Etusivulle
Toimitus
Historia
Arkisto
Linkit

Arkisto
18.9.2001
Abortti amerikkalaisittain 

Yhdysvalloissa abortti ei ole pelkästään yksityinen kokemus, vaan poliittinen kiistakapula, joka jakaa kansan kahtia vuosikymmenestä toiseen. Arviolta neljä amerikkalaista kymmenestä vastustaa aborttia. Konservatiivisimmat abortinvastustajat haluaisivat tehdä abortista laittoman siinäkin tapauksessa, että nainen on raiskattu tai insestin uhri. Abortinvastustajat pitävät jatkuvasti mielenosoituksia aborttiklinikoiden edessa. Jyrkimmät abortinvastustajat uhkaavat abortinsuorittajia edelleen terroriteoilla.

Amerikkalaisten aborttivapaus on korkeimman oikeuden käsissä. Nykyisen republikaanihallinnon alla aborttivapaus on pahimmin uhattuna sitten vuoden 1973, jolloin korkein oikeus teki abortista laillisen. Tällä hetkellä oikeuden yhdeksästä tuomarista viisi kannattaa aborttivapautta, neljä vastustaa sitä. Presidentti Bush nimittänee lähivuosina korkeimpaan oikeuteen uusia tuomareita. Lobbaus aborttivapauden puolesta ja sitä vastaan käy kuumana.

Abortin laillistaminen vähensi aborttikuolemia

Abortin laillistamisen vaikutus naisten terveydentilaan on kiistattoman myönteinen. Erään arvion mukaan 60-luvulla peräti 100 - 130 naista kuoli jokaista 100 000 laitonta aborttia kohden. Paljon suurempi joukko kärsi erilaisista laittomien aborttien aiheuttamista gynekologisista vammoista. Muutaman vuoden kuluttua abortin laillistamisesta, kun koulutetut lääkärit alkoivat suorittaa abortteja, aborttikuolleisuus putosi keskimäärin yhteen naiseen 100 000 aborttia kohden. Nykyisin kuolleisuus on 0,6 kuolemantapausta 100 000 aborttia kohden.

Keskimäärin joka kolmas amerikkalainen nainen kokee abortin elämänsä aikana.

Abortin jälkeinen trauma?

Yhdysvalloissa abortin kannattajat ja vastustajat ovat eri mieltä siitäkin, mitä naiselle tapahtuu abortin jälkeen. Abortin vastustajat puhuvat abortista traumaattisena kokemuksena, johon liittyy samanlaisia psykologisia tuntemuksia ja oireita kuin mihin tahansa muuhun elämässä koettuun traumaan: menetyksen ja syyllisyyden tunteita, masennusta, keskittymiskyvyttömyyttä, vihan ja raivon tunteita, unihäiriöitä, addiktio-oireita, tunteita että Jumala on hylännyt ihmisen.

Abortin kannattajat sen sijaan eivät halua puhua abortista traumaattisena kokemuksena. Pittsburghilaisella aborttiklinikalla työskentelevä psykologi sanoo, että abortti on pikemminkin elämän epätavallinen tapahtuma ja keskenmenoon rinnastettava menetys, joka vaatii oman surutyönsä. Toisaalta abortti on terveydellinen valinta, ja se mitä naiselle tapahtuu abortin jälkeen riippuu paljon siitä, miten nainen suhtautuu raskauteen. Nainen, joka pitää alkiota tai sikiötä lähinnä solukimppuna, käsittelee abortin kokonaan toisella tavalla kuin nainen, jolle sikiö on jo elävä ihmisen alku.

Amerikkalaispsykologi tunnistaa kolme riskiryhmää, joille abortti voi olla erityisen vaikea kokemus: naiset jotka on pakotettu tekemään abortti, naiset jotka ovat tehneet abortin äkkipikaa ilman perusteellista harkintaa, ja naiset joilla on aiempia mielenterveysongelmia tai joiden elämässä on meneillään jokin muukin kriisi. Psykologi pyrkii tunnistamaan riskiryhmään kuuluvat naiset jo etukäteen, jotta nainen saisi riittävää tukea ja konsultaatiota käsitellä asiaa.

Projekti Rachel auttaa abortin kokeneita

Katolinen kirkko tuomitsee abortin mutta auttaa abortin kokeneita. Projekti Rachel on katolisen kirkon tarjoama ja maan laajimmalle levinnyt tukiohjelma, jonka tarkoitus on syyllistämättä auttaa abortin kokeneita naisia ja miehiä. Apua tarvitseva voi osallistua vertaistukiryhmään tai viikonloppuretriittiin, tai hän voi käsitellä asiaa abortin jälkihoitoon perehtyneen papin tai terapeutin kanssa. Koko ohjelman tarkoitus on auttaa abortin kokeneita naisia ja miehiä käsittelemään asia, joka tabuasiana muuten helposti jää hautomaan mieltä vuosiksi ja vuosikymmeniksi.

Projekti Rachelin parissa työskentelevä katolisen kirkon työntekijä sanoo, että usein prosessin suurin tehtävä on auttaa abortin tehneitä naisia antamaan anteeksi itselleen. Projekti Rachel auttaa naisia ensin ymmärtämään, että Jumala rakastaa ja antaa anteeksi. Projekti pyrkii myös siihen, että naiset ymmärtävät, että he ovat abortissa menettäneet lapsen, ja että heillä on oikeus surra lapsen poismenoa. Vertaistukiryhmästä voi olla apua surutyössä. Kolmas askel on se, että nainen voi ottaa vastuun teostaan, antaa itselleen anteeksi ja jatkaa elämää syyllisyydestä vapaana.

Yhdysvalloissa toimii myös tukiryhmiä miehiä varten, joiden tyttöystävät tai vaimot ovat tulleet yllättäen raskaaksi ja mahdollisesti tehneet abortin.

Toimittaja
KIRSI JANSA

LISÄTIETOJA

Projekti Rachel:
www.projectrachel.net

Kirkkokuntiin sitoutumaton järjestö, joka tarjoaa abortinjälkeistä tukea: www.marquette.edu/rachel

Aborttivapautta kannattava perhesuunnittelujärjestö: www.plannedparenthood.org


Seuraava lähetys
Keskustelu & palaute
Vinkit
Piilohulluutta, piilohulluutta!
Terveysteema
AlkuunSivun alkuun