Etusivulle
Toimitus
Historia
Arkisto
Linkit

Arkisto
20.11.2001
Jenny de la Torre auttaa 
Berliinin asunnottomia

Kirurgi Jenny de la Torre pitää vastaanottoa asunnottomille itäisessä Berliinissä päärautatieaseman kupeessa. Nälkäisiä ja viluisia potilaita käy päivässä jopa kolmisenkymmentä.

Jenny de la Torre aloitti työnsä Asunnottomien terveydenhoito -ohjelmassa
vuonna 1994. Kolme vuotta myöhemmin Jenny palkittiin Saksan valtion korkealla kunniamitalilla. Kunniaosoituksen myötä vastaanottotilana toiminut kellariloukko vaihtui kolmen hoitohuoneen tilaksi.

Vastaanotollaan Jenny on törmännyt sellaisiin ihosairauksiin, joita Berliinissä ei ole tavattu sitten toisen maailmansodan. Jennyn mukaan
asunnottomien yleisimmät vaivat ovat silti yleiseurooppalaiset.

Avohaavaumat jaloissa, alkoholismi, syöpäläiset ja ihosairaudet.

Jenny ja hänen kaksi hoitajaansa pystyvät tarjoamaan klinikallaan nopean ensiavun ja kipulääkityksen. Yhteistyö terveysviranomaistenkin kanssa on
kohentunut, nykyään sairaalatkin ottavat vastaan Jennyn potilaita – näin ei ollut vielä pari vuotta sitten.

Kun on kyse elämästä ja kuolemasta soitamme ambulanssin, ja sairaalan on
otettava potilas välittömästi vastaan. Muissa tapauksissa hoidan asian
sosiaalitoimistojen kanssa, jotka sitten selvittävät missä sairaalapiirissä
potilas hoidetaan.

Tuhansia ihmisiä Berliinin taivaan alla

Berliinissä asunnottomuus on tilastotiedettä. Berliinin senaatin arvion mukaan kaupungin taivaan alla asuu nelisen tuhatta ihmistä, kun taas asunnottomien etujärjestöt arvioivat määrän kymmenkertaiseksi.

Berliiniä koskevan uuden ohjelman mukaan kaupungin asuntoyritykset pyrkivät
hankkimaan asunnottomille 1350 asuntoa vuosittain. Asunnottomien etujärjestöt kiittävät, mutta vaativat määrän kaksinkertaistamista. Jenny de la Torre sanoo, että DDR:n aikaan asunnottomuus ei ollut Berliinissä ongelma.

- Saksojen yhdistymisen jälkeen asunnottomuus on räjähtänyt käsiin.
Korostan aina kysjille, että nämä ovat sosiaalisia sairauksia. Ei riitä, että näille potilaille pannaan side käteen tai pilleri suuhun. Valtion pitäisi panna kuriin ylivelkaantuminen, työttömyys sekä rakentaa
lisää edullisia asuntoja. Ne olisivat parhaat lääkeet.

Jenny de la Torresta tuli koko Saksan tuntema julkkis 1990-luvun
puolivälissä, kun kansallinen tv-yhtiö teki Jennyn klinikasta saippuasarjan. Juoni oli tyypillinen: lääkärit seksipetoja ja potilaat
varkaita. Jenny vakuuttaa, että kumpikaan sarjan pääjuonista ei pitänyt yhtä todellisuuden kanssa.

Kun asunnottomista tehtiin vielä varkaita, niin sarjasta oli meidän asiallemme enemmän haittaa kuin hyötyä.

Julkkis-Jennyä on usein houkuteltu vetonaulaksi yksityisille lääkäriklinikoille. Palkka moninkertaistuisi ja työhygienia paranisi. Mutta Jenny on kieltäytynyt; hän haluaa auttaa köyhiä nyt Saksassa ja joskus
tulevaisuudessa - kotimaassaan Perussa.

Toimittaja
JUHA GRANATH


Seuraava lähetys
Keskustelu & palaute
Vinkit
Piilohulluutta, piilohulluutta!
Terveysteema
AlkuunSivun alkuun