Etusivulle
Toimitus
Historia
Arkisto
Linkit

Arkisto
27.2.2001
Ruotsissa hoidetaan sekä 
vauvan että vaarin hampaat 

Suomalaisten hammashoitoa vuosia nakertanut ikärasismi loppuu joulukuussa 2002, kun kaikki, ikään katsomatta, pääsevät kunnalliseen hammashoitoon.

Ruotsissa kunnalliseen hammashuoltoon pääsevät niin vauvat kuin vaaritkin. - Meillä on velvollisuus hoitaa kaikki, nollasta sataan vuoteen taitaa olla tällä hetkellä potilaita, sanoo Haaparannan hammashoitolassa työskentelevä hammaslääkäri Mikko Mäkimaa.

Kymmenen tuhannen asukkaan Haaparannassa kuntalaisten hampaista pitää huolta viisi hammaslääkäriä ja kolme hammashoitajaa, ja töitä riittää jonoiksi asti. - Jonotilanne on tällä hetkellä kahdeksan kuukautta, mutta pahimmillaan jonoja oli melkein kaksi vuotta, Mäkimaa kertoo.

Ruotsissa toteutettiin pari vuotta sitten hammashuollon täysremontti, jonka perusideana oli kehittää ennaltaehkäisyä niin että kalliita hammashoitoja ei tarvitsisi myöhemmällä iällä tehdä.

Remontti kävi ruotsalaisille kalliiksi. - Kun hinnat vapautettiin ja tuli vapaa kilpailu, hinnat nousivat, varsinkin yksityisellä hammaspuolella, missä nousu oli 25-35 prosenttia, Mäkimaa muistelee.

Ruotsissa hammashoito on Suomen tavoin ilmaista 19 ikävuoteen asti. Sen jälkeen kaikki maksaa.

Mäkimaan mukaan esimerkiksi 30-vuotiaan aikuisen hampaiden tarkastus, johon sisältyy mm. röntgenkuvat ja hammaskiven poisto, maksaa 400 kruunua.

Ruotsissa on suomalaista kela-korvausta vastaava järjestelmä, joka korvaa hammashoitojen kustannuksista 10-15 prosenttia.

Mäkimaan mukaan monet potilaat valittavat, että jotkin toimenpiteet ovat kalliita aikaisempaan, ennen kansallista hammasremonttia vallinneeseen tilanteeseen verrattuna.

Tästä huolimatta ruotsalaiset ovat valmiita maksamaan hoidoistaan. He ovat myös tyytyväisempiä ja laatutietoisempia kuin suomalaiset. - Moni valitsee kalliimman vaihtoehdon, mutta sen kestoikä saattaakin olla 25-35 vuotta. Ihmiset ajattelevat, että raha palautuu takaisin siinä, ettei tarvitse jatkuvasti olla meidän luona juoksemassa, Mäkimaa sanoo.

toimittaja: SEPPO KORHONEN


Seuraava lähetys
Keskustelu & palaute
Vinkit
Piilohulluutta, piilohulluutta!
Terveysteema
AlkuunSivun alkuun