Etusivulle
Toimitus
Historia
Arkisto
Linkit

Arkisto

25.9.2001
Miehen tiellä

Ruoka miehen tiellä pitää, vai pitääkö?

Kokokansan ykkösuutisankkuri Arvi Lind kertoo Miehen tiellä –sarjan jaksossa omia ajatuksiaan terveellisen ruuan merkityksestä miehen terveydelle. Lind paljastaa jaksossa mm. suhteensa suolaiseen ruokaan. Samalla hän pohtii sitä, onko terveellinen ruoka hyvä lääke sydän – ja verisuonitaudeille. Lind jutustelee leppoisasti aiheesta miehisessä lounasravintolassa maukkaan pyttipannun äärellä.

Arvi Lind on kotoisin Kaakkois-Suomesta, jossa perinteisesti ei voita ja suolaa ole säästelty. ”Mä olen näiden perinteisten miesten vihannesten ystävä. Makkara kyllä maistuu. Ennen vanhaan Itä-Suomessa kaikki ruuanlaitto aloitettiin sillä, että laitetaan aluksi kilo voita. Kyllähän ruokailutottumukset voivat vaikuttaa jollakin tavalla sydän- ja verisuonitaudin puhkeamiseen. Mutta kyllä perimällä on myös suuri merkitys. Kaikesta huolimatta en ole sellaisen turhan holhoavan ohjaamisen kannalla. Kyllä ihmiset päättävät aina kuitenkin itse omasta ruokailustaan ja terveydestään.”

- Meillä on perinteisesti kotona syöty aina terveellisesti, on ollut keittoja ja juurekseja. Nykyisin myös työmaallani, Yleisradion ruokaloissa, on hyvin tarjolla vihanneksia ja hyvää salaattia. On aika hupaisaa, kun perinteiset makkaran ja kaljan ystävät, miehet, lappaavat lautaselle vihanneksia ja salaattia.

- Suolan kanssa olen oppinut olemaan aika vähään tyytyväinen. En enää nykyisin edes huomaa, jos ruoka on vähäsuolaista. Ja sehän on hyvä asia! Muistan kyllä, että sodassa ollut miessukupolvi laittoi aina ruokaa maistamatta lautaselle lisää suolaa. Niistä ajoista on tultu parempaan suuntaan. Valitettavasti nykyinen nuorimiessukupolvi nauttii paljon paistettuja vehnäsämpylöitä ja muuta roskaruokaa.

Tässäkin Miehen tiellä –sarjan jaksossa pakinoi psykiatri, ylilääkäri Hannu Lauerma. Pakinassa vilahtelevat Shakespearen ajatukset sekä miesten ajatukset terveellisen elämän ja kuoleman suhteesta.

Toimittaja
OSKU LAUKKANEN


Seuraava lähetys
Keskustelu & palaute
Vinkit
Piilohulluutta, piilohulluutta!
Terveysteema
AlkuunSivun alkuun