Etusivulle
Toimitus
Historia
Arkisto
Linkit

Arkisto
27.3.2001
Tautinen homma osa 4. 
Toimistotyön ergonomia 

Voidaan puhua huomattavasta kansanterveyden ongelmasta. Työkyvyttömyyseläkkeitä tuki- ja liikuntaelinten sairauden perusteella myönnetään vuosittain noin seitsemän tuhatta. Esimerkiksi vuonna 1999 tämä sairausryhmä oli melkein yhtä yleinen työkyvyttömyyden syy kuin mielenterveyden häiriöt.

Yli kaksi viikkoa kestäneelle sairaslomalle joutuu Kelan tilaston mukaan yli sata tuhatta ihmistä vuodessa. Heistä enemmän kuin joka toinen sairastaa selkäänsä.

Ennen vanhaan selkä ja yläraajat kuluivat erityisen pahasti metsätöissä. Tietotekniikasta huolimatta teollisuuden työpaikoilla ilmenee vieläkin tuki- ja liikuntaelinten sairauksia, erityisen paljon lihanjalostusteollisuudessa.

Selvästi ovat lisääntyneet toimistotyöntekijöiden oireet muun muassa niskassa ja hartioissa. Ongelman aiheuttaa pienellä lihasvoimalla tehtävä staattinen työ. Yksi suuri syy on vanhanaikaiset, tietokoneille huonosti sopivat toimistokalusteet.

Tarvitaan muutakin kuin uusi työtuoli

Työterveyslaitos toteutti Työsuojelurahaston tuella interventiotutkimuksen Espoon kaupungin teknisen toimen toimistotyöntekijöiden työpaikoilla.

Niin sanottuun toimintaryhmään valittujen työhuoneissa kävi kaksi kokenutta työfysioterapeuttia. Pohdittiin kalusteiden sopivuutta ja kysyttiin jokaisen omia ideoita. Osa kalusteista ostettiin, mutta yllättävän usein apu löytyi myös omasta varastosta.

Ergonomia parani merkitsevästi. Päiväkirjaan kirjatut mukavuustuntemukset kertoivat varsinkin niskan, hartioiden ja alaselän voivan hyvin. Samoin vähenivät kokemukset rasittumisesta.

Sen sijaan pitkäaikaisten kipujen osalta saavutettiin vain lievää muutosta parempaan. Tämä osoittaa, että tuki- ja liikuntaelinten oireisiin on viisainta puuttua aivan alkuvaiheessa. Ergonomian kohentaminen onkin ennakoivaa työsuojelua parhaimmillaan.

Pelkästään nyt toteutetut keinot eivät riitä poistamaan tuki- ja liikuntaelinten sairauksia. Lisäksi tarvitaan esimerkiksi työn organisoinnin kehittämistä ja työn sisällön kehittämistä, sanoo yksi tutkimuksen tekijöistä, Espoon kaupungin työterveyshuollossa työskentelevä työfysioterapeutti Helena Hanhinen.

toimittaja:HANNU PARONEN


Seuraava lähetys
Keskustelu & palaute
Vinkit
Piilohulluutta, piilohulluutta!
Terveysteema
AlkuunSivun alkuun