Etusivulle
Toimitus
Historia
Arkisto
Linkit

Arkisto
15.1.2002
Kasvisruokavalio

Yhä useampi sanoo olevansa kasvisyöjä terveydellisestä, eettisestä tai uskonnollisesta syystä. Kasvissyöjien määrä on erityisesti lisääntynyt nuorten naisten keskuudessa.

Ravitsemustieteen käsityksen mukaan tavallinen sekaruokavalio oikein koostettuna on ihan yhtä terveellinen kuin vegetaarinen. Tosin vegaanien kolesterolitason ja verenpaineen on todettu olevan matalampi kuin sekasyöjien.

Monet kasvispainotteista ruokaa syövät ovat itse asiassa sekasyöjiä. Yleisin kasvisruokavalion noudattaja on laktovegetaristi, joka syö yksinomaan kasvikunnan tuotteita ja maitovalmisteita. Lakto-ovovegetaari lisää ruokavalioonsa myös kananmunan.

Kasvisruokavalioiden ääripäätä edustaa vegaani, joka syö vain ja ainoastaan kasvikunnan tuotteita. Annoskokojen on syytä olla suurempia vegaaniruuan pienempien energia ja proteiinipitoisuuksien vuoksi.

Erityisesti vegaanien on huomioitava mm. auringosta ja metsäsienistä saatavan d-vitamiinin riittävästä saannista, ettei riisitauti yllätä. Vielä tärkeämpi on B-12 vitamiini, jonka puutteesta voi tulla hermoston kehityshäiriö lapselle motoriikassa ja aikuisellakin muutamassa vuodessa anemia ja hermostovaurioita. B-12 vitamiinia saa kaikista eläinkunnan tuotteista, mutta ei mistään kasvikunnan tuotteesta. Se on siis saatava vitamiinilisänä tai esimerkiksi täydennetystä soijamaidosta.

Kasvisten valmistaminen ruuaksi rikkoo solurakenteita, mikä tuhoaa haitallisia aineita ja auttaa hyödyllisten aineiden imeytymistä. Elävän ravinnon syöjät uskovat raa’an ja alle 40 asteessa valmistetun ruuan voimaan. Tutkimukset eivät ole vahvistaneet ihmisen tarvetta kasvisten entsyymeihin, jotka kuumentaminen poistaa.

Usein kasvisruoka voi olla näennäiskevyttä esim. gratinoiduissa kasviksissa puolet energiasta tulee kovista rasvoista.

Usko kasvisten parantavaan voimaan vahvistuu, sitä mukaan kun tutkijat pääsevät perille niiden koostumuksesta. Jo nyt tiedetään kasvisten vähentävän syöpäsairauksia, diabetesta ja sepelvaltimotautia.

Asiantuntijat, haastatellut:

Ravitsemustieteen Professori Leena Räsänen, Helsingin Yliopisto

Näyttelijä, Yrittäjä Satu Silvo Kasvisravintola Silvo Ple, Helsinki

Toimittaja
RAIJA KANTOMAA


Seuraava lähetys
Keskustelu & palaute
Vinkit
Piilohulluutta, piilohulluutta!
Terveysteema
AlkuunSivun alkuun