Etusivulle
Toimitus
Historia
Arkisto
Linkit

Arkisto
6.11.2001
EU harkitsee resptilääkkeiden 
mainonnan vapauttamista

Euroopan Unionissa harkitaan reseptilääkkeiden mainonnan vapauttamista.
Lääkelaitoksen ylijohtaja Hannes Wahlroos pelkääkin uudistuksen aiheuttavan samanlaisen kehityksen kuin Yhdysvalloissa, jossa respetilääkkeiden suoramainonta on sallittu.

Esimerkiksi erään astmalääkkeen myynti kasvoi suoramainonnan ansiosta peräti 35 prosenttia, ja monien muiden tehokkaasti mainostettujen resptilääkkeiden menekki on kasvanut huomattavasti. Suomessa vastaanvanlainen kehitys tietäisi valtion lääkemenojen huimaa kasvua, mutta kansalaisten terveys sen sijaan tuskin kohentuisi.

Suomen lääkelainsäädäntö lähtee siitä, että resptilääkkeitä ei mainosteta kuluttajille. Syynä käytäntöön on se, että kuluttaja ei pysty itse arvioimaan lääkkeen tarpeellisuutta ja sopivuutta jonkin sairauden hoidossa. Perustuuko EU:n harkitsenma muutos siihen, että kuluttajan tietoisuus on kasvanut vai ovatko lääketehtaat onnistuneet lobbauksessa? Hannes Wahlroos on diplomaattinen.

Varmasti teollisuus on onnistunut lobbauksessaan, mutta myös kuluttajien
tietoisuus lääkkeistä on viime vuosina noussut.

Uudistuksen hyväksi puoleksi koetaan se, että näin potilaalla olisi mahdollisuus vaatia edullisempia lääkkeitä. Wahlroos muistuttaa uudistuksen haittapuolesta; potilas saattaa vaatia lääkettä, joka ei hoidon kannalta
ole paras.

USA:ssa lääkäreiltä menee paljon aikaa siihen, kun he vakuuttavat potilailleen, että se ja se runsaasti mainostettu lääke ei ole hoidon
kannalta paras lääke.

Miten sitten kävisi Suomessa; lisääntyisikö lääkkeiden kulutus vai laskisiko Kelan kustannukset halvempien lääkkeiden myötä? Nykyään Suomessa käytetään lääkkeisiin rahaa vuosittain 10 miljardia markkaa. Kuluttaja-asiamies Erik Mickwitzillä on asiaan selkeä kanta.

Suuret lääketehtaat mainostaisivat varmasti eniten, jolloin heidän tuotteidensa menekki kasvaisi. Mainonta kohdistuisi varmasti myös
lääkkeisiin, joissa kate on hyvä. Uskoisin uudistuksen lisäävän lääkkeiden
käyttöä ja samassa yhteiskunnan lääkemenot kasvaisivat.

Euroopan Uniossa miettitty reseptilääkkeiden markkinoinnin vapauttaminen on
osa laajaa EU:n lääkelainsäädännön uudistamishanketta. Komission ehdotuksen
mukaan tässä viiden vuoden kokeluhankkeessa mainonnan vapauttaminen koskisi ensi alkuun diabetes-, aids- ja astmalääkkeitä. Ensimmäiset mainoskokeilut saattavat olla totta jo parin vuoden sisällä.

Toimittaja
JUHA GRANATH


Seuraava lähetys
Keskustelu & palaute
Vinkit
Piilohulluutta, piilohulluutta!
Terveysteema
AlkuunSivun alkuun