Etusivulle
Toimitus
Historia
Arkisto
Linkit

Arkisto
23.1.2001
Hyvää oloa unesta! 

Unentarve on lapsesta saakka yksilöllinen. Yksi tulee toimeen neljän tunnin yöunella, kun toisen täytyy virkistyäkseen nukkua jopa kymmenen tuntia yössä. Jos ihminen tulee toimeen vähällä unella, hänen unensa on todennäköisesti hyvin järjestäytynyttä eli siinä on paljon syvän unen vaiheita ja melko vähän kevyen unen vaiheita. Näin ollen vähäunisuus ei aina ole unettomuutta.

Vaikka univalverytmi onkin yksilöllinen, me kaikki tarvitsemme unta. Unta on perinteisesti pidetty aivojen lepona, mutta viimeaikaisten tutkimusten mukaan liika valvominen aiheuttaa muutoksia koko ihmiskehon toiminnassa. Pitkään jatkuva unettomuus mm. heikentää vastustuskykyä, huonontaa muistia ja keskittymiskykyä ja vaikeuttaa uuden oppimista. Viime aikoina tutkijat ovat osoittaneet, että myös pitkittynyt osittainen univaje aiheuttaa selviä häiriöitä sekä aivojen että ruumiin toiminnoissa.

Uniongelmat ovat yleistyneet. Unettomuus voi tarkoittaa nukahtamisvaikeuksia, yöheräilyä tai liian varhaista heräämistä. Yli kaksi kolmasosaa meistä potee unettomuutta satunnaisesti ja 4-10 prosentilla vaiva jatkuu pitkään. Tilapäinen unettomuus on luonnollista, mutta jos unettomuus jatkuu pitkään ja väsymys alkaa vaikeuttaa päivän askareita, kannattaa hakea apua.

Unta on vaikea varastoida ja yleensä univaje otetaan velaksi. Se on maksettava takaisin joko pidempänä unen kestona tai lisääntyneenä unen tehokkuutena.

Yöllä ihmisen tulisi levätä ja koota voimavaroja seuraavaa päivää varten. Jotta uni tulisi helposti ja olisi mahdollisimman hyvää, kannattaa noudattaa esim. seuraavia univinkkejä:

  • Noudata mahdollisimman säännöllistä vuorokausirytmiä.
  • Tyhjennä aivosi ja rentoudu ennen nukkumaanmenoa.
  • Nuku pimeässä, hiljaisessa ja viileähkössä huoneessa.
  • Varmista, että tyynysi ja patjasi ovat sinulle sopivat.
  • Mene sänkyyn vasta sitten, kun olet väsynyt.

Jos uni ei tule puolessa tunnissa, nouse ylös ja tee välillä jotain muuta.tulla sellaisena kuin on ja puhua juuri niistä asioista kuin itse haluaa. Ryhmä tukee jokaista laihdutuksen aloittajaa.


toimittaja:TIIA VÄRE


Seuraava lähetys
Keskustelu & palaute
Vinkit
Piilohulluutta, piilohulluutta!
Terveysteema
AlkuunSivun alkuun