Akuutti - Terveyttä, tietoa, tunteita

YLE

 

YLE A-Ö

teksti-tv s.374 tekstitys s.334 digiteksti-tv s.374 MHP-lisäpalvelu

Akuutin Arkisto

27.9.2005

Lasten astma voidaan ehkäistä

Yksinkertaiset kotikonstit vauva-aikana saattavat ehkäistä lapsen astman puhkeamisen. Kanadalaistutkimuksen mukaan peräti joka toinen astma sattaisi jäädä puhkeamatta, jos perheessä vältettäisiin järjestelmällisesti vauva-aikana pölyä, tupakansavua ja kotieläimiä. Myös rintaruokinnalla ja kiinteiden ruokien aloituksen lykkäämisellä on astmaa ehkäisevä vaikutus.

– Ihan ehdottoman tärkeä asia, mitä neuvoloissakin suositellaan ihan kaikille, on että vanhemmat eivät tupakoisi. Myös rintaruokinnan kesto on tärkeää, että se olisi vähintään sen 6 kuukautta, mielellään 8 kuukautta. Ja kiinteät aloitettaisiin neuvolan ohjeiden mukaan 4–6 kuukauden kohdalla, kertoo lastenlääkäri Teija Dunder Oulun yliopistollisen sairaalan astma- ja allergiapoliklinikalta.

Joka toinen astmatapaus vältettettävissä

Kanadalaistutkimuksessa kotikonsteja noudatettiin järjestelmällisesti, kun vauva oli alle vuoden ikäinen. Astmariski väheni peräti 56 prosenttia lapsen seitsemään ikävuoteen mennessä.

Teija Dunderin mukaan kyseessä on väestötasolla merkitsevä väheneminen. Käytännössä luku tarkoittaa, että joka toinen astma jäisi puhkeamatta näillä yksinkertaisilla menetelmillä.

Astma on lapsuusiän tavallisin pitkäaikaissairaus: viitisen prosenttia lapsista potee sitä. Yli puolet astmalapsista saa oireita eläimistä. Kanadalaistutkimuksen mukaan eläimiä tulisi välttää astmariskiperheissä, mutta Suomessa eläimistä ei anneta näin yksiselitteisiä ohjeita. Joissakin tapauksissa eläinkontaktien on nimittäin todettu myös kehittävän sietokykyä.

Astma tulee jos on tullakseen

Jos kuitenkin lapsella on todettu selvästi herkistyminen esimerkiksi kissalle tai koiralle, ei eläintä kannata hankkia.

– Jos herkistymistä ei ole, mutta on kuitenkin astmaa, niin tämä onkin jo vaikeampi kysymys. Silloin joutuu tavallaan ottamaan riskin, että jos lapsi herkistyykin, joudutaan eläin panemaan pois, Dunder selventää.

Eri maissa tehtyjen tutkimusten erilaiset tulokset saattavat johtua puhtaasti kulttuurieroista: esimerkiksi pölypunkki ei ole kuivassa ja kylmässä Suomessa yhtä mittava ongelma kuin muualla.

Astmalasten vanhempien kannattaa kuitenkin unohtaa syyllisyys. Usein on niin, että astma tulee jos on tullakseen – ehkäisykeinoista huolimatta.

Lisätietoja:

American Academy on Allergy Asthma & Immunology: http://www.aaaai.org/

Asiantuntija: TEIJA DUNDER, lastenlääkäri, Oulun yliopistollinen sairaala

Toimittaja: SUSANNA EKFORS

Akuutti - TV2 PL 277 90101 OULU | YLE | Asiaohjelmat ©2006