Etusivulle
Toimitus
Historia
Arkisto
Linkit

Arkisto
6.11.2001
Isien ja vauvojen 
yhteiset keskusteluryhmät

Vielä jokin aika sitten pienten lasten hoito oli lähes yksinomaan naisten vastuulla. Isät alkoivat puuttua peliin vähän myöhemmin, kun tarvittiin kurinpitoa. Nykyään tilanne on erilainen, sillä monet miehet haluavat viettää yhä enemmän aikaa lastensa kanssa. Pienten lasten kanssa puuhaileva isä ei ole enää outo näky leikkipuistossa.

Aivan ongelmatonta uuden roolin omaksuminen ei kuitenkaan ole. Vielä nykyäänkin miehen odotetetaan olevan mieluummin kova kuin pehmeä, mieluummin ankara kuin hellä. Ja vaikka ongelmia muuten ei olisikaan, on huolehtivamman isyyden opettelu joka tapauksessa edessä. Miehillä ei ole samanlaista hoivaamisen traditiota kuin naisilla.

Miehet puhuvat miesten ehdoilla

Eräs yritys selventää tuoreiden isien kohtaamia ristriitoja ovat isävauva-ryhmät, joissa ensimmäisen lapsensa saaneet miehet kokoontuvat vauvojensa kanssa. Ryhmien tapaamiset ovat vapaita keskustelutilaisuuksia, joissa ei ole käsikirjoitusta. Isät puhuvat keskenään vaikkapa autoista ja jääkiekosta, mutta erityisesti vauvoista ja isyydestä.
Isävauva-ryhmiä Oulussa vetävän psykiatri Hannu Säävälän mukaan ryhmissä käyviä isiä yhdistää oikeastaan vain yksi yhteinen piirre: he ovat tavallisia suomalaisia miehiä.

- Lähtökohtahan on miesten elämän avartaminen ja monipuolistaminen, uusien sisältöjen hankkiminen välillä vähän liian yksiviivaiseksi menevään miehiseen elämäntyyliin. Vaikka huolehtiminen ja hoitaminen ei nykyisinä hedonismin aikoina ole välttämättä hirveän muodikasta, näyttää siltä, että monet miehet sellaisesta kuitenkin nauttivat, Säävälä toteaa.

Isävauva-ryhmiin miehet ovat löytäneet ennen lasten syntymää neuvoloissa vedettyjen valmennusryhmien perusteella. Säävälä ja muutama muu vapaaehtoinen vetää neuvoloissa erikseen miehille tarkoitettuja valmennusrymiä, ja syntymän jälkeen halukkaiden on mahdollista jatkaa tapaamisia isävauva-ryhmissä.
Säävälä arvioi, että vuonna 1994 alkaneen toiminnan myötä isien valmennusryhmiin on osallistunut 800-900 miestä, joista noin neljännes jatkaa tapamisia myös lasten synnyttyä.

Toiminta tulossa osaksi neuvolaverkkoa

Tähän asti isäryhmät ovat pyörineet pienen vapaaehtoisporukan voimin. Toiminnalle olisi kysyntää laajemmaltikin, mutta ahkerakaan mies ei joka paikkaan repeä. Lähiaikoina tilanteeseen on kuitenkin luvassa helpotusta.

- Meidän kaltaisiamme terveydenhoitoalan vapaaehtoisia miehiä ei kovikaan paljon ole. Siksi kehittelemme parhaillaan mallia, jossa terveydenhoitajat ottaisivat hihasta kiinni sellaisia perhevalmennuksen isiä, jotka ovat innostuneita ja sanavalmiita ja sen jälkeen pyytäisivät heitä mukaan vetämään isien perhevalmennusryhmiä yhdessä terveydenhoitajan kanssa. Näin siis vapaaehtoiset isät ja miehet löytyisivät talon 'sisältä' eikä heitä tarvitsisi metsästää eri järjestöistä tai muualta, Säävälä kertoo.

Säävälä onkin ollut mukana toimittamassa vuoden 2001 lopulla ilmestyvää kirjaa, jonka avulla terveydenhoitoalan henkilökunnan on määrä pystyä helpommin huomioimaan isät neuvolatyön osana. Lisäksi on suunnitteilla terveydenhoitajien laajamittainen kouluttaminen isäryhmätoimintaan ja ylipäätään isien tavoittamiseeen neuvoloissa.
Säävälän kaltaisia pioneereja on vähän, mutta heidän sanomansa ei ole kaikunut kuuroille korville. Yhden erävoiton uuden isyyden kannattajat saivat alkutavlvesta 2001, kun miehille myönnettiin viikko lisää isyysvapaata.

Lisätietoja:
Hannu Säävälä
Oulun ensi- ja turvakoti
puh. 040-537 3242

Toimittaja
MIKKO PENTTILÄ


Seuraava lähetys
Keskustelu & palaute
Vinkit
Piilohulluutta, piilohulluutta!
Terveysteema
AlkuunSivun alkuun