Etusivulle
Toimitus
Historia
Arkisto
Linkit

Arkisto
11.12.2001
Stimulaattorileikkauksesta 
apua Parkinson -potilaille

67 -vuotias Tanimaara Topelius sairastui Parkinsonin tautiin 23 vuotta sitten. Lääkitys piti taudin vuosikaudet hyvin kurissa, mutta kuusi vuotta sitten Tanimaaran tila huononi dramaattisesti: pakkoliikeet lisääntyivät
ja kävely alkoi olla tuskaisaa. Tanimaara hakeutui stimulaattorileikkaukseen, jonka on läpikäynyt satakunta Parkisonin tautiin
sairastunutta suomalaista.

Viime tammikuussa Tanimaaran kummankin aivopuoliskon tyvitumakkeeseen asennettiin elektrodit ja solisluun alle piilotettuun pulsiigeneraattoriin kulkeutuvat johdot piilotettiin päänahan alle.

- Lähdin leikkaukseen hyvin luottavaisena. Minulle luvattiin, että oikeanpuoleisten raajojen vapina vähenisi huommattavasti leikkauksen ansiosista, Topelius kertoo.

Neurokirurgi Esa Heikkinen teki neljän vuoden ajan ainoana Suomessa stimulaattorileikkauksia. Leikkaus auttaisi satoja Parkison -potilaita, mutta esteenä on leikkaustekniikan hallitsevien neurokirurgien vähyys. Nyt tilanne on hieman parantunut, kun leikkaukset aloitettiin myös Helsingissä
Töölön sairaalassa.

- Leikkaus lievittää Parkinsonin taudin vapinaa, mutta ei paranna itse tautia. Leikkaus sopii hyvin niille potilaille, joiden lääkkeiden teho on laskenut ja tilavaihtelut ovat suuret. Meillä ei ole ikärajoituksia, mutta
olemme lähteneet siitä, että emme leikkaa yli 70 -vuotiaita potilaita, toteaa Heikkinen.

Stimulaattorileikkauksessa potilasta ei nukuteta vaan paikallispuudutus riittää. Operaation aikana potilasta kovistellaan puhumaan ja liikuttamaan raajoja, jotta nähdään hänen muistinsa, puheensa ja liikuntakykynsä olevan kunnossa.

Tulokset yleensä hyviä

Stimulaattorileikkausten tulokset ovat yleensä ollut hyviä; kun laite on saatu asennettua ja virta kytkettyä päälle, potilaan vapinakin häviää hetkessä. Sivuvaikutuksia ei liiemmin ole.

Sivuvaikutuksia ja hoidon vaikutuksia testataan väliaikaisella stimulaattorilla heräämössä vuorokauden ajan. Jos laite toimii hyvin, seuraavana päivänä potilaalle asennetaan solisluun alle pulssigeneraattori,
jota hän voi itse säätää kaukosäätimen avulla.

Tanimaara Topeliuksesta tuli 80 potilasta leikannelle neurokirurgi Heikkiselle tilastotappio. Vaikka vuodentakaisen leikkaus onnistui: Tanimaaran pakkoliikkeet katosivat, liikkuminen helpottui ja lääkitystä voitiin vähentää, niin melko pian Tanimaaran keho alkoi hylkiä päähän asennettuja vieraita esineitä.

Ne yksinkertaisesti alkoivat työntyä päästä ja kaulasta ulos. Samalla hylkimisreaktio aiheitti tulehduksia. Olo oli välillä hyvin tuskainen.

Viime keväänä Tanimaaran toisesta aivopuoliskosta poistettiin tulehduksen
aiheuttaneet vieraat esineet. Neurokirurgi Heikkinen toteaa, että Tanimaaran kokemat hylkimisreaktiot ovat perin harvinaisia.

- Olen joutunut poistamaan nämä vieraat esineet ainoastaan kolmen leikkaamani
potilaan kehosta. Syytä Tanimaaran hylkimisreaktioihin emme pysty sanomaan, Heikkinen kertoo.

Lokakuussa Esa Heikkinen ilmoitti Tanimaara Topeliukselle, että vielä yksi leikkaus Oulussa odottaa; taannoin tulehtuneeseen aivopuoliskoon tehdään vanhalla tekniikalla lämpöpuudutus.

- Olemme tehneet Oysissä lämpöleikkauksia 1980-luvun alausta lähes 200 potilaalle, joille ei lääkkeistä enää ole ollut apua. Siinä aivojen
tarkasti rajattuun kohtaan tehdään pieni polttojälki, jonka seurauksena vapina hellittää, mutta liikuntakyky säilyy ennallaan.
Uskon että tästä leikkauksesta on myös Tanimaaralle paljon apua, kertoo Heikkinen.

Toimittaja
JUHA GRANATH


Seuraava lähetys
Keskustelu & palaute
Vinkit
Piilohulluutta, piilohulluutta!
Terveysteema
AlkuunSivun alkuun