Akuutin Arkisto
20.9.2005
Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty – myös tupakoinnin lopettamisessa
– Yksin tästä on vaikea selvitä, tässä tarvitaan kavereiden apua. Se joka on jo selvinnyt, voi antaa hyviä ohjeita
Näin kertoo Pertti Varha, joka sai 47 vuoden tupakkariippuvuuden poikki tukiryhmän avulla.
Turhan moni yrittää yksin eikä ymmärrä, että tupakoinnin lopettaminen vaatii huolellisen valmistelun ja moninkertaisen varmistelun, minkä yleensä porukka vasta voi taata.
Oli kyseessä mikä tahansa riippuvuus, alkoholi, syöminen, pelaaminen, tupakointi tai "neurootikon" pakkorituaalit, voi siitä irrottautumisesta tulla turhauttavaa pyristelyä, joka tuntuu sitovan ihmisen yhä lujemmin riippuvuuteensa: itsetunto rapisee ja kaikkea ajattelua alkaa hallita halu päästä irti, jolloin näköalat nopeasti pienenevät. Järkevä ajattelu korvautuu maagisella "sitten kun" -ajattelulla: elämä alkaa vasta, kun olen päässyt riippuvuudestani irti.
– Tupakka hallitsi niin voimakkaasti minua, että tuntui, ettei minusta ole sen voittajaksi. Kyllä mä monesti ajattelin, että kyllä mä olen selkärangaton mies! muistelee jyväskyläläinen Pertti Varha vuosiaan, jolloin hän suomi itseään ja teki tupakkilakkojaan - ja palasi taas polttamaan. Työ kuorma-autoliikkeen piiripäällikkönä oli mahdollisimman hankala: käytännössä kaikki asiakkaat polttivat ja tupakka kietoutui vuodenkin kestävään kaupantekoon alusta loppuun.
Jopa kaksi kolmesta onnistuu
Varhan pelasti sattumalta kuultu paikallisradion juttu, jossa kerrottiin Keski-Suomen Syöpäyhdistyksen alkamassa olevasta vieroituskurssista. Hän päätti lopettaa yksinäisen yrittämisen ja antaa vetovastuun muille. Se muutti kaiken:
– Jo alku oli yllätys: emme joutuneet millekään "so-so, ei saa polttaa -kouluun", vaan vetäjä kertoi, että hän ymmärtää teitä ja kun te olette tupakkimiehiä ja -naisia, menkää toki tupakille, jos siltä tuntuu.
Koko asia muuttui moraalisesta kysymyksestä tehtäväksi, johon aikuiset ihmiset porukalla ja huolella valmistautuivat hankkimalla tietoa ja tekemällä suunnitelmia ja tukeutumalla toisiinsa. Ja työnsä ja tehtävänsähän Pertti Varha oli aina hoitanut paneutuen ja kunnolla!
– Heti tuli tunne, että nyt tämä taisi onnistua! muistelee Varha kurssin alkua.
– Kyse on prosessista: tupakoinnin opetteleminen oli aikoinaan prosessi ja sitä on lopettaminenkin, korostaa Keski-Suomen Syöpäyhdistykselle jo 15 vuotta vieroituskursseja vetänyt opettaja Juha Kilpilampi. Hänellä on takanaan jo noin 70 kurssin ja 550 kurssilaisen kokemus. Parhaimmillaan kaksi kolmesta on päässyt tällä kurssilla tupakasta eroon.
Riipuvuuden laadulla on merkitystä
Ennen kurssin alkua Kilpilampi haastattelee tulijat ja pyrkii kartoittamaan riippuvuuden luonnetta, onko se pääosin pelkkää fyysistä riippuvuutta vai onko mukana vahva emotionaalinen, sosiaalinen tai psykologinen tekijä:
– Auttaa paljon, jos löydetään dominoiva riippuvuus. Vaikeita ovat tilanteet, joissa tupakalla on vahva psykologinen merkitys, jota henkilön itsensäkin on vaikea tavoittaa. Korostan elettyä elämää: mihin se on napannut kiinni, koska tupakka liittyy aina kiinteästi elämään, se ei ole koskaan erillinen asia, hän miettii.
Terapeutiksi lyhyen kurssin aikana ei ehdi ruveta, mutta on hyvä, jos ihminen itse löytää vaikkapa yksinäisyyden ja syrjään joutumisen tunteen, mitä tupakka on lievittänyt. Jos kyse alkaa olla jo mielenterveyden häiriön, kuten masennuksen, ja tupakan liitosta, se on hyvin hankala purkaa.
Varsinkin naisilla tupakka voi olla myös oma, pieni, salainen maailmansa, johon vetäytyminen antaa tunteen itsenäisyydestä. Joku taa ei osaa rauhoittua ilman tupakkaa, toinen ei saa päiväänsä rytmitettyä ilman sitä. Riippuvuuden luonne määrää usein irrottautumisen helppouden. Paradoksaalisesti kova kessuttelija, jolla on vain fyysinen riippuvuus, pääsee yleensä helpommin eroon tupakasta, kunhan nikotiinikorvaushoito on riittävä, kuin vähäisempi sauhuttelija, jolla riippuvuus tulee enemmän tunteista käsin.
Päivärytmiin sidottua kessuttelua rikotaan suunnittelemalla päivällä uusi askelkuvio, jossa kahvin voi joutua vaihtamaan teehen ja tutun hammastahnan toiseen. Kun lopettamisessa on päästy alkua pitemmälle, moni yllättyy siitä, että elämää ei tarvitsekaan myllätä uusiksi, vaan voidaan palata entiseen päiväjärjestykseen.
Tee sokkeli kunnolla!
Juha Kilpilampi vertaa tupakanpolton lopettamista talon rakentamiseen: kun teet hyvät perustukset, on puolet voitettu. Tai sitten kannattaa ajatella vieraalle mantereelle lähtemistä: mitä tarvitsen reppuuni?
– Mutta pian huomataan, ettei se ollutkaan mikään vieras maa, vaan minun kotimaani, jotain joka onkin ollut minussa jo pitkään: halu olla polttamatta.
Alkuvalmisteluihin kuuluu keuhkolääkärin luento ja varmistus siitä, että hän on saatavissa myöhemminkin apuun. Hän myös kirjoittaa vieroitus- ja nukahtamislääkettä tarvittaessa. Alkuun kuuluu myös tarkkaan suunniteltu nikotiinikorvaushoito sekä tietenkin henkilökohtainen selviytymisstrategia.
Mutta tärkeintä on toisen tuki. Kurssille kutsutaan tukihenkilöiksi lopettaneita kurssilaisia ja kurssilaiset solmivat keskenään soitto- ja tukirinkejä H-hetkeä varten. Kilpilampi pyrkii aloittamaan kursseja yhtä aikaa, jolloin kurssien yhteistapaamisistakin muodostuu vielä yksi tukiverkko. Samalla kasvaa tunne, että on mukana jossakin isossa yrityksessä.
– En edes lähde aluksi tuputtamaan mitään omia neuvojani, että tee näin, vaan katson, miten ihmiset kommunikoivat keskenään. Siellä on valtava voimavara: tulee tunne, että mä haluan auttaa tuota, kun muakin on autettu.
Kyse on pienistä teoista ja sanoista. Eräs kurssilainen kertoi, että ratkaisevaa hänelle oli se, kun vanha konkari Pertti Varha oli sanonut hänelle ensimmäisellä kokoontumisella, että "sinä pystyt siihen". Jonkun toisen voi pelastaa aamuinen "tsemppiä" -tekstiviesti. Lopettamisesta tulee viestijuoksu, joka on startannut liikkeelle jo kauan sitten ja jonka viestikapulaa uudet kurssilaiset haluavat viedä eteenpäin.
Ensimmäinen nollapäivä: nyt veri punnitaan!
Kaikesta valmistautumisesta huolimatta ensimmäinen sovittu nollapäivä on ratkaiseva: selviänkö aamusta, pystynkö olemaan puoleen päivään asti ilman tupakkaa ja jos kestän iltaan asti, niin miksi en kestäisi seuraavaakin päivää!
– Tupakoinnin lopettamisessa on kyse itseluottamuksesta. 70 prosenttia haluaa lopettaa, mutta useimmat kokevat, etteivät kerta kaikkiaan pysty siihen. Me tarvitaan itseluottamuksen lisäämistä. Huolelliset valmistelut on sitä varten. Mutta jos me saadaan yksi nollapäivä alle, niin itseluottamus alkaa nyt kasvaa silmissä: miksi mä en onnistuisi!? Ei ole mitään syytä, miksi mä en onnistuisi!
Konstien ja temppujen hätäreppua tarvitaankin yleensä vain ensimmäisiksi päiviksi, jonka jälkeen tupakattomat päivät nostavat itseluottamusta, jota pidetään yhteydenpidolla ja kokouksilla yllä. Eikä kurssi pääty näihin puoleenkymmeneen kokontumiseen, vaan monet haluavat tulla myöhemmin tukihenkilöksi tukeakseen omaa lopettamistaan tai sitten he käyvät kuukausikerhossa pitämässä liekkiä yllä.
Seuraavassa eri tutkimuksista saatu arvio erilaisten vieroitusten onnistumisista.
Tupakasta pääsee eroon:
- ilman apua 3-8 %
- lääkäri kehottaa 10 %
- lääkäri kehottaa ja keskustelee 3 min 13 %
- puhelinneuvonta ja seuranta 13 %
- yksilöohjaus (monta käyntiä) 17 %
- käyttäytymisterapiat 11-20 %
- nikotiinilaastari 18 %
- inhalaattori 23 %
- purukumi 24 %
- kaksi valmistetta 29 %
- nenäsuihke 30 %
- vieroituslääke 30 %
Toimittaja: JAAKKO LUOMA