Etusivulle
Toimitus
Historia
Arkisto
Linkit

Arkisto

21.9.2004
IMMUUNIMAIDOSTA ON MONEKSI

”Olkoon ruoka lääkettäsi ja lääke ruokaasi”, oivalsi aikoinaan jo lääketieteen isä Hippokrates. Niinpä myös maidosta on moneksi. Lehmän ternimaidosta ollaan nyt nimittäin kehittämässä tehokasta lääkettä, immuunimaitoa.

- Immuunimaito sisältää naudan spesifisiä vasta-aineita tiettyä taudinaiheuttajaa vastaan. Se valmistetaan siten, että nauta voidaan tiineenä ollessa rokottaa eli immunisoida tietystä taudinaiheuttajasta tehdyllä rokotteella. Tällöin ternimaitoon saadaan runsaasti kyseistä taudinaiheuttajaa vastaan suuntautuneita vasta-aineita. Ja näitä vasta-aineita voidaan sitten käyttää joko ennaltaehkäisyyn tai hoitoon, kertoo immuunimaitoa kehittävän Novatreat Oy:n lääketieteellinen johtaja, LT Tom Widenius.

Lehmälle ei eläinlääkärin suorittamasta toimenpiteestä koidu mitään haittaa. Ei sen enempää kuin rokottamisesta ihmisellekään yleensä. Immunisointi ei myöskään vaikuta lehmän käyttöön tuotantoeläimenä rokotuksen jälkeen. Kun immuunimaito on lypsetty, voidaan lehmän maitoa nimittäin käyttää tavalliseen tapaan turvallisesti kulutusmaidon valmistamiseen.

IMMUUNIMAITO SAIRAALA-
INFEKTIOITA EHKÄISEMÄÄN

Immuunimaidon tutkimus- ja kehitystyö on jo varsin pitkällä. Vuonna 1997 perustettu suomalainen biotekniikka-alan yritys Novatreat Oy on nykyään täysin omistautunut asialle. Se kehittää spesifisiin vasta-aineisiin perustuvia lääkkeitä erityisesti suolistoperäisten sairaalainfektioiden hoitoon ja ennaltaehkäisyyn. Tutkimustoimintaa tehdään yhteistyössä infektiosairauksien ja mikrobiologian johtavien asiantuntijoiden kanssa.

Clostridium difficile –ripuli on lisääntymässä kaikkialla maailmassa ja sen yksi yleisimmistä sairaalainfektioista. Clostridium difficile –ripulia esiintyy etenkin laajakirjoista antibioottihoitoa saavilla potilailla mutta myös avohoidossa antibiootteja saavilla.
Nyt kehitteillä olevia immuunimaitotuotteita on kokeiltu sairaalassa suolistoinfektioidenkuten juuri Clostridium difficile -antibioottiripulin hoidossa, kertoo Tom Widenius.

- Monet sairaalainfektiot aiheutuvat runsaasta antibioottien käytöstä. Kun käytetään tehokkaita antibiootteja, tuhoavat ne samalla suolen normaalin bakteerikannan ja suoleen syntyy antibiooteille vastustuskykyisiä bakteerikantoja. Näiden resistenttien bakteerien hoitaminen antibiooteilla on vaikeaa ja toiveissa onkin että immuunimaito voisi tarjota uuden lupaavan hoitomenetelmän, Widenius selittää.

IMMUUNIMAITO TEHOAA

Tom Widenius on työssään osastonlääkärinä HYKS:in Meilahden sairaalan hematologian klinikalla hoitanut mm. leukemiapotilaita. Siinä missä tuloksia sairaalainfektioiden hoidossa ei ole enää saavutettu konventionaalisin hoitokeinoin, on koekäytössä ollut immuunimaito yllättänyt tehokkuudellaan.

- Olemme hoitaneet muutamia potilaita, joilla on ollut hyvin hankala Clostridium difficile -bakteerin aiheuttama sairaalainfektio. Potilaat ovat ripuloineet useita kuukausia, ja mikään tavanomainen antibioottihoito ei ole heille tehonnut. Ja kaikki potilaat ovat hyötyneet ja parantuneet tästä immuunimaidon hoidossa, kertoo Tom Widenius.

- Esimerkkinä eräästä potilaasta, joka sai hyvän avun immuunimaidosta voisin mainita neliraajahalvauspotilaan, jolla oli erittäin hankala krooninen ripuli, johtuen siitä että hänelle annettiin toistuvasti laajakirjoisia antibiootteja. Tämän seurauksena hän ripuloi jatkuvasti ja kuntoutushoito jouduttiin keskeyttämään ja useiden kuukausien ripuloinnin jälkeen suunniteltiin jopa paksunsuolen poistoa. Tässä vaiheessa hänelle annettiin immuunimaitohoitoja, ripuli rauhoittui ja hän pystyi hallitsemaan suolen toimintaa ja kyseinen leikkaus voitiin perua ja kuntoutusta jatkaa, Widenius jatkaa.

IMMUUNIMAIDOSTA APUA SAIRAALOIHIN

Vielä immuunimaitoa ei ole myynnissä vaan se on potilailla tehtävien kliinisten tutkimusten vaiheessa. Näissä tutkimuksissa immuunimaidon tehoa verrataan tavanomaiseen käypään hoitoon. Alkuvaiheessa immuunimaito soveltuukin nimenomaan sairaalakäyttöön. Tulevaisuus voi kuitenkin tuoda myös mahdollisuuksia uusiin sovellutuksiin esimerkiksi turistiripulin hoidossa.

- Uskoisin että sovellutusmahdollisuuksia tulee olemaan runsaasti. Tiedetään, että monien, esimerkiksi autoimmuunisairauksien synty, liittyy jollakin tavalla suolistobakteereihin ja suoliston toimintaan ja suoliston immunologiaan. Sieltä todennäköisesti tulee löytymään uusia sovellutusalueita, pohdiskelee Widenius.

KIISTELTY TERNIMAITO

Luontaistuotemarkkinoilla on runsaasti erilaisia ternimaitokapseleita, joiden tehosta ollaan montaa mieltä. Millä tavoin immuunimaitoeroaa näistä kiistellyistä ternimaitotuotteista?

- Immuunimaito eroaa hyvin oleellisella tavalla näistä tavallisista luontaistuotteen kaltaisista ternimaitokapseleista. Ensinnäkin se sisältää spesifisiä vasta-aineita ja runsaita määriä. Lisäksi se on tutkittu, sen valmistusprosessi on samanlainen kuin mitä lääketuotteilta yleensäkin edellytetään. Kaikki näyttö perustuu kliinisiin tutkimuksiin, jotka tehdään tarkkojen standardien mukaisesti, selvittää Tom Widenius.

Maailmassa on tutkittu ternimaidon terveysvaikutuksia kymmeniä vuosia ja julkaistu yli sata pätevää tieteellistä artikkelia. Novatreat Oy:n toimitusjohtaja Jouni Aalto huomauttaa, että suuri osa markkinoilla olevista ternimaitotuotteista on kuitenkin heikosti dokumentoituja. Aktiivisuudet niissä saattavat olla varsin pieniä.

- Kuluttajan kannattaa tarkistaa kuka tuotteen on tehnyt ja onko tuotteella tehty kliinistä tutkimusta. Tuskin yksikään lääkäri suosittelee potilastaan käyttämään tuotetta, jota ei ole missään tutkittu tai jota ei ole analysoitu sisältääkö se yleensäkään aktiivisia vasta-aineita ja muita ternimaidon hyödyllisiä komponentteja.

Toimittaja: LEA FROLOFF

Asiantuntija: TOM WIDENIUS,
LT, lääketieteellinen johtaja, Novatreat Oy.


LINKKI:
www.novatreat.com


Seuraava lähetys
Keskustelu & palaute
Vinkit
Muksun mukana
Lääkäri vastaa
Alkuun Sivun alkuun