Etusivulle
Toimitus
Historia
Arkisto
Linkit

Arkisto
25.12.2001
Oikeaan aikaan äidiksi

Vauvat kasvaneet touhukkaiksi parivuotiaiksi

Akuutti on seurannut kolmen eri ikäisen äidin raskautta alkumetreiltä asti. Nuorimmainen äideistä (Tiina) synnytti 17-vuotiaana, keskimmäinen (Anna-Kaisa) 25-vuotiaana ja vanhin (Sirkku) 38-vuotiaana. Vaikka oma elämän tilanne ja elämän kokemus on kaikilla äideillä eri, on heillä myös paljon yhteistä. Äidiksi tuleminen tuntuu olevan lopultakin yhtä tärkeä ja voimakas kokemus, olivatpa äidit minkä ikäisiä tahansa.

Kolmen äidin lapset ovat nyt hieman alle kaksivuotiaita. Tiinan Senni-tyttö on reipas päiväkotilainen, jolla on ryhmäpäiväkodissa jo paras kaveri. Tiina itse on töissä ja sanoo viihtyvänsä paremmin näin kuin hiekkalaatikon reunalla istumassa. Tärkeintä Tiinan mielestä on se, että perhe on onnellinen. Hän itse ei ole aloittanut vielä suunnittelemaansa opiskelua, sillä lapsesta huolehtiminen olikin paljon suurempi urakka kuin mitä Tiina aluksi ajatteli. Hänen suunnitelmiinsa kuuluu edelleenkin opintojen aloittaminen, mahdollisesti iltakoulussa. Perhe elää tällä hetkellä päivän kerrallaan.

Anna-Kaisa urakoi gradunsa kimpussa ja käy iltaisin töissä aerobic-ohjaajana. Ella-tyttö on kodin alakerrassa perhepäivähoidossa. Hoitoon meno vaati harjoittelua molemmilta. Anna-Kaisa arvelee, että uusi tilanne oli vaikeampi äidille kuin Ellalle. Päivä päivältä elo Ellan kanssa sujuu Anna-Kaisan mielestä mukavammin. Ihan alkuaikojen yöttömät yöt ovat taakse jäänyttä elämää. Ellan vatsavaivat lakkasivat leikkauksen jälkeen. Tytöllä todettiin harvinainen perinnöllinen suolistosairaus, joka onneksi korjaantui leikkauksella. Nyt Ella on virkeä tyttö. Tosin hiukan varauksellinen, mutta mitäpä sitä oikopäätä vieraisiin ihmisiin niin avomielisesti pitäisikään suhtautua. Harkinta on paikallaan, ajattelee Ella.

Sirkun kaksoset Esko ja Siina ovat täynnä tarmoa. Asiaa heillä tuntuu olevan koko ajan, eikä ujostelu kuulu tähän taloon. Perheen nuorimmaiset ovat saaneet syliä ja huomiota yllin kyllin vanhemmiltaan ja sisaruksilta. Sirkun mielestä parasta onkin seurata, miten kaksoset sosiaalistuvat koko ajan ja oppivat uusia asioita. Sirkku aikoo olla kotona hoitovapaan tarjoaman mahdollisuuden eli siihen saakka kunnes lapset täyttävät kolme vuotta. Kaksoset ovat olleet terveitä ja nukkuneet ja syöneet hyvin. Helpolla ei äiti silti ole päässyt – vilinää ja vilskettä riittää aamusta iltaan.

Toimittaja
MAARIT VIRKKULA


Seuraava lähetys
Keskustelu & palaute
Vinkit
Piilohulluutta, piilohulluutta!
Terveysteema
AlkuunSivun alkuun