Etusivulle
Toimitus
Historia
Arkisto
Linkit

Arkisto
29.5.2001
Lasten uimakoulu

Osaatkos sinä jo uida? Tämän kysymyksen kuulee usein kesäisellä uimarannalla esitettävän lapsille. Aikuiselle tätä kysymystä harvoin esitetään, ja jos esitetään, vastaus on hymähdys tai hämmästynyt "no, tottakai!". Näin tottakai ei totuus tämän tuhansien järvien maan kansalaisten uimataidosta kuitenkaan ole. Viime vuonna Suomessa hukkui 195 ihmistä, missä lisäystä edelliseen vuoteen oli kahdeksan prosenttia (SUH, tilastot 2000). Omaa kieltään kertoo sekin, että esimerkiksi armeijaan tulee nuoria miehiä, joiden uimataito ei täytä niitä vaatimuksia, joilla katsotaan henkilön olevan uimataitoinen. Uimataitoa mitataan kansainvälisellä uimataitotestillä, jossa suoritus on seuraava:

hyppy uintisyvyiseen veteen, uitava matka on 200 metriä levähtämättä (ja laidoista kiinni pitämättä, jos hallioloissa ollaan), josta 50 metriä selällään. Muuten uintityyli on vapaa. Hallissa tuo matka olisi 25 metrin altaassa kahdeksan kertaa päästä päähän, ilman huilia.

Lapsia on hyvä alkaa totuttelemaan veteen jo pienestä pitäen.Vauvauinti ei ole ainut tapa, vaan veden saloihin ehtii tutustua myöhemminkin. Tärkeintä veteen totuttelemisessa on turvallisuus. Se, että tilanne on turvallinen, tekee kokemuksesta miellyttävän ja rohkaisee uusien asioiden opetteluun. Joskus vanhemmilla itsellään on jonkinlainen veden pelko, joka aivan huomaamatta siirtyy lapseenkin. Liiallinen varoittelu ja varjelukaan ei ole hyvästä.
Uimakoulu on hyvä tapa edistää lapsen uimaan oppimista. Hyvä aloitusikä on noin 5-6 vuoden iässä, yksilöllisyys huomioiden.
Alkeisuimakoulussa leikki on osa opetusta. Perusasioita opetellaan leikin varjolla niin, että iloisuus säilyy ja jokainen uimakoululainen saa onnistumisen elämyksiä. Uimakoulusta voi myös aloittaa uinnin taitomerkkien suorituksen. Näitä merkkejä uikkareihin voi suorittaa vaikka varhaistaitomerkistä primusmaisteriksi saakka. Temppuilu ja erityistaidot eivät kuitenkaan ole uimakoulujen perustavoite, vaan riittävän uimataidon saavuttaminen. Kun uimakoulussa on päästy uinnin alkuun, olis taitoja hyvä ylläpitää käymällä lapsen kanssa vaikka kerran pari kuussa uimahallissa talven aikana. Ja uimakouluun on hyvä tulla taas kertaamaan opittuja ja oppimaan uusia taitoja.

Jyväskylän kaupungin liikunnanohjaaja Eero Simonen katsoo satsauksen lapsen uinninopetukseen olevan vaivan ja rahan arvoista:

"Jos täällä Jyväskylässä uimakoulu, jossa opetuskertoja on kymmenen maksaa 300 markkaa, ja sen uusii kerran, jolloin hinnaksi tulee noin 600 markkaa, en katsoisi että se on kallis". Siis elinikäiseksi henkivakuutukseksi aika edullinen?

Jyväskylän uimakoululainen seitsenvuotias Lotta Leppälä kiteyttää sen, mikä veteen tottumisessa ja uimataidossa on suurin hyöty
" Jos vaikka tippuu jostain, niin ei sitten hätäänny. Vaan voi vaikka uida." Tuota kannattaa miettiä kesän rantakautta ja mattolaituriaikaakin ajatellen.

Ja ei pidä unohtaa, että myös aikuisille järjestetään uimakouluja. Nämä ovat saavuttaneet suuren suosion, joten ei kannata kainostella eikä aikailla, vaan rohkeasti selvittämään oman kotipitäjän uimakouluja ja alkamisaikatauluja.

Lisätietoja uimakouluista saat oman alueesi liikuntavirastosta sekä Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliitosta (www.suh.fi)

Toimittaja: ANNETTE RINNE


Seuraava lähetys
Keskustelu & palaute
Vinkit
Piilohulluutta, piilohulluutta!
Terveysteema
AlkuunSivun alkuun