Etusivulle
Toimitus
Historia
Arkisto
Linkit

Arkisto
27.3.2001
Simo Rouvali jatkaa 
sitkeästi kuntoutumistaan

Kello yhdeksältä aurinko on jo noussut paria tuntia aikaisemmin Espanjan aurinkorannalla, Benalmadénassa. Kuntoutuspyörät ja juoksumatot ovat jo kovassa käytössä. Joka aamu Kaskein kuntoutuskeskuksen kuntoutujat aloittavat sitkeän kamppailunsa vammaa vastaan. Tavoite on kaikilla sama: kuntoutua, ei sopeutua ja jäädä passiivisena pyörätuoliin.

Simo Rouvalin kuntopyörän päivittäisestä 10 000 pyörityksestä ovat ensimmäiset kymmenet jo tältä päivältä hyvässä vauhdissa. Viime kertaisesta tapamisestamme on aikaa reilu puoli vuotta. Silloin olimme Savitaipaleen kesässä nyt Benalmadénan auringossa. Menetelmä on kuitenkin sama. Tohtori Giselher Schalowin tutkima ja kehittämä rytmisdynaaminen kuntoutus on tuottanut tuloksia jo monen vammautuneen elämässä myös Suomessa.

Simo Rouvali tuli kuntoutukseen mukaan reilu vuosi sitten. Silloin hänen tilanteensa olin melko epätoivoinen. Neliraajahalvaus oli seuraus vaikeasta selkäydinvammasta. Kesällä 1999 kohtalokas uintireissu muutti nuoren lupaavan jääkiekkoilijan elämän kertaheitolla. Simo oli täysin toisten autettavissa. Voimaa ja liikettä ei ollut sen enempää käsissä kuin jaloissakaan. Ensimmäiset pyöritykset kuntoutuslaitteella sujuivat vain selällään maaten, kädet ja jalat laitteeseen köytettynä, kahden fysioterapeutin avustamana.

Nyt tilanne on jo aivan toinen. Kädet toimivat niin hyvin, että Simo pystyy paitsi pyörittäämään kuntoutuslaitetta myös syömään itsenäisesti, elämään jo hyvin paljon omillaan. Harjoittelun välissä nousee puolentoistalitran vesipullo kevyesti lattialta huulille ja harjoitus voi jatkua. Vuosi sitten pelkän veden antoon olisi tarvittu auttajaa. Koko nuoren miehen olemus on saanut kuntoutumisen myötä uutta pontta. Samalla kun edistystä on tapahtunut liikunnassa myös mieliala on kohentunut. Viimeisimpien Espanjasta tulleiden iloisten uutisten mukaan Simo on pystynyt juoksumatolla jo itse heittämään toisen jalkansa juoksuaskeleet. Ensin Simon jalassa tuntui kihelmöintiä ja sen jälkeen jumppari ihmetteli, miten jalka siirtyy juoksussa kevyesti ilman auttamista.

Tohtori Schalow uskoo, että Simo pystyy vielä jonain päivänä kävelemäään. Se vaatii kuitenkin valtavasti työtä ja sitkeyttä. Schalowin teorian mukaan jatkuvat toistuvat rytmiset liikkeet saavat vaurioituneessa keskushermostossa aikaan uudelleen järjestäytymistä. Jäljelle jääneet terveet hermosolut ottavat vaurioituneiden tehtävät itselleen. Harjoitus stimuloi myös uusien hermosolujen syntymistä. Mutta jotta näin tapahtuisi täytyy kuntoutuksen olla raskasta ja tarpeeksi usein tapahtuvaa. Kerta tai kaksi viikossa ei riitä. Kuntoutujat tulevat siksi joka aamu ennen yhdeksää kunoutuspaikaan ja aloittavat neljän tunnin urakan. Vielä tämän lisäksi monet heistä tekevät ylimääräistä työtä vapaa-ajallaan.

Kaskein kuntoutuskeskus toimii tällä hetkellä sekä Suomessa Savitaipaleella että Benalmadénassa Espanjassa. Lääkäri Eeva-Kaarina Niemelä viettää ajastaan pari viikkoa Suomessa ja kolme Espanjassa joka kuukausi.

toimittaja
MAARIT VIRKKULA

yhteystiedot:
Kaskein kuntoutuskeskus,
PL37, 54801 Savitaipale

puhelin Suomeen: 040-5554443
Espanjaan: 99034626881116


Seuraava lähetys
Keskustelu & palaute
Vinkit
Piilohulluutta, piilohulluutta!
Terveysteema
AlkuunSivun alkuun