Akuutin Arkisto
7.12.2004
Lääketieteen historia, osa 5: syövän historia
Lääketiedettä ei olisi koskaan keksitty, eikä
itse asiassa edes yritetty keksiä, ellei sille olisi ollut
tarvetta. Jos sairaat olisivat parantuneet vain sillä, että
noudattavat terveiden elämäntapoja, mitään tiedettä
ei olisi tarvittu.
(Hippokrates)
Joka neljäs suomalainen sairastuu elämänsä aikana syöpään ja yli puolet syöpäpotilaista paranee. Tilanne on tällä hetkellä siis aika hyvä, vaikka varmaan parannuskeinoa ei vielä olekaan löydetty. Syöpäkasvaimia on todettu kautta ihmiskunnan historian erityisesti iholla, limakalvoilla ja rinnoissa. Rintasyövästä on tietoja jo muinaisen Egyptin ajalta noin 1500 eaa. Syövän syitä ja hoitoja on etsitty kautta aikojen ja monta läpimurtoa on tehty ihan sattumalta.
Eläinradan ravun tauti
Latinan kielen sana cancer, joka tarkoittaa lääketieteessä syöpää, on suomeksi rapu. Astrologian oppien mukaan eläinradan tähtikuvioista rapu hallitsi ihmisessä rinnan aluetta. Sen vuoksi rintasyöpää kutsuttiin latinan kielellä kaunistellen nimellä "ravun parantumaton sairaus". Vanhoina aikoina tunnistettiin vain ulkoisia syöpätauteja, joista rintasyöpä oli huomattavin.
– Syöpä tunnistettiin ihan silmin katsomalla ja sormin koettelemalla. Ensimmäinen syövän hoidon kuvaus löytyy egyptiläisistä papyruksista. Siinä kehotetaan paha ottamaan pois ja sen jälkeen polttamaan haavan pohja. Eli tavallaan ihan niin kuin nykyäänkin kirurgi syöpää hoitaa, kertoo syöpätautien erikoislääkäri Sirkku Jyrkkiö Turun yliopistollisesta keskussairaalasta.
Selittämätön tauti
Vanhoissa kulttuureissa syövän syitä ei ymmärretty. Yleensä sitä pidettiin jumalien, pahojen henkien tai taikakeinojen aiheuttamana, kuten muitakin selittämättömiä tauteja. Vanhan testamentin aikaan juutalaiset ajattelivat, että sairaudet ovat oman synnin seurausta.
– Joskus tuntuu, että nykyihmisten ajattelussa vaikuttaa tämä sama piirre, että meidän pitäisi elää, syödä ja juoda oikein, että eläisimme kauan, Jyrkkiö sanoo.
Aikaisemmin syövät ehtivät usein kehittyä pitkälle ennen kuin ne todettiin. Syövän ensimmäinen näkyvä oire oli kyhmy ja toinen vaihe haavauman ilmaantuminen sen kohdalle. Tuohon aikaan puhuttiinkin yleisesti syöpähaavoista. Syövän tunnusmerkkinä pidettiin myös taudin jatkuvaa etenemistä sekä pian ilmaantuvia ja jatkuvasti pahenevia kipuja. Parantumaton tauti johti vähitellen sairaan riutumiseen ja kuolemaan.
Aikaisemmin melko harvinainen sairaus
Syöpätautien merkitys on ollut ihmiskunnassa aikaisemmin suhteellisen vähäinen. Kun syöpätauteja pidetään enimmäkseen vanhempien ikäluokkien sairauksina, niiden esiintyminen oli melko harvinaista ihmisten matalan keski-iän ja vanhusten pienen määrän vuoksi.
– Syöpä ei ole edes ollut kovin yleinen sairaus. Syöpätaudithan yleistyvät vasta sitten, kun ihminen on täyttänyt 45 vuotta. Ja ihan 1800-luvun lopulle saakka ihmisten keski-ikä oli 30-40 vuotta.
Yhtäältä pahanlaatuisia kasvaimia ei ole aina pystytty varmuudella erottamaan muista samantapaisia oireita aiheuttavista taudeista. Toisaalta myös muita kuolemaan johtavia riuduttavia tauteja on helposti tulkittu syöpätaudeiksi.
– Luulen, että aikaisempina aikoina syöpä oli vain yksi sairaus muiden joukossa. Silloin pelättiin muita suuria tappajia: aikanaan ensin mustaa surmaa eli ruttotauteja ja sitten isorokkoa ja keuhkotautia.
Syövän syiden etsintää
Käsitykset syövän syntytavoista olivat pitkään epämääräisiä. Vielä 1700-luvun lopussa syövän syynä pidettiin esimerkiksi kudosten ruhjevammoja, elimistön nesteiden väärää koostumusta, ravinnon aineiden ärsytystä, mielentilan vaihteluita tai kihdin tai sukupuolitaudin erittämiä myrkkyjä. Sen aikaisten käsitysten mukaan haitallisia tässä mielessä olivat myös intohimot, kuumesairaudet, liian runsas liikunta ja liiallinen viininkäyttö.
Koska humoraalipatologian aikaan mustan sapen uskottiin olevan tärkeä syy syövän synnyssä, pidettiin psyykkisiä tekijöitä, kuten surua, mielenjärkytystä ja masennusta merkittävinä tekijöinä. Masennukseen ja siis myös syöpään taipuvaisina pidettiin naimattomia ja lapsettomia naisia sekä äitejä, jotka eivät imettäneet lapsiaan.
Hidasta kehitystä
Kehitys syöpätautien tuntemuksessa ja hoidossa oli hidasta. Kehittyvissä kulttuureissa muotoutui ajatusmalleja sairauksien syistä ja hoidon järjestämisestä. Ensimmäisen tieteellisyyteen pyrkivän "tautiopin" kehittivät antiikin kreikkalaiset. Humoraaliopin mukaan syövän syntymisen taustana oli mustan sapen liiallinen osuus. Sen seurauksena syntyi kovettuma, joka oli eräs syövän muoto tai saattoi ainakin muuttua sellaiseksi.
Hoidoksi käytettiin ulostuslääkkeitä, suoneniskua, sopivaa dieettiä eli päiväjärjestystä ja siihen liittyvää ruokavaliota. Paikallisesti käytettiin mm. syövyttäviä lääkeaineita. Hoitojen uskottiin tehoavan erityisesti tapauksissa, joissa mustan sapen ylimäärä ei ollut liian runsas. Parantumattomien syöpäsairaiden hoitolaitoksissa tehtiin tutkimuksia ja hoitoyrityksiä. Hoitoon käytettiin lähes kaikkia mahdollisia lääkkeitä. Suurinta toivoa kiinnitettiin arseenivalmisteisiin.
Kirurgisia hoitoja
Jo varhaisissa kulttuureissa syöpää on yritetty hoitaa syövyttävillä lääkkeillä, kuumalla raudalla polttamalla ja veitsellä leikkaamalla. Kirurgian vähitellen kehittyessä leikkaukset syövän hoidossa yleistyivät. Haavoja ei aina ommeltu umpeen ja esim. rinnan poiston jälkeen jäi suuri ja hitaasti iholla peittyvä haavapinta. Usein potilas menehtyi verenvuotoon tai haavakuumeeseen, ja usein tauti myös eteni leikkauksesta huolimatta.
– Kirurgia on toki ollut aina hyvin tärkeässä osassa, mutta koska puudutusaineita tai nukutusaineita ei ollut, vaati melkoista rohkeutta mennä kirurgin hoidettavaksi, Jyrkkiö toteaa.
Kirurgisten välineiden ja leikkaustekniikoiden kehittyessä, myös leikkaushaavan sulkeminen yleistyi. 1800-luvun puolivälin jälkeen antiseptiikan ja aseptiikan kehitys mahdollisti sen, että voitiin suorittaa melko turvallisesti myös sisäelinten leikkauksia syöpäsairauksien vuoksi.
Syöpä suurennuslasin alle
Ruumiinavausten yleistyminen antoi lisää tietoa syövän esiintymispaikoista ja erikoispiirteistä. Tutkimus perustui leikkelyn lisäksi näköhavaintoihin ja mahdollisesti suurennuslasin käyttöön. Tekniikan kehittyessä syöpää päästiin tarkastelemaan entistä lähempää.
– Oikeastaan vasta 1800-luvulla, professori Virchowin aikaan, jolloin mikroskooppia alettiin käyttää, nähtiin ne muutokset siellä mikroskoopin alla ja alettiin ymmärtää, mistä pahanlaatuiset kasvaimet tulevat. Silloin vasta luotiin pohja nykyiselle tautiopille.
Tilastoja syöpätautien esiintymisestä
Vähitellen käytännön kokemusten perusteella muodostui käsityksiä myös syövän esiintymisestä eri väestö- ja ammattiryhmissä. 1700-luvulla todettiin, että rintasyöpä oli erityisen yleinen nunnilla eli naisilla, jotka eivät olleet synnyttäneet tai imettäneet. Nuohoojina toimineilla pikkupojilla esiintyi kivespussin ihossa syöpää, jonka syyksi arveltiin nokea.
1800-luvulla kertyi joitakin uusia epidemiologisia tietoja: vuorityöläisillä todettiin tavallista runsaammin keuhkosyöpää ja aniliinivärityöläisillä rakkosyöpää. 1800-luvun lopulla alkoi jo olla suuntaa-antavia tilastoja eri syöpätautien esiintymisestä. Syöpätauteja oli eniten 60 vuotta täyttäneillä ja tapausten lisääntymiseen vaikutti taudinmääritysten paranemisen ohella väestön ikääntyminen.
Syövän hormonaalisen hoidon löytyminen
– Ensimmäinen nykyhoidon perusta on hormonaalisen hoidon löytäminen. 1800-luvun lopulla kirurgi Beatson Englannissa oli jo aikaisemmin tutkinut lampaiden maidon tuotantoa ja tiesi, että munasarjoilla on merkittävä osuus tässä. Naishormonia ei toki silloin vielä tiedetty, sillä se on eristetty vasta 1930-luvulla. Mutta Beatson epäili, että munasarjojen jonkinlainen ärsyyntyneisyystila voisi olla syynä myöskin rinnan sairauksiin. Hänelle tuli vastaanotolle nuori äiti, joka sairasti laajalle levinnyttä rintasyöpää ja oli tietysti epätoivoinen. Näiden aikaisempien pohdintojensa perusteella kirurgi lähti tekemään hoitokokeilua ja poisti naiselta munasarjat ja tauti korjaantui huomattavasti.
– Tätä voidaan sanoa syövän hormonaalisen hoidon ensimmäiseksi merkkipaaluksi ja se on julkaistu Lancetin toisessa vuosikerrassa, v. 1896.
Röntgenistä sädehoitoa, kaasuaseesta solusalpaaja
1800-luvun lopulla syövän tutkimus ja hoito ottivat toisen merkittävän edistysaskeleen, kun röntgensäteet keksittiin.
– Jo kahden kuukauden kuluttua siitä, kun röntgensäteet oli julkistettu, tehtiin ensimmäinen hoitokokeilu syöpään.
– Sädehoitoon suhtauduttiin aluksi hyvin innokkaasti, niin kuin uusiin hoitoihin nykyäänkin on tapana suhtautua. Sitä yritettiin käyttää myös hyvänlaatuisiin sairauksiin. Jopa Suomessa markkinoitiin radiumliinoja 1920-luvulla kaikenlaisiin kolotuksiin, kunnes alettiin ymmärtää myös säteilyn vaaroista.
Solusalpaajahoito löydettiin sattumalta niin kuin monet lääketieteelliset keksinnöt.
– Ensimmäisen ja toisen maailmansodan aikaan oli kaasuaseprojekti, jossa etsittiin hyviä kaasuaseita. Vuonna 1919 julkaistiin työ sinappikaasun vaikutuksista ja siinä kerrottiin, että sinappikaasu lienee ihan hyvä sota-ase, koska sillä on mm. sellainen vaikutus, että se tuhoaa luuytimen toimintaa. Sitten vähän myöhemmin keksittiin, että tämähän voisi olla syövän hoidossakin hyvä ominaisuus. Vuonna 1943 on hoidettu ensimmäinen lymfoomapotilas. Se on ollut ensimmäinen sytostaatti- tai solusalpaajahoidon kokeilu.
Sota syöpää vastaan
Vuonna 1971, kaksi vuotta sen jälkeen, kun ensimmäinen ihminen oli käynyt kuussa, Yhdysvaltain presidentti Nixon asetti ihmiskunnan seuraavaksi tavoitteeksi voittaa sodan syöpää vastaan seuraavien 10 vuoden aikana.
Nyt näyttää siltä, että vaikka kolme viime vuosikymmenen aikana on otettu monia edistysaskeleita syövän hoidossa, sen voittaminen on vielä liian suuri harppaus.
– Toki paljon on opittu, mutta paljon on vielä, mitä ei tiedetä. Tällä hetkellä puolet kaikesta lääketutkimuksesta koskee syövän hoitoa, eli toki on odotettavissa että jotain uusiakin läpimurtoja olisi vielä tulossa, Jyrkkiö arvioi.
– Ihmisen elinikä on tuplaantunut sadassa vuodessa eli tavallaan tekisi mieli nöyrästi kysyä, että mitä vielä ihminen tarvitsee lisää. Mutta toisaalta kipu ja kärsimys ja kuolema eivät ole poistuneet eikä ole varmaan tarkoituskaan, että ne poistuisivat. Mutta toki lääkärin tehtävä on löytää ratkaisuja siihen kärsimyksen ongelmaan ja ellei ratkaisemiseen niin ainakin lievittämiseen. Ja tähän lääketieteen kehitys tietysti tähtää.
Asiantuntija: SIRKKU JYRKKIÖ, syöpätautien erikoislääkäri, Turun yliopistollinen keskussairaala, syöpätautien klinikka
Toimittaja: TIIA VÄRE