Akuutti - Terveyttä, tietoa, tunteita

YLE

 

YLE A-Ö

teksti-tv s.374 tekstitys s.334 digiteksti-tv s.374 MHP-lisäpalvelu

Akuutin Arkisto

18.10.2005

Uutta luuta jo menetetyn tilalle

Perinteiset osteoporoosilääkkeet estävät luun hajoamisen tai ainakin hidastavat sen haurastumista. Mutta nyt uudet luulääkkeet kiihdyttävät luun kasvua. Ne muodostavat uutta luuta jo menetetyn tilalle.

Suomessa on vuoden verran ollut myynnissä yksi luuta lisäävä lääke. Muutamissa Euroopan maissa on parin kuukauden ajan myyty myös toista luuta lisäävää lääkettä. Tämä uusin luulääke on edullisempi ja helpompi käyttää: lääke otetaan suun kautta, ei pistoksina kuten edeltäjänsä.

Pitkäaikaiset käyttökokemukset puuttuvat

Tutkimuksissa nämä uudet lääkkeet vahvistavat haurastunutta luuta niin, että murtumat vähentyvät jopa 40–50 prosenttia. Myös uuden luun laatu säilyy hyvänä: luu näyttää kuta kuinkin normaalilta ja lujan kestävältä. Tosin lujuustutkimuksia eli puristus- ja vääntötestejä on tehty vasta koe-eläimillä.

Sekä viranomaiset että valmistajat ovat tutkineet luuta lisääviä lääkkeitä vuosia, mutta potilaat ovat käyttäneet lääkettä vasta vuoden ja uudempaa lääkettä vain muutaman kuukauden. Niinpä pitkäaikaiset käyttökokemukset puuttuvat kokonaan.

Pahoja sivuvaikutuksia?

Uusilla lääkkeillä aikaan saadut luun muutokset ovat dramaattiset: uutta luuta syntyy nopeasti ja paljon. Lääke kiihdyttää solujen jakaantumista ja tällöin on teoreettinen riski solujen pahanlaatuiseen jakaantumiseen.

– Jos sellaista muutosta tapahtuu, niin se tarkoittaa kasvaimen syntymistä. Luukasvaimet eivät ole niitä kaikkein helpoimpia hoitaa. Mutta minulla ei tosin ole tiedossa, että yhtään tällaista tapausta olisi raportoitu kliinisessä käytössä, muistuttaa Turun yliopiston solubiologian professori Kalervo Väänänen.

Ovatko uudet luulääkkeet sitten turvallisia? Lopullinen arvio voidaan tehdä vasta parin vuoden päästä, kun käyttökokemuksia kertyy enemmän.

Asiantuntija: KALERVO VÄÄNÄNEN, solubiologian professori, Turun yliopisto

Toimittaja: SARI SOININEN

Akuutti - TV2 PL 277 90101 OULU | YLE | Asiaohjelmat ©2006