Akuutti - Terveyttä, tietoa, tunteita

YLE

 

YLE A-Ö

teksti-tv s.374 tekstitys s.334 digiteksti-tv s.374 MHP-lisäpalvelu

Akuutin Arkisto

12.4.2005

Naisten "viagra" viivästyy

Monikansallisen Procter & Gambel -yhtiön naisten Viagraksikin nimitetty hormonilaastari Intrinsa on lupakierroksella sekä Euroopassa että Yhdysvalloissa. Jälkimmäisessä sen odotettiin jo saavan hyväksynnän, kunnes lääkintäviranomaiset vuoden vaihteessa vaativatkin lisätutkimuksia.

Seksologi ja naistentautien erikoislääkäri Marketta Tuppurainen Tampereelta vahvistaa, että naisten seksilaastarin käyttöön voi liittyä myös riskejä.

– Nythän on kysymys testosteronin sivuvaikutuksista: karvoitus lisääntyy, iho rasvoittuu ja pitkällä aikavälillä vaikutuksista ei tiedetä... voi tulla munasarjakasvaimia, hyvinkin monenlaisia muutoksia, pahanlaatuisiakin muutoksia, jopa syöpiä, hän sanoo.

Seksilaastari vaikutus perustuu siihen, että se erittää elimistöön seksuaaliseen halukkuuteen vaikuttavaa, myös mieshormonina tunnettua testosteronia. Ohut läpinäkyvä laastari kiinnitetään alavatsaan kahdesti viikossa, hormoni imeytyy verenkiertoon ja vaikutuksen pitäisi ilmetä kolmessa viikossa.

Marketta Tuppurainen painottaa, että varmaa tietoa testosteronin vaikutuksesta naisten seksuaaliseen halukkuuteen ei ole olemassa.

– Naisten halukkuus ja koko seksuaalinen käyttäytyminen on monimutkainen prosessi, jossa mukana ovat koko elimistö, koko keskushermosto, aivot ja kaikki hormonit. Vaikka puhutaan, että testosteroni on haluhormoni, niin näyttöä ei ole tieteellisesti, hän sanoo ja lisää, että ainakin nuorten naisten kohdalla seksilaastari on hänen mielestään huuhaata.

Kaksi leiriä

Intrinsa-laastarin luvanhakuprosessin yhteydessä Procter & Gamble esitteli tutkimuksia, joihin oli osallistunut yli tuhat naista. Niiden mukaan yli puolet naisista kokivat seksuaalisen halukkuutensa lisääntyneet. Jopa 74 prosenttia ilmoittivat nauttivansa seksistä enemmän.

Yhdysvaltain lääkintäviranomaiset ovat jakautuneet kahteen leiriin. Vastustajien mielestä testosteroniterapian haittavaikutuksista ei tiedetä tarpeeksi. Puolustajat sanovat, että seksilaastarin markkinoille tulo rohkaisisi naisia hakemaan apua haluttomuusongelmiin.

Marketta Tuppuraisen mielestä haluttomuuden medikalisoimiseen liittyy ongelma, siihenkin:

– Siten, että haluttomuudesta tehdään sairaus, vaikkei se oikeasti ole sitä. Se voi olla normaali elämäntilanteeseen liittyvä asia. ehkä luonto on tarkoittanut, että halu laskee.

Hän korostaa, ettei seksistä missään tapauksessa pidä luopua vanhemmiten:

– Mutta ellei huvita, niin miksi pitäisi huvittaa, kenen takia ja kenen ehdoilla?

Ongelmaksi haluttomuus muuttuu Tuppuraisen mielestä silloin, jos parisuhteessa on epätasapaino halujen suhteen kun toinen haluaa toista useammin.

– Silti ei ole olemassa mitään normeja tai määriä, kuinka usein seksiä pitäisi harrastaa. Se on jokaisen oma asia joka pitää sopia parisuhteessa. On selvä, että iän myötä seksin harrastaminen harvenee ja että suhteen alussa on kiihkeintä.

Marketta Tuppuraisen mielestä haluttomuudessa on useimmiten kyse parisuhteeseen tai elämän tilanteeseen liittyvistä asioista, eikä hormonin tai jonkun muun aineen puutteesta.

– Asiat pitäisi ottaa avoimesti esille, keskustella omista toiveista ja ajatuksista elämäntilanteessa. Haluttomuudelle löytyy äärimmäisen harvoin joku fysiologinen vika, joka olisi lääkkeillä korjattavissa.

Ellei keskustelu luista, Tuppurainen kehottaa hakemaan apua ulkopuoliselta keskustelijalta tai terapeutilta.

– Se on vaikea asia, josta on vaikea puhua, mutta mitään poppakonsita ei ole. Ongelma on hyvin yleinen. Kyseessä voi olla myös ympäristön luomat paineet: kuvitellaan, että muut harrastavat seksiä useimmin. Itse asiassa on ihan yhtä normaalia rakastella kerran vuodessa, kerran viikossa tai kerran päivässä – tai ei ollenkaan.

Tuppuraisen mukaan seksuaalinen haluttomuus on tavallisin naisten seksuaalisista ongelmista. Hän arvioi, että asiasta kärsii jopa 30-40 prosenttia naisista.

- Naiset kokevat sen ongelmaksi, hän sanoo ja lisää, että itse asiassa pitäisi keskustella siitäkin, miten haluttomuutta mitataan. Esimerkiksi siitä, kenen halusta keskustellaan.

Muitakin haittoja?

Procter & Gamble painottaa, että seksilaastari tulisi olemaan munasarjojen poiston jälkeen haluttomuudesta kärsiville naisille tarkoitettu reseptilääke. Epäilijät pelkäävät, että se leviäisi myös nuorten naisten käyttöön.

– Nuorilla on monesti vääränlainen käsitys seksistä: sitä ruvetaan vaan harrastamaan ennen kuin halu on kehittynyt. Ellei se sitten tunnut hyvältä, niin ehkä sitten kuitenkin haetaan lääkkeitä ja asiat menevät ikään kuin väärässä järjestyksessä. Eihän nuorilla naisilla ole hormoninpuutosta, Tuppurainen toteaa.

Viagraan hormonilaastaria ei voi verrata, sillä Viagra vaikuttaa peniksen verenkiertoon ja sen vaikutusaika on lyhyt. Testosteronilaastarin vaikutukset sen sijaan ovat pitkäaikaisia.

Marketta Tuppurainen kertoo kuulleensa vastaanotolla usein siitäkin, kuinka naiset kärsivät, kun miehet syövät Viagraa ja haluavat seksiä entistä useammin. Käytännön työssä Tuppuraiselle on selvinnyt, etteivät Viagra ja seksilaastari välttämättä tarkoita pelkästään leppoisia eläkepäiviä:

– Voi niinkin olla, jos se on yhteinen tavoite. Mutta siitä seuraa usein epätasapaino, jos mies käyttää Viagraa ja nainen ei halua seksiä niin usein Viagran käyttäjän olisi hyvä puhua partnerin kanssa, onko toinen valmis tällaiseen uuteen aktiviteettiin.

Naisten seksilaastarin kanssa voi hänen mielestään hyvinkin käydä ikään kuin päinvastoin:

– Periaatteessa kyllä, mutta minä en jaksa uskoa seksilaastarin tehoon, Tuppurainen sanoo ja korostaa gynekologina että voisi kokeilla vastaavaa tuotetta vain silloin, jos nuorelta naiselta on poistettu munasarjat kirurgisesti – ja silloinkin vain tarkassa seurannassa.

Perinteiset keinot

Procter & Gamble on kuitenkin nähnyt valtavan markkinaraon seksilaastarin suhteen. Yhtiön edustajat eivät silti vielä uskalla arvioida, koska laastari tulee markkinoille. Sitä odoteltaessa kannattaa edelleen luottaa perinteisiin keinoihin.

Marketta Tuppuraisella on muut neuvot:

– Aurinko, aika, hyvä ruoka ja yhdessäolo. Että kumpikin kertoo mistä tykkää… ja se, että tykkää siitä toisesta ihmisestä. Eiköhän se siitä lähde, hän sanoo ja antaa pyydettäessä neuvon miehillekin.

– Naista pitää pitää hyvänä, joka tavalla, aamusta iltaan, siitä se lähtisi… uskaltaako sitä edes sanoa... naisen halukkuuden kehittyminen on hyvin paljon kiinni partnerista ja kokonaistilanteesta.

Asiantuntija: MARKETTA TUPPURAINEN,
seksologi ja naistentautien erikoislääkäri, Tampereen Lääkärikeskus, Tampere

Toimittaja: AMI ASSULIN

Akuutti - TV2 PL 277 90101 OULU | YLE | Asiaohjelmat ©2006