Etusivulle
Toimitus
Historia
Arkisto
Linkit

Arkisto

16.10.2001
Simo Rouvalin kuntoutuminen edistyy - Kaskein kuntoutus katkolla

Elokuun viimeisenä päivänä oli Kaskein Kuntoutuksessa vaisu tunnelma. Kuntoutujat pakkasivat avustajiensa kanssa tavaroitaan pahvilaatikoihin ja pakettiautoihin. Puolitoista vuotta rytmisdynaamista valmennusta on tuottanut huikeita tuloksia monen kuntoutujan elämässä. Yksi heistä on jääkiekkoilija Simo Rouvali.

Kaskein Kuntoutus joutuu lopettamaan toistaiseksi toimintansa Etelä-Suomen lääninhalllituksen päätöksen takia. Syitä on monia, muun muassa väite, että näin vaativaa kuntoutusta ei saisi antaa ilman neurologin jatkuvaa valvontaa.

Tohtori Giselher Schalowin tutkima ja kehittämä kuntoutusohjelma on saanut myös tieteellisen julkaisufoorumin ( Gen. Physiol. Biophys. 19 suppl.1, 2000), jossa tohtori Schalow perusteellisesti selittää, mistä hänen teoriassaan on kyse. Kirja Reorganization of the Human CNS valottaa teoriaa hermosolutasolta lähtien aina kuntoutujien kanssa tehtyihin mittaustuloksiin asti.

Tohtori Schalow on ollut alusta asti konsultoivana lääkärinä Kaskein Kuntoutuksessa. Kunotutksen johtajana on toiminut lääkäri Eeva-Kaarina Niemelä. Kumpikaan heistä ei ymmärä päätöksen oikeutusta. Missä tahansa muualla kuntoutuslaitoksissa pitäisi tämän päätöksen jälkeen olla samalla tavalla neurologi vieressä, kun potilas polkee esimerkiksi kuntopyörää.

Simo Rouvali on edistynyt näiden reilun puolentoista vuoden harjoitusjaksojen aikana huimasti. Kun hän tuli Savitaipaleelle, olivat sekä hänen kätensä että jalkansa täysin voimattomat. Diagnoosi oli vaikea neliraajahalvaus. Edistystä on tapahtunut kuntoutukseen tulon jälkeen koko ajan lisää. Välillä enemmän ja välillä vähemmän. Huikeimmat hetket Simolla ovat olleet silloin, kun hänen kesällä juoksumatolla juostessaan, avustajien auttamana, molemmat jalkansa alkoivatkin yhtäkkiä juosta itsenäisesti. Juoksu loppui siihen ja Simo huusi: " Tuokaa sikari!".

Nyt kuitenkin Kaskein kuntoutuksen tarina on toistaiseksi Suomessa jäähyllä. He eivät aio silti luovuttaa. Heidän valituksensa asiasta johtaa oikeusprosessiin, jonka seurauksia myös me Akuutissa aiomme seurata. Kuntoutuslaitos toimii edelleen Espanjan toimipisteessä Benalmadénassa, jonne potilaat tulevat Suomesta ja muualta Euroopasta.

Simo Rouvali ei sen sijaan jää jäähylle. Hän jatkaa harjoittelua kotonaan Naantalissa. Apunaan hänellä on Kaskein Kunotuksessa mukana ollut kuntouttaja. Giger-polkulaite on kuulunut Simon varustuksiin kotona jo tähänkin asti. Nyt hän aikoo hankkia myös juoksumaton. Me kuljemme mukana Simon kuntoutumisessa. Tohtori Schalow uskoo edelleenkin siihen, että Simo jonain päivänä kävelee, jos jaksaa jatkaa rytmisdynaamista valmennusta.

Toimittaja
MAARIT VIRKKULA


Seuraava lähetys
Keskustelu & palaute
Vinkit
Piilohulluutta, piilohulluutta!
Terveysteema
AlkuunSivun alkuun