Etusivulle
Toimitus
Historia
Arkisto
Linkit

Arkisto

20.1.2004
SYVEMPI MIELIHYVÄ –LIIKE YHDISTÄÄ ITSESTÄ JA MUISTA IHMISISTÄ VÄLITTÄMISEN

Syvempi mielihyvä -liike kutsuu pitämään kerran viikossa, kerran kahdessa viikossa tai kerran kuukaudessa terveyspäivän, jolloin luopuu ainakin osittain jostakin turhasta ja antaa säästön valitsemaansa hyvään tarkoitukseen.
Erittäin yksinkertainen tapa esimerkiksi laihduttajalle on panna ostettu pulla kaverin kanssa puoliksi. Näin säästyy lihomiselta ja säästää myös rahaa. Terveyspäivänä säästyneen rahan voi liikkeen hengessä antaa esimerkiksi nälkäänäkeville.

TEE HYVÄÄ ITSELLESI
JA MUILLE SAMANAIKAISESTI


- Monet sanovat, että kun tekee yhtä aikaa hyvää itselle ja toisille, niin tuntee syvempää mielihyvää. Kun mä lähetän rahaa Pelastusarmeijan kautta vanhuksille, niin mä tunnen sen tyydyttävänä elämyksenä. Ja se on musta eri asia kuin se, että mä pelkästään lähettäisin rahaa. Se tulee mun oman olemisen kautta, kuvailee Syvempi mielihyvä –liikkeen perustaja, toimittaja Tuula-Maria Ahonen.

Syvempi mielihyvä -liikkeen nimi viittaa juuri tähän kokemukseen. Perustajan mielestä on helpompi hoitaa terveyttään, kun se ei enää ole pelkästään yksityisasia. Auttamalla itseäauttaa samalla muita.

KELL’ ONNI ON, SE ONNEN JAKAKOON!

- Syvempi mielihyvä -liike on sydämen ja omantunnon liike, jossa ei ole jäsenrekisteriä eikä jäsenmaksua. Me jäsenet aina välillä jätämme pois jotain turhaa niin kuin liikaa ruokaa tai kulutusta ja säästyneet rahat annetaan enemmän tarvitsevien hyväksi, oman valinnan mukaan.
Idea liikkeen perustamiseen syntyi perustajan omasta elämästä.

- Mä olen ajatellut näitä asioita jo monta vuotta ja miettinyt, miksi laihduttaminen on yksilön asia ja kansainvälistä bisnestä ja siihen pannaan rahaa, kun samaan aikaan nälkä on johtava kuolinsyy maailmassa. Mä olen miettinyt, että eikö näitä kahta asiaa voisi yhdistää. Ja kun mä sitten aloitin oman laihduttamiseni, niin omassa elämässäni mä olen yhdistänyt nämä kaksi asiaa, Ahonen kertoo.

- Mä aloitin tämän laihduttamisen sillä tavalla, että mä pidin kerran viikossa terveyspäiviä, eli söin pelkästään hedelmiä, ja tällä hetkellä jätän pullaa ja suklaata väliin. Ja säästyneellä rahalla tuen nimenomaan vanhuksia.

PULLA PUOLIKSI

- Yleensä ihmiset alkavat miettiä, että mistä he haluavat vapauttaaitsensä. Jotkut tietävät sen heti, joillekin se on miettimisen paikka. Sitten mietitään, mihin säästyneet rahat haluaa antaa ja siinä tuntuu olevan useampia vaihtoehtoja.
Jokainen voi toteuttaa liikkeen ideaa omalla tavallaan. Liikkeen jäsenet luopuvat esimerkiksi liiallisesta suolan tai makean syömisestä tai vähentävät kahvinjuontia tai alkoholin käyttöä. Toiset haluavat vapauttaa itsensä tupakoinnista tai liian paljosta vaatteiden ostamisesta ja muusta turhasta kuluttamisesta.
Säästyneet rahat tai osan niistä jäsenet antavat esimerkiksi nälkää näkeville, katastrofialueilla eläville tai kotimaan vähäosaisille. Monet tukevat myös kehitysmaiden lapsia tai eläintensuojelua.

- Itse asiassa vähän aikaa sitten mä oivalsin, että kaikkein yksinkertaisimmin tätä liikettä voi toteuttaa siten, että panee pullan puoliksi. Silloin saa joka tapauksessa jotain, ei jää itse ilman, ja kun pullathan maksaa kaupassa yhdestä kahteen euroa, niin siinä säästää vähän ja kuukaudessa siitä kertyy jo isompi summa. Ja jos ajatellaan esimerkiksi Unicefia, niin siellä meidän pieni raha on aika suuri raha ja sillä saadaa paljon aikaan, Ahonen muistuttaa.

TERVEYTTÄ JA YHTEISÖLLISYYTTÄ

Syvempi mielihyvä –liikkeessä yhdistyy terveys ja yhteisöllisyys, mikä ei ole kovin tyypillistä tälle ajalle. Liikkeen perustaja peräänkuuluttaa, että maailmassa tarvitaan paljon enemmän yhteisvastuuta ja sitä voi toteuttaa omassa arjessa.

Vaikka terveyspäivänä säästynyt summa olisikin pieni, sillä on toistuessaan merkitystä. Ja pienelläkin summalla voi auttaa tai pelastaa jopa ihmishengen. Jos esimerkiksi kieltäytyisi suklaalevystä kerran viikossa, niin puolessatoista kuukaudessa säästäisi yhden vuoden a-vitamiinit 250 kehitysmaiden lapselle.

- Se ei ole pelkästään sitä, että laihdutinpas minä. Se ei kohdistu pelkästään minuun, vaan samalla se kohdistuu myös muihin. Mä tunnen myötätuntoa vanhuksia kohtaan välittäessäni itsestäni ja se tuo erilaista tyydytystä kuin se, että mä laihdutan ja palkitsen sitten itseni ostamalla jonkun tuotteen itselleni, kuluttamalla lisää, sanoo liikkeen perustaja Tuula-Maria Ahonen.

Syvempi mielihyvä -liikkeen kotisivut:
koti.welho.com/jpeltora/syvempimielihyva.htm

asiantuntija: TUULA-MARIA AHONEN,
Syvempi mielihyvä- ja
Roska päivässä-liikkeiden perustaja

toimittaja: TIIA VÄRE


Seuraava lähetys
Keskustelu & palaute
Vinkit
Muksun mukana
Lääkäri vastaa
Alkuun Sivun alkuun