Etusivulle
Toimitus
Historia
Arkisto
Linkit

Arkisto
13.11.2001
Hypnoosi synnytyksessä

Synnytys on iloinen tapahtuma, mutta monella siihen liittyy myös pelkoja ja kipuja. Esimerkiksi ensisynnyttäjistä yli puolet (60 %) kokee synnytyksen yhteydessä sietämätöntä kipua. Joka neljäs raskaana oleva nainen taas tuntee voimakasta jännitystä, pelkoa tai ahdistusta. Kun yleensä oireita poistetaan lääkkeillä, on Vammalassa lähdetty kokeilemaan hypnoosia kivunlievittäjänä. Ja tulokset ovat olleet kannustavia.

- Ihan mielenkiintoista ja hyvää synnytyksen ja asioiden läpikäymistä ennakoimalla. Tässä tulee sellainen mielikuva, jota voi jo kotona harjoitella. Että tilanne on tavallaan jo tuttu juttu, johon sää voit uppoutua, toteaa hypnoosihetkeen valmistautuessaan vammalalainen Virve Tuomi, helmikuussa esikoistaan odottava tuleva äiti, joka on halunnut tarttua mahdollisiin synnytyskipuihin ja –pelkoihin hypnoosin avulla jo etukäteen.
Vammalassa on saatu hyviä tuloksia hypnoosivalmennuksen vaikutuksista.

- Ainakin näin kätilön näkökulmasta äidit sanoo, että tulee semmoinen rentouttava, rauhoittava olo. Siitä saa itseluottamusta, että pystyy hoitamaan sen homman mahdollisimman hyvin läpi. Esimerkiksi imukuppisynnytyksiä on vähemmän. Tuntuu, että äidit saa voimaa, vaikka jonkin verran kivunlievitystä annetaan, mutta tuntuu että vähemmän, kertoo kätilö Tiina Pluuman Vammalan sairaalasta.

Hypnoosivalmennuksessa tulevien äitien ja myös isien kanssa käydään läpi koko synnytys aina imetykseen saakka. Täysin sivuvaikutuksettoman hypnoosin avulla vaikutetaan sekä kehoon että mieleen. Synnytyksestä ja odotuksesta halutaan tehdä turvallinen ja myönteinen kokemus.

- Yleensä hypnoosivalmennuksessa käyvät äidit nukkuvat paremmin eli yöuni on pidempi, he nukkuvat pitempiä jaksoja ja syvemmin. Silloin olo on virkeämpi raskauden aikana ja myös kun tulee synnyttämään, sanoo psykologian tohtori, hypnoositerapeutti Tuula Minkkinen.

Hypnoosi ei ole mitään salatiedettä vaan hyväksytty menetelmä vaikuttaa tietoisuuden tilaan. Rentoutumisen avulla keskitytään tavoitteeseen eikä ajatuksia tuhlata turhaan. Hypnoosi sopii kaikille terveille, ja noin 97 prosenttia ihmisistä myös menee hypnoosiin ja hyötyy siitä. Hypnoositutkijoiden mielestä raskausaikana onkin keskitetty liikaa siihen, mikä välittyy napanuoran kautta lapseen, tunteet kun siirtyvät muita teitä.

- Vaikutukset ovat laaja-alaisia. Siinä vaikutetaan sekä psyykkeeseen että fyysisiin ilmiöihin. Voidaan vaikuttaa syviin tunteisiin ja tietoisuuden kaikille alueille, toteaa Minkkinen.

Vammalassa ruvettiin tarkastelemaan koko synnytysosaston toimintoja kriittisesti viime vuosikymmenen puolivälissä. Tuloksena tarkastelusta on nyt vauvamyönteisyyden sertifikaatti.. Tutit ja tuttipullot on heitetty romukoppaan, vauvat ovat tehokkaassa vierihoidossa ja hypnoosiakin tarjotaan halukkaille. Kaikille tieto ei silti vielä kulje.

- En osannut hakeutua valmennukseen, kun en oikein tiennyt, mitä se on, olisin kaivannut enemmän informaatiota siitä, miettii tuore äiti Elina Ojansivu.

Kun hypnoosi kerran auttaa nukkumaan, vähentää pelkoja ja kipuja sekä antaa voimia ilman sivuvaikutuksia, ei voi kuin kysyä, miksi sitä saa vain harvoissa paikoissa:

- On paljon ennakkoluuloja ja tiedon puutetta, mitä hypnoosi oikein on. Ehkä äidit voisivat vaatia tai odottaa sitä enemmän itselleen, pohtii Minkkinen

- Tämä on mielenkiintoista ja siinä rentoutuu. Tajuaa, että on tässä tilassa, mieli on ihan virkeä, mutta keho on ihan omassa maailmassaan tavallaan. On niin kuin kaksi olemusta. Toinen on se, mitä liikkuu pään sisällä ja toinen on fyysinen, jota ei huomaa, pohtii Virve Tuomi hypnoosin jälkeen.

Toimittaja
HELI JÄRVINEN


Seuraava lähetys
Keskustelu & palaute
Vinkit
Piilohulluutta, piilohulluutta!
Terveysteema
AlkuunSivun alkuun