Etusivulle
Toimitus
Historia
Arkisto
Linkit

Arkisto

13.1.2004
VIROSTA LÄÄKETTÄ

Suomen kieli pulppuaa Tallinnan alkoholiliikkeiden lisäksi myös sikäläisissä apteekeissa. Vain puolentoista tunnin merimatkan päässä Helsingistä myydään lääkkeitä keskimäärin 30 prosenttia halvemmalla kuin Suomessa.
Ennen ostoksia kannattaa kuitenkin laskea myös sen tosiasian vaikutus, että Kela ei maksa korvauksia sieltä ostetuista lääkkeistä. On myös hyvä tiedostaa, että apteekkien toiminnassa on vielä joitakin eroja verrattuna Suomeen.

- Viron apteekkijärjestelmä muuttui aika paljon Viron itsenäistyttyä. Tällä hetkellähän
Virossa kuka tahansa paitsi lääkäri voi omistaa apteekin. Apteekissa pitää kuitenkin olla farmaseuttisen koulutuksen saanut johtamassa toimintaa, muistuttaa Suomen apteekkariliiton viestintäjohtaja, Erkki Kostiainen.

ILMAN RESEPTIÄ LÄÄKKEITÄ?

12 vuotta sitten itsenäistynyt Viro on hakenut oppia lääkekauppaan ja –valvontaan Suomesta, mutta yhä kuulee tarinoita ilman reseptejä myydyistä lääkkeistä. Se ei ole laillista, mutta sitä kuitenkin tapahtuu. Viron lääkelaitos tunnustaa ongelman ja on antanut ukaaseja väärin toimiville apteekeille.

Viron lääkelaitoksen tarkastusosaston johtaja Hille Kask myöntää ongelman olemassaolon. Kaikki apteekit eivät sitä tee, mutta joissakin se on onnistunut. Virolaisille tarkastajille ei kuitenkaan myyty lääkkeitä ilman reseptiä, heidän sitä yrittäessään.

Kask myös muistuttaa, että ongelma ei ole enää yhtä suuri kuin se oli vielä pari vuotta sitten.
Suomalainen resepti ei käy Virossa, eikä sielläkään saisi myydä lääkkeitä ilman reseptiä kenellekään. Yritimme kuitenkin ostaa Furesis -nimistä verenpaine- ja nesteenpoistolääkettä – ilman reseptiä. Sen hinta on Virossa parhaimmillaan 85 prosenttia edullisempi kuin Suomessa.
Usean apteekissa käynnin jälkeen totesimme jääneemme ilman lääkettä, koska ei sitä reseptiäkään ollut. Lakia siis noudatettiin, vaikka emme kuvanneetkaan ensimmäisiä ostotilanteita.

VIROLAINEN RESEPTI NOPEASTI

Apteekkien myyjiltä saamme kuulla, että suomalaiset pitävät todennäköisesti pystyssä suuren osan Tallinnan keskustan apteekeista. Erään apteekin myyjä kertoo heidän asiakkaistaan peräti 70 prosenttia olevan suomalaisia. Myyjä myös paljastaa suomalaisten kysyvän usein lääkkeitä ilman reseptiä.

Vaikka meille ei myyty lääkettä ilman reseptiä, niin meille kyllä neuvottiin auliisti, mistä reseptin saisi helposti ja nopeasti. Kävelemme yksityiselle perhelääkäriasemalle, joita on Tallinnan keskustassa runsaasti. Niistä saa kuulemma reseptin melkeinpä lääkkeeseen kuin lääkkeeseen pientä maksua vastaan. Itse tallinnalaiset ovat tyytymättömiä paikallisten lääkäreiden ammattitaitoon ja asenteisiin.

Virolaisen reseptin saaminen onnistuu kahdellakymmenellä eurolla, ja vieläpä nopeasti.
Sekään ei hidasta tahtia, että lääkäri on jo lopettanut työskentelyn tältä päivältä. Hoitaja lupaa kirjoittaa reseptin verenpaine- ja nesteenpoistolääkkeeseen nopeasti. Saan jopa itse päättää lääkkeen vahvuuden. Virolainen resepti irtosi ilman tutkimuksia tai selvityksiä lääkkeen aiemmasta käytöstä. Virosta tulee toukokuussa EU:n jäsen, joten nämä asiat pitäisi saada kuntoon ennen sitä.

MYÖS LÄÄKÄREILLE VALVONTAA

Kask myöntää myös tämän ongelman olemassaolon, mutta muistuttaa, että se ei ole vain virolaisten viranomaisten ratkaistavissa. Viron lääkelaitos on ottanut yhteyttä lääkäreiden toimintaa valvoviin tahoihin, ja tilanteeseen pyritään löytämään ratkaisu.

- Ei reseptilääkkeissä näitä sääntöjä ole ihmisten kiusaksi tehty. Jos esimerkiksi antibiootteja käytettäisiin holtittomasti, niin meillä olisi kohta tilanne, että mikään antibiootti ei enää tehoa. Eli kyllä se on täysin perusteltua, kun joku lääke asetetaan reseptille, Kostiainen muistuttaa.
Ongelma on siis yhteinen. Suomalaisten pitää ymmärtää, että lääkkeen reseptillä saamiselle on painavat syyt ja virolaisten puolestaan pitää noudattaa säädettyä lakia. Onneksi suomalaiset hakevat kuitenkin enimmäkseen Virosta käsikauppalääkkeitä.

Suomalaisten hinku lääkeostoksille Viroon laantuu varmasti, sillä lääkkeiden hinnat ovat nousseet siellä viime vuosina ja nousun odotetaan kiihtyvän maan EU:hun liittymisen myötä.

Asiantuntijat:
ERKKI KOSTIAINEN, viestintäpäällikkö, proviisori, Suomen apteekkariliitto
HILLE KASK, johtaja, Viron lääkelaitoksen tarkastusosasto

Toimittaja: NINA KUJANSIVU


Seuraava lähetys
Keskustelu & palaute
Vinkit
Muksun mukana
Lääkäri vastaa
Alkuun Sivun alkuun