Akuutti - Terveyttä, tietoa, tunteita

YLE

 

YLE A-Ö

teksti-tv s.374 tekstitys s.334 digiteksti-tv s.374 MHP-lisäpalvelu

Akuutin Arkisto

11.1.2005

Muovien pehmittimet aiheuttavat allergiaa ja astmaa

Ftalaatit ovat ryhmä kemiallisia aineita joita ennen kaikkea käytetään pehmittiminä PVC-muovissa. Niiden käyttö meidän jokapäiväisessä ympäristössämme on lisääntynyt dramaattisesti kuluneiden vuosikymmenien aikana. Samaan aikaan niin astmaa kuin allergioitakin on todettu länsimaissa yhä enemmän.

Tuoreen tutkimuksen mukaan kyseessä ei ole sattuma, vaan päinvastoin.

Ftalaatteja on kaikkialla, kodeissa, päiväkodeissa, kouluissa ja työpaikoilla. Niitä on leluissa, kosmetiikassa, pesuaineissa ja pinta-materiaaleissa: esimerkiksi muovimatoissa. Eniten ftalaatteja käytetään muovien pehmittiminä. Ne liukenevat tuotteista ja jätteistä, leviävät ilman mukana ympäri maailman ja kulkeutuvat ihmisiin. Niitä on löydetty jopa kalasta ja meijerituotteista - sekä äidinmaidosta. Niiden tuotanto on kasvanut voimakkaasti 50-luvulta asti. Samaan aikaan allergioista ja astmasta on tullut yhä tavallisempi riesa länsimaissa.

Tutkijat hämmästyivät

Ruotsalaisten ja tanskalaisten yhteisvoimin tekemään tutkimukseen valittiin noin 400 lasta, joista puolet kärsivät allergiaoireista ja puolet taas eivät. Lasten makuuhuoneista kerättiin pölyä, josta tutkittiin ftalaattien määrä. Samaan aikaan lapsista otettiin kokeita. Tulokset olivat selkeät:

– Hämmästyimme siitä, että kotipölyssä olevien ftalattien eli pehmittimien määrällä oli niin suora yhteys lasten sairastuvuuteen. Ei ainoastaan niin, että mitä enemmän ftalaatteja, sitä sairaammat lapset, vaan myös niin, että erityyppiset ftalaatit liittyivät erityyppisiin sairauksiin, sanoo tutkimuksessa mukana ollut kansanterveystieteen tohtori Carl-Gustaf Bornehag Ruotsin koe-ja tutkimuslaitokselta Karlstadin yliopistosta.

Raportissa painotetaan, että tulokset pätenevät muissakin länsimaissa, joissa muovien pehmittimiä käytetään runsaasti. Allergiaan ja astmaan tiedetään olevan useita syitä. Missä kohdassa asteikkoa ftalaatit ovat?

– Sitä emme pysty sanomaan tämän tutkimuksen perusteella. Olemme todennet yhteyden, ja kun tässä tutkimuksessa todettua riskiä verrataan aikaisempiin tutkimustuloksiin voidaan sanoa, että riskitekijä on erittäin suuri, Bornehag arvioi.

Tilanne huolestuttaa

Ftalaattien vaikutusta lisääntymisterveyteen ja sikiön kehitykseen on tutkittu aikaisemminkin. Tuore tutkimus on uuttaa tietoa, ja tutkijan oman arvion mukaan merkittävää sellaista:

– Tähän asti on keskitytty syöpään eli toksisiin kudosvaikutuksiin, mutta sen tyyppisiä sairauksia ei kuitenkaan esiinny kovin runsaasti. Jos meidän tuloksemme ovat oikeita, eli ftalaateilla on yhteys astmaan ja allergioihin, joista eri puolilla maailmaa tehtyjen tutkimusten mukaan kärsii jopa 30 - 40 prosenttia lapsista ja nuorista, niin näillä tuloksilla on valtava merkitys, hän ennustaa.

– Meidän tutkimuksemme pohjalta ei ole vielä mahdollista antaa suosituksia, mutta henkilökohtaisesti olen huolestunut asiasta. Jos tuloksemme ovat oikeat, tilanne on huolestuttava, Bornehag painottaa.

Mitä kuluttaja voi tehdä?

Vaikka altistumista ftalaateille ei voikaan välttää, sitä voi vähentää. Ruotsin luonnonsuojeluliiton internetsivuilla neuvotaan valitsemaan lapsille luonnonmateriaaleista kuten kankaasta ja puusta valmistettuja leluja. Muovileluja ostettaessa voi kysyä PVC-vapaita tuotteita. Vaikka ftalaatit ovat kiellettyjä alle kolmivuotiaiden leluissa, asia kannattaa silti yrittää varmistaa - seulan läpi pääsee vuosittain joitakin tuotteita.

Osastopäällikkö Eva Eiderström Ruotsin luonnonsuojeluliitosta neuvoo kuluttajia olemaan valppaana valintojensa kanssa.

– Ftalaatteja ei ole ainoastaan leikkikaluissa, vaan myös vaikkapa muovimatoissa, hammasharjoissa, kosmetiikassa ja monissa kotoisissa tuotteissa. Ei ainoastaan muovituotteissa vaan esimerkiksi liuottimena käytetyssä spriissä. Sitä on mm. hajuvesissä tuoksun vahvistajana ja liuottimena.

Eiderström kehottaa kysymään valmistajilta ja myyjiltä, sisältävätkö tuotteet ftalaatteja. Mieluiten hän näkisi, että kauppiaat ottaisivat enemmän vastuuta:

– Kauppa tekee valinnat meidän puolestamme. Kuluttajat eivät usein edes tiedä, missä valmistajat ovat. Ne voivat olla hyvinkin kaukana muissa maissa.

Lisätietoja

Tutkimus: http://ehp.niehs.nih.gov/

Ruotsin luonnonsuojeluliitto: http://www.snf.se

Toimittaja: AMI ASSULIN

Akuutti - TV2 PL 277 90101 OULU | YLE | Asiaohjelmat ©2006