Etusivulle
Toimitus
Historia
Arkisto
Linkit

Arkisto
30.10.2001
Hyvää oloa - tyynystä!

Hyvä tyyny tukee yhdessä patjan kanssa selkä- ja kaularangan luonnollista asentoa nukkumisen aikana siten, että lihakset rentoutuvat ja verenkierto toimii normaalisti. Tyynyllä onkin suuri merkitys nimenomaan niska- ja hartiaseudun vaivoihin. Elämme tietokoneaikaa, jolloin niskaan ja hartioihin tulee päivittäin paljon työperäistä kuormitusta. Tämän vuoksi olisi tärkeää, että lihaksisto saisi levätä edes öisin.

Henkilö, joka herää aamuisin päänsärkyyn ja tuntee kipua ja jännitystä niskassa, hartioissa ja lavanseudussa, voi epäillä nukkuneensa vääränkokoisella tyynyllä, mikäli tyynyä on ollut lainkaan. Ihmisen maatessa selällään ilman tyynyä pää taipuu taaksepäin, jolloin kaularanka väsyy, lihakset jännittyvät ja verenkierto estyy. Seuraukset ovat samanlaiset myös kylkimakuulla, jos pään alla ei ole tukea: Kaularanka kääntyy alaspäin, lihaksisto kaulan toisella puolella supistuu ja toisella venyy eikä veri pääse kiertämään normaalisti. Tämä kaikki aiheuttaa sen, että asentoa on vaihdettava monta kertaa yön aikana ja unesta tulee levotonta.

Ihmisen kaularanka on sivulta katsottuna hieman eteenpäin työntyvä. Tämän vuoksi nikamien asento säilyy selinmakuulla luonnollisena ainoastaan, kun niskan alla on sopivankorkuinen tyyny. Takaapäin nähtynä ihmisen selkä-, rinta- ja kaularanka muodostavat suoran linjan. Niinpä kyljellään maatessa rentouttava asento saavutetaan siten, että olkapään ja kaulan välinen alue täytetään tyynyllä, jolloin ranka pysyy suorana.

Hyvä tyyny on aina yksilöllinen, korkeudeltaan ja leveydeltään nukkujan anatomian mukainen. Tyynyä valittaessa tulisi mitata etenkin kaularangan ja olkapään välinen alue, jolloin saadaan selville tyynyn optimaalinen korkeus. Tyynyn leveys määräytyy vastaavasti henkilön hartialeveyden mukaan. Oikeanlevyinen tyyny tukee kaularangan nikamien asentoa silloinkin, kun ihminen pyörähtää selinmakuulta kyljelleen tai päinvastoin.

Kauppojen tyynyvalikoimat ovat nykyisin laajat, joten yksilöllisen tyynyn löytäminen on mahdollista. Asiantuntevinta palvelua saa alan erikoisliikkeistä. Oikein hoidettuna tyyny säilyttää jousto- ja tukiominaisuutensa yleensä 3-5 vuotta, minkä jälkeen se olisi hyvä vaihtaa. Hyvä tyyny kestää yleensä 40-60 asteen pesun. Tyynyn sisus ei ole aina pestävä, mutta hyvässä tyynyssä päällisen voi irrottaa ja laittaa pesukoneeseen. Pölypunkit tuhoutuvat varmimmin 60 asteen pesussa.

Tyyny on vain yksi terveyteen vaikuttava osatekijä liikunnan ja oikean ergonomian ohella. Vietämme kuitenkin vuoteessa lähes kolmasosan vuorokaudesta, joten myös nukkuma-asento vaikuttaa jaksamiseen eikä tyynyn merkitystä kannata vähätellä. Omien mittojen mukaan valitulla tyynyllä lihakset rentoutuvat, kaularanka lepää ja veri kiertää normaalisti, jolloin yöaikana on mahdollista toipua päivän rasituksista.

Toimittaja
KIRSI SCHALI


Seuraava lähetys
Keskustelu & palaute
Vinkit
Piilohulluutta, piilohulluutta!
Terveysteema
AlkuunSivun alkuun