Akuutti - Terveyttä, tietoa, tunteita

YLE

 

YLE A-Ö

teksti-tv s.374 tekstitys s.334 digiteksti-tv s.374 MHP-lisäpalvelu

Akuutin arkisto

3.10.2006

SUUSYÖPÄÄ EHKÄISEVÄ PURUKUMI PIAN KAUPPOIHIN

Helsingin yliopiston tutkijat ovat kehittäneet kysteiinipurukumin, jonka toivotaan ehkäisevän tupakoinnista aiheutuvia suusyöpiä.

Purukumin teho perustuu kysteiinin kykyyn sitoa tupakoinnin yhteydessä syntyvää asetaldehydiä, joka on paikallinen syöpää aiheuttava aine. Purukumi saattaa tulla myyntiin jo tänä vuonna.

TUPAKOINTI JA ALKOHOLI LISÄÄVÄT YLÄRUOANSULATUSKANAVAN SYÖPIEN RISKIÄ

Tupakoinnin ja pitkäaikaisen runsaan alkoholinkäytön tiedetään lisäävän suusyövän, nielusyövän ja ruokatorvisyövän riskin monikymmenkertaiseksi. Tupakointi lisää merkittävästi myös mahasyöpäriskiä.

- Yhteinen nimittäjä on asetaldehydi. Sitä syntyy sylkinesteessä suun bakteerien ja hiivojen toimesta, selittää päihdelääketieteen professori Mikko Salaspuro Helsingin yliopistosta.

Alkoholi itsessään ei siis aiheuta syöpää, mutta sen ensimmäinen aineenvaihduntatuote, asetaldehydi, on todettu paikalliseksi karsinogeeniksi. Arvioidaan, että kehittyneissä maissa jopa 80 prosenttia suu-, nielu- ja ruokatorvisyövistä johtuu tupakasta ja alkoholista.

- Myös tupakansavu sisältää aikamoisia määriä asetaldehydia. On arvioitu, että jopa 1000 kertaa enemmän kuin muita syöpää aiheuttavia tekijöitä. Tupakoinnin aikana tämä tupakansavun asetaldehydi liukenee sylkeen.

ASETALDEHYDI ALTISTAA SYÖVILLE

Professori Mikko Salaspuron tutkimusryhmä julkaisi jo 1990-luvulla hypoteesin, jonka mukaan alkoholin nauttimisen seurauksena ruoansulatuskanavassa mikrobien toiminnan tuloksena paikallisesti syntyvä asetaldehydi altistaa ihmisen ruoansulatuskanavan syöville.

Hypoteesi vahvistui japanilaistutkijoiden osoitettua, että niillä alkoholin suurkuluttajilla, joilla geenimutaatiosta johtuen on alentunut kyky poistaa asetaldehydia elimistöstään, on moninkertainen riski sairastua ruoansulatuskanavan syöpiin.

Syy-seuraussuhde vahvistui edelleen, kun Salaspuron tutkimusryhmä vuonna 2000 osoitti, että yllämainittu geenimutaatio nostaa alkoholin nauttimisen yhteydessä syljen asetaldehydipitoisuuden 2-3-kertaiseksi. Viime vuonna amerikkalaistutkijat puolestaan löysivät mekanismin, jonka välityksellä syljessä esiintyvät asetaldehydipitoisuudet saattavat aiheuttaa DNA-vaurioita.

KYSTEIINI SITOO ASETALDEHYDIÄ

Jo pitkään on ollut tiedossa, että ihmisen elimistölle harmiton L-kysteiini-aminohappo sitoo tehokkaasti asetaldehydiä, ja professori Salaspuro ryhtyi yhteistyössä Helsingin yliopiston biofarmasian professori Martti Marvolan kanssa kehittämään kysteiiniä sisältävää valmistetta, jota mahdollisesti voitaisiin hyödyntää ruoansulatuskanavan syöpien ehkäisyssä.

Yhteistyön tuloksena syntyi ensin imeskelytabletti, joka vapauttaa hitaasti kysteiiniä suuhun. Tabletti osoittautui tehokkaaksi asetaldehydin poistajaksi sekä alkoholin nauttimisen jälkeen että tupakoinnin yhteydessä. Viimeisin kehitystyön tulos on kysteiinipurukumi.

- Kysteiini sitoo erittäin tehokkaasti asetaldehydin. Se poistaa 2/3 syljen asetaldehydistä alkoholin käytön aikana. Tupakoinnin aikana tämmöinen imeskelytabletti tai purukumi poistaa sen asetaldehydin lähes kokonaan, Salaspuro sanoo.

Kysteiini on tavallinen aminohappo, jota ihminen saa päivittäin ruuasta.

MARKKINOILLE TÄMÄN VUODEN LOPUSSA

Kysteiinipurukumi on tulossa markkinoille tämän vuoden lopulla tai ensi vuoden alussa maailmanlaajuisesti. Mutta tarkoittaako tämä nyt sitä, että sauhuttelua voi jatkaa kaikessa rauhassa ilman huolen häivää syövästä, kunhan muistaa samalla jauhaa kysteiinipurkkaa?

- Ei lainkaan. Esimerkiksi keuhkosyöpää tämä tabletti ei estä, Salaspuro vastaa.

- Viisainta on tietysti lopettaa tupakointi tai tupakoida mahdollisimman vähän ja lopettaa alkoholin käyttö tai juoda alkoholia mahdollisimman vähän. Mutta on paljon ihmisiä, jotka eivät pysty lopettamaan tupakanpolttoa, ja heillä voi olla myös geenivirhe, joka altistaa näille syöville. Tällä hetkellä me ajatellaan nimenomaan tällaisia merkittäviä riskiryhmiä.

YLÄRUOANSULATUSKANAVAN SYÖPIEN ENNALTAEHKÄISY TÄRKEÄÄ

- Yläruoansulatuskanavan syövät ovat hyvin hankalia syöpiä eikä meillä ole oikeastaan mitään keinoa hoitaa niitä. Viiden vuoden kuluttua sairastumisesta ainoastaan viisi prosenttia yläruoansulatuskanavansyöpäpotilaista on hengissä. Silloin ennaltaehkäisy on keskeinen tekijä. Näitä syöpiä on maailmanlaajuisesti joka vuosi useampi miljoona, Salaspuro muistuttaa.

Tarvitaan vielä pitkäkestoisia ja riittävän laajoja väestötutkimuksia ennen kuin kysteiinipurukumin syöpää ehkäisevä vaikutus voidaan osoittaa.

- Me voimme nyt viedä tutkimusta eteenpäin. Kysteiinin käyttö tarjoaa mahdollisuuden interventiotutkimuksille. Voidaan järjestää ja laatia pitkäaikaisia tutkimuksia, joissa pyritään vahvistamaan tämä asetaldehyditeoria eli lopullisesti osoittamaan, onko asetaldehydi paikallinen syöpää aiheuttava aine ja niin voimakas sellainen kuin aiemmat tutkimustulokset antavat aiheen olettaa.

ASETALDEHYDIA ELINTARVIKKEISSA

Joissain elintarvikkeissa on aseltaldehydia ja se huolestuttaa tutkijoita.

- Tietyt tahot muun muassa elintarviketeollisuudessa luokittelevat asetaldehydin turvalliseksi aineeksi. Se on saanut luokituksen GRAS, generally regarded as safe. Kuitenkin asetaldehydi on eläinkokeissa todettu syöpää aiheuttavaksi, mutageeniseksi, ja on olemassa hyvin vahva näyttö siitä, että se on syöpää aiheuttava aine. Kansainvälinen syöpäjärjestö IARC on todennut sen eläimillä syöpää aiheuttavaksi aineeksi ja ihmisellä mahdollisesti syöpää aiheuttavaksi, toteaa tutkija Ville Salaspuro Helsingin yliopiston päihdelääketieteen tutkimusyksiköstä.

- Nyt pitäisi lisätä tietoisuutta ja saada lisää tutkimustuloksia ja sitten asiat täytyisi laittaa uudelleen puntariin, Ville Salaspuro sanoo.

KEHITTELYSSÄ KYSTEIINIVALMISTE MAHALAUKKUUN

Syljen mukana asetaldehydi kulkeutuu edelleen ruokatorveen ja mahalaukkuun, joten suussa vapautuvan kysteiinin vaikutukset saattavat ulottua laajemminkin yläruoansulatuskanavan alueelle. Toisaalta mikrobit voivat tuottaa asetaldehydiä myös tietyistä ravintoaineista, kuten sokerista ja muista hiilihydraateista: näin tapahtuu erityisesti hapottomassa mahassa, joka on tunnettu mahasyövän riskitekijä.

Purukumin lisäksi kehitteillä onkin myös muita kysteiinivalmisteita, joiden avulla asetaldehydi pystyttäisiin tehokkaasti eliminoimaan suun lisäksi myös muualla ruoansulatuskanavassa.

- Silloin kun on hapoton maha, bakteerit ja hiivat pystyvät elämään siellä. Kun sitten syödään sokeria tai hiilihydraatteja, niin ne rupeavat valmistamaan käymisprosessin avulla asetaldehydiä ja alkoholia ja tällaiseen mahalaukkuun voi kertyä huomattavia asetaldehydipitoisuuksia ja ne säilyvät siellä tunnista kahteen aterian jälkeen. Tarkoitus on nyt kehittää valmiste, joka aterian jälkeen otettuna vapauttaa kysteiiniä pikkuhiljaa mahalaukussa parin tunnin kuluessa ja sitoo siellä muodostuvan asetaldehydin, sanoo päihdelääketieteen professori Mikko Salaspuro Helsingin yliopistosta.

MITÄ JO NYT VOI TEHDÄ?

Jos asetaldehydialtistus pelottaa ja edessä on ilta pelkkiä mukavuuksia, tutkijoilla on vinkkejä siitä, mitä kannattaa tehdä.

- Esimerkiksi ennen ravintolaan menoa pitäisi pestä hampaat ja sillä tavalla vähentää bakteerikuormaa suussa. Toinen vinkki on, että kun ollaan siellä ravintolassa, niin ei juoda liikaa. Mitä korkeampi on veren alkoholipitoisuus, sitä voimakkaampi on myös asetaldehydimuodostus, Mikko Salaspuro muistuttaa.

Asiantuntijat:

MIKKO SALASPURO, päihdelääketieteen professori, Helsingin yliopisto

VILLE SALASPURO, tutkija, Helsingin yliopiston päihdelääketieteen tutkimusyksikkö

Toimittaja: TIIA VÄRE

Akuutti - TV2 PL 277 90101 OULU | YLE | Asiaohjelmat ©2006