Akuutti - Terveyttä, tietoa, tunteita

YLE

 

YLE A-Ö

teksti-tv s.374 tekstitys s.334 digiteksti-tv s.374 MHP-lisäpalvelu

Akuutin arkisto

17.10.2006

NÄKÖVAMMAISUUS JA ARKI

Retinitis Pigmentosa oli lääkäreiden diagnoosi Pihtiputaalaiselle Pirkko Haaraselle, kun hän 26 vuotta sitten hakeutui tutkimuksiin heikentyneen hämäränäkönsä vuoksi. Perinnöllinen verkkokalvon rappeuma, johon ei ole hoitokeinoa, muutti Haarasen elämän uuteen suuntaan. Pikkuhiljaa heikkenevä näkökyky asetti uusia haasteita arkielämästä selviämiseen.

TUTTU YMPÄRISTÖ HELPOTTAA

Syksyn ruskan värit ovat Haarasen mielessä ajalta ennen sairastumista. Nykyisin värit sekoittuvat toisiinsa ja silmien edessä kaikki tuntuu olevan pelkkää sumua ja epämääräisiä hahmoja. Liikkuminen tutussa ympäristössä sujuu Haaraselta kuitenkin vielä itsekseen, kuten kotiaskareiden hoitokin.

– Kun on joskus nähnyt, niin sieltä muistelemalla selviytyy useastakin asiasta kotona. Esimerkiksi arkiaskareet sujuvat ihan hyvin, että kyllähän minä paljon teen, mutta tulostahan minä en tiedä, että mille se näyttää. Minä laitan ruokaa ja siivoan, laitan pyykit koneeseen, poika pistää kyllä ohjelman päälle, mutta jos tiukka paikka on niin minäkin sen ohjelman kyllä laitan. Sitten minä kuivaan pyykit ulkona tai sisällä ja silitänkin enkä koe arkiaskareissa sillä tavalla kovin suuria ongelmia.

Pirkko Haaranen ei ole hankkinut kotiinsa apuvälineitä muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta. Lämpömittari ja kellot ovat puhuvaa lajia, samoin lukemista varten oleva daisy-kuuntelulaite. Kuuntelulaitteen avulla Haaranen on voinut jatkaa rakasta lukuharrastustaan kadonneesta lukunäöstä huolimatta. Kun vielä kymmenen vuotta sitten Haaranen avasi kirjan kannet, tänä päivänä hän kuuntelee tekstit äänikirjojen muodossa.

Arki siis sujuu Pirkko Haarasella vielä vähin apuvälinein, mutta tulevaisuudesta hankintoja tulee mahdollisesti jonkin verran lisää.

– Valkoisesta kepistä vois olla apua, jotta muutkin huomaisivat näkövammaisuuteni ja myös puhuvat kodinhoitovälineet, kuten keittiövaaka, vois helpottaa arkiaskareita entisestään, Pirkko Haaranen tuumii.

POSITIIVINEN ASENNE JA YSTÄVIEN TUKI

Pirkko Haaranen luottaa oman positiivisen luonteensa voimaan ja ystävien tukeen. Pirkon mukaan ei kannata jäädä turhan pitkäksi aikaa murehtimaan asiaa, jolle ei voi mitään.

– Tilanne on tämä ja sen kanssa eletään ja minä olenkin päässyt eteenpäin semmoisella positiivisella luonteella. Minä olen tietysti muutenkin ollut semmoinen selviytyjä aina.
Ja varsinkin ystävien tuki on tärkeä. Niistä on suuri apu ja nyt tässä vaiheessa sitten, kun kolme vuotta on miehen kuolemasta ja poistu tällainen suuri apu niin ystävät ovat olleet nyt erittäin hyvänä apuna. Ystävät ovat aina puhelimen soiton päässä, että apua löytyy.

Kotona Pirkko Haarasella on apuna ja kaverina Esa-poika, mutta vapaa-aikaansa Haaranen viettää usein ystäviensä seurassa. Lenkkeily maastossa, hiihtäminen ja teatteri ovat Pirkko Haarasen sydäntä lähellä olevia asioita. Harrastukset eivät välttämättä onnistu yksin, mutta onneksi hyvillä ystävillä on samanlaisia mielenkiinnon kohteita, joista ystävykset voivat nauttia yhdessä.

UUTTA TEKNIIKKAA

Uusi tekniikka mahdollistaa koko ajan lisääntyviä mahdollisuuksia tasavertaisuuteen myös näkövammaisten osalta. Esimerkiksi televisio-ohjelmien seuraamisesta on tullut äänitekstityksen myötä paljon mielekkäämpää.

– Eihän television kuvaa näe ollenkaan ja siihen ei ole mitään apua, mutta nyt kun on uusi tämä digisovittimen kautta saatava äänitekstitys eli luetaan tämä teksti täällä ykkösen puolella, niin siitä sitten jonkin verran on tullut helpotusta, toteaa Pirkko Haaranen.

Yleisradion ja Näkövammaisten Keskusliiton yhteistyössä kehittelemän, näkövammaisille tarkoitetun äänitekstityksen myötä televisio-ohjelmia on ollut helpompi seurata. Äänitekstityksessä ruudulla näkyvä teksti kuuluu synteettisenä puheena ohjelman oman äänen kuuluessa taustalla.

– Ajankohtaisohjelmia olen katsonut, kun välillä puhutaan suomea ja sitten on joku asiantuntija vieraalla kielellä niin se luetaan se teksti niin silloin se on hyvä, asiassa pysyy mukana, Pirkko Haaranen kertoo äänitekstitys kokemuksiaan.

Tällä hetkellä kaikkia televisio-ohjelmia ei ole äänitekstitetty. TV1:llä aloitettua kokeilua on kuitenkin tarkoitus laajentaa kaikille kotimaisille televisiokanaville analogisten lähetysten loppumiseen mennessä. Tavoitteena on saada ohjelmiin myös tv-tekstitykseen koon ja kontrastin yksilöllinen säätömahdollisuus sekä kuvailutulkkaus digitaalisilla kanavilla esitettäviin uusiin kotimaisiin elokuviin ja dokumenttiohjelmiin.

Pirkko Haarasen toive siis toteutuu.

– Kaikkiin asiaohjelmiin ja dokumentteihin, luonto-ohjelmiin ja näihin olisi hyvä saada tulkkaus. Ja kun on tehty uutisiinkin valmiiksi nämä haastattelut niin sittenhän voisi tämän tekstin lukea valmiiksi, mutta toivottavasti tulevaisuudessa.

Lisätietoja äänitekstityksestä:

YLE: http://www.yle.fi/tv1/tiedote_aanitekstitys_faq.php

Näkövammaisten Keskusliitto: http://www.nkl.fi/ajankoht/tiedote/2005/aanitekstitys_ohje.htm

Lisätietoja digi-tv:sta:

http://www.digitv.fi/

Lisätietoja näkövammaisten apuvälineistä:

http://www.nkl.fi/palvelut/apuvaline/index.htm

Toimittaja: MIRA PELO-KEMPPAINEN

Akuutti - TV2 PL 277 90101 OULU | YLE | Asiaohjelmat ©2006