Etusivulle
Toimitus
Historia
Arkisto
Linkit

Arkisto

9.10.2001
Tautinen homma
osa 7.
Tiimityö

Joillakin aloilla tiimityö on niin luontevaa, että mitään muuta ei voi edes ajatella. Pitkät tiimityön perinteet on muun muassa suunnittelutoimistoissa – ja tietenkin rock-bändeissä!

Tiimityön nopea laajentaminen uusille aloille johtuu ennen muuta teknisestä kehityksestä. Vanha, liukuhihnatuotantoon perustuva ns. tayloristinen työn organisaatio on jäänyt ajastaan jälkeen. Mallihan perustuu tiukkaan työnjakoon: toisten tehtävänä on antaa määräykset, toisten tehtävänä on toteuttaa ne. Tällöin esimerkiksi sitoutuminen työhön jää heikoksi – puhutaan ns. instrumentaalisesta työorientaatiosta.
Yhä useammassa tehtävässä ihmisen työvoimasta tarvitaan lihasten lisäksi aloitteellisuutta ja itsenäistä ongelmien ratkaisua. Tässä toimii tiimi paremmin kuin vanha organisaatio – niin ainakin työnantajat toivovat!

Mikä sitten on tiimi? Sana team, tiimi, tulee vanhasta englanninkielen sanasta härkävaljakko. Ajatus on, että kaksi härkää vetää yhdessä suuremman kuorman kuin kaksi härkää erikseen. Sama ajatus on tiimityössäkin. Tiimi on huipputulokseen pyrkivä yksikkö – ja tästä tulevat myös tiimityön ristiriidat. Tiimejä on ongelmien takia purettukin. Tiimi on itseohjautuva, autonominen ryhmä. Joissakin tiimeissä on alettu ottaa muun muassa liian suuria työsuojeluriskejä, koska tiimi edellyttää aina huippusuoritusta, jokaiselta, joka päivä. Tyypillisesti syynä tiimien epäonnistumiseen onkin työturvallisuuden laiminlyönnit ja työn aiheuttama psyykkinen kuormitus. Hyvä tiimi ei synny hetkessä. Mitä hierarkisempi on vanha organisaatio, sitä pitempi aika tarvitaan. Kyseessä on oppimisprosessi.

Päijänne-tiimi

Stora Ensossa kokemukset tiimityöstä ovat myönteisiä. Tarkastelun kohteena on Päijänne-tiimi, joka hoitaa alueensa puunhankinnan, korjuun ja kuljetukset. Ulkopuolisilta yrittäjiltä ostetaan muun muassa metsäkone- ja kuljetuspalveluita.
Tyypillinen ammatti Päijänne-tiimissä on hankintaesimies. Tiimiin kuuluu seitsemän jäsentä. Viikoittaisissa palavereissa tiimin jäsenet voivat vaihtaa keskenään tehtäviä: yksi ottaa vastuulleen metsäkaupat, toinen puunkorjuun, kolmas kuljetukset. Tiimi saa jonkin verran vaikuttaa siihenkin, paljonko puuta ostetaan.

Nykyinen tiimiorganisaatio käynnistettiin vuoden 2000 alussa. Jo sitä ennen oli tiimityötä hiottu vuosikausia. Kehityspäällikkö Jorma Kaukoaho Stora Enso Metsän Etelä-Suomen alueelta sanoo, että tiimiorganisaatioon pakotti puunhankinnan koneellistuminen, tietotekniikan kehitys sekä tehtaiden ja sahojen täsmentyneet vaatimukset. Kaukoahon käsityksen mukaan tiimityö ei ole merkinnyt stressiä ja kiirettä vaan päinvastoin auttanut ihmisiä jaksamaan.

Päijänne-tiimissä ei ole kohdattu sitä tiimityön tyypillistä ongelmaa, että yksilö joutuisi liian koville. Esimerkiksi hankintaesimies Eino Santala sanoo, että hänelle tiimi on merkinnyt vastuun jakamisen ja yhdessä tekemisen iloa, mitä vanhassa organisaatiossa ei saanut kokea. Tiimityössä palaveeraamisen taito on tärkeää, ennen kaikkea, että ei jää hautomaan työssä kohdattuja ongelmia vaan uskaltaa ottaa ne puheeksi palavereissa.
- Avoin ilmapiiri onkin hyvän tiimin tunnusmerkki, Santala korostaa.

Samaa painottaa Saija Koskensalmi Työterveyslaitokselta. Hän osallistuu Stora Ensossa tiimityön kehittämiseen työnohjaana.
- Kyllä ihmiset siellä ovat pääosin pitäneet tiimeistä, koska he ovat saaneet enemmän vaikutusvaltaa omaan työhön.
- Hyvin tärkeää on keskustelukulttuuri, eli että voi puhua toisille juuri niistä vaikeista asioista, Saija Koskensalmi muistuttaa.

Toimittaja
HANNU PARONEN


Seuraava lähetys
Keskustelu & palaute
Vinkit
Piilohulluutta, piilohulluutta!
Terveysteema
AlkuunSivun alkuun