Etusivulle
Toimitus
Historia
Arkisto
Linkit

Arkisto
23.10.2001
Haluasitko sinä lahjoittaa
munasoluja?

Haave omasta lapsesta saa monet pariskunnat hakeutumaan hedelmällisyyshoitoihin. Jo kymmenen vuoden ajan lapsia on syntynyt lahjoitetuista munasoluista. Näin raskauden ja synnyttämisen on voinut kokea nainen, jonka omat munasolut eivät syystä tai toisesta toimi normaalisti. Tällä tavoin lapsi on melkein kuin oma, sillä hedelmöityksessä käytetään isän siemennestettä.

Munasoluja voi luovuttaa terve alle 35- vuotias, jolla on omia lapsia eikä lähisuvussa ole perinnöllisiä sairauksia.

Lahjamunasolun luovuttajista on jatkuva pula. Tälläkin hetkellä sadat pariskunnat odottavat munasoluja lapsettomuusklinikoilla. Pelkästään Väestöliiton jonossa heitä on 70. Puolet lahjoittajista on tuntemattomia.

Munasolun luovutusprosessi kestään reilun kuukauden. Se edellyttää muutamia neuvolakäyntejä ja hormonihoitoja.
Itse luovutustapahtuma kestää 3 minuuttia, jossa emättimen seinänläpi imetään rakkulanestettä puudutuksessa. Luovuttaja on työkuntoinen parissa päivässä.

Yhdestä luovutuskerrasta saa avun peräti kaksi pariskuntaa. Keskimäärin kerrallaan lahjasoluja saadaan noin 14, joista alkioiksi kehittyy noin 5. Nykyisin vastaanottajan kohtuun pannaan kerrallaan yleensä vain yksi alkio ja loput pakastetaan myöhempää käyttöä varten. Tulokset ovat hyvät, sillä joka toisesta alkiosta alkaa raskaus.

Suomessa ei ole olemassa vielä lakia siitä, saako lapsi tietää alkuperästään vai ei. Tällä hetkellä asiassa voidaan toimia kuten lahjoittaja ja tulevat vanhemmat haluavat sopia. Eduskunta ratkaisee jo tänä syksynä mm. tämän asian käsitellessään hedelmöityshoitolakia.

Asiantuntija:
Väestöliiton lapsettomuusklinikat, Helsinki, Turku, Oulu
e-mail:inferlity.clinic@vaestoliito.fi http://www.vaestoliitto.fi
Puh: (09) 6162 2531

Toimittaja
RAIJA KANTOMAA


Seuraava lähetys
Keskustelu & palaute
Vinkit
Piilohulluutta, piilohulluutta!
Terveysteema
AlkuunSivun alkuun