Etusivulle
Toimitus
Historia
Arkisto
Linkit

Arkisto

27.1.2004
ELINVOIMAA VIIDESTÄ TIIBETILÄISESTÄ

Tiibetiläinen viiden liikkeen harjoitus esiteltiin länsimaissa ensimmäisen kerran 1930-luvulla. Tarinan mukaan alun perin salaperäisiä riittejä harjoittivat Himalajalla asuvat buddhalaismunkit. Kyseessä on tarkkaan suunniteltu ja energisoiva minisarja, joka käy tehokkaasta harjoituksesta yksinään tai lisänä tavallisessa joogaharjoituksessa.

VIRKEYTTÄ PÄÄSTÄ VARPAISIIN

Viiden liikkeen sarjan tekemiseen tarvitaan aikaa vain noin 20 minuuttia. Liikesarja alkaa kehon energiakeskuksia eli chakroja nopeuttavalla pyörimisellä. Liikkeessä kädet nostetaan suoraan sivuille ja kämmenet osoittavat alaspäin.

Toisessa liikkeessä jalkoja nostetaan selinmakuulta suorana ja yhdessä ylöspäin. Kämmenet ovat lattialla vartalon vieressä. Riitti vahvistaa erityisesti vatsa- ja selkälihaksia.

Taaksepäin kurottava kolmas liike avaa rintakehää ja hengitystä. Vartaloa taivutetaan taaksepäin tukemalla käsillä reisien takaa. Neljäs ja viides riitti vahvistavat monissa itämaisissa lajeissakin tärkeää keskikehoa. Jokainen liike tehdään lopulta 21 kertaa. Kuten joogassa, hengitys on pidettävä tasaisena ja luonnollisena koko harjoituksen ajan.

MIKÄ LIIKKEISSÄ TEHOAA?

Tiibetiläisten riittien tehon sanotaan perustuvan siihen, että ne avaavat ja tasaavat energian virtaamista kehon energiakeskuksissa. Kun energiakeskukset toimivat moitteettomasti, myös mieli ja keho ovat tasapainossa. Harjoituksen on kerrottu elävöittävän myös hermojen, sisäelinten ja rauhasten toimintaa. Onpa liikkeiden kerrottu myös johdattavan ikuisen nuoruuden lähteille. Se on ainakin varmaa, että harjoituksen jälkeen on virkeä ja voimakas olo.

lisätietoja: Peter Kelder:
Tibetan Secrets of Youth and Vitality


Seuraava lähetys
Keskustelu & palaute
Vinkit
Muksun mukana
Lääkäri vastaa
Alkuun Sivun alkuun