Akuutti - Terveyttä, tietoa, tunteita

YLE

 

YLE A-Ö

teksti-tv s.374 tekstitys s.334 digiteksti-tv s.374 MHP-lisäpalvelu

Akuutin arkisto

24.10.2006

Matkavakuutus turvaa kaiken?

Matkavakuutus otetaan onnettomuuden ja sairastumisen varalle. Korvaus sairauskustannuksista voi kuitenkin jäädä saamatta, jos sairastuminen liittyy jo olemassa olevaan tautiin. Asia koskee monia ja esimerkiksi viisikymppisten ikäluokasta jopa joka toista. Kuinka matkasairaus määritellään?

– Matkasairaus on sellainen sairaus, jonka ensioireet ovat ilmenneet matkalla tai joka sitten muutoin lääketieteellisen kokemuksen mukaan on saanut alkunsa matkalla, vakuutusehtojen sanamuodot vähän vaihtelee yhtiöittäin, mutta se oli se pääsisältö. Korvattava matkasairaus ei siis ole sellainen sairaus, jonka oireita on ilmennyt ennen matkaa, jonka hoito on kesken tai joka on alkanut ylipäänsä ennen sitä matkaa, selvittää Kuluttajien vakuutustoimiston apulaisjohtaja Marja Saario.

Jos siis olet yksi 300 000 sepelvaltimotautia sairastavasta suomalaisesta tai sinulla on jokin muu krooninen sairaus kuten reuma, diabetes, keuhkoahtaumatauti, osteoporoosi tai vaikkapa jokin neurologinen sairaus, on matkavakuutuksen kanssa syytä olla todella tarkkana.

Korvauspäätös syyniin

Marja Saario työskentelee Kuluttajien vakuutustoimistossa, joka neuvoo ja auttaa kuluttajia vakuutusasioissa - maksuttomasti. Toimisto neuvoo ennen vakuutuksen ottamista ja sen puoleen voi kääntyä esimerkiksi, jos vakuutusyhtiöstä on tullut kielteinen korvauspäätös. Tässä esimerkki:

Vakuutettu sairasti kroonista ahtauttavaa keuhkosairautta, minkä vuoksi hän oli säännöllisessä seurannassa. Hänellä oli happirikastin ja tilaan oli lääkitys. Matkalla vakuutettu joutui keuhkokuumeen vuoksi paikalliseen sairaalaan hengityskonehoitoon ja keuhkokuumeen rauhoituttua hänet siirrettiin jatkohoitoon Suomeen ambulanssilennolla.

Vakuutusyhtiö korvasi paikallisen sairaalan 9 250 euron klinikkamaksun, mutta 39 187 euron ambulanssilentoa ei maksettu.

– Tämä päätös oli meidän vakuutuslautakunnassakin lausunnolla ja lautakunta totesi että se on ehtojen mukainen, Saario vahvistaa.

Riski tulisi tiedostaa

Vaikka pahimmassa tapauksessa kymmenien tuhansien lasku jää omasta pussista maksettavaksi, ei aivan tyhjän päälle kroonikkokaan kuitenkaan jää.

– Luvataan korvata välttämätön ensiapuhoito tai akuuttiensiapuhoito, joillakin on sitten rajaus, että korkeintaan viikon ajalta, mutta sitten mitään muuta kuin näitä hoitokuluja ei korvata, ei esimerkiksi kotiinkuljetusta, matkan keskeytymistä, tarkentaa Saario.

Tätä kattavampaa matkavakuutusta ei voi ostaa edes lisämaksusta. Pitääkö sepelvaltimotautia sairastavan unohtaa lomareissut ja jäädä kotiin?

– Oman lääkärin kanssa on tietysti hyvä keskustella siitä, että onko matkustuskunnossa lähtiessään. Jos lääkäri sanoo, että on, niin sitten itse harkitsee lähteekö. Mutta hyvä olisi kuitenkin tietää, että tietty riski siinä sitten on, että jos sairastuu siellä tähän sairauteen, niin vakuutus ei välttämättä korvaa. Hyvä se on se riski tietää, mutta en nyt halua antaa neuvoa, että pysykää kotona, jatkaa Saario.

Tarkuutta puolin ja toisin

Matkavakuutuksen ehtoihin ja myös pienellä printattuun tekstiin on siis syytä tutustua ja tarkasti. Saario kuitenkin muistuttaa, ettei vastuu ole aina kuluttajalla ja vakuutusyhtiön velvollisuus on kertoa ehdoista jo myyntitilanteessa.

– No siitä jos vakuutusyhtiö on todella laiminlyönyt tämän tiedonantovelvollisuutensa siinä myyntitilanteessa, niin vakuutussopimuslain mukaan vakuutus tulee voimaan sellaisena kun asiakkaan oli saamiensa tietojen perusteella syytä olettaa ja ymmärtää, Saario muistuttaa.

Ihan yksinkertaisia eivät vakuutusehdot matkasairauksien osalta ole ja tilanne on sama onnettomuuksien osalta. Ulkomailla sattuvat onnettomuudet ovat oma lukunsa ja esimerkiksi sukellusta harrastavien tai skootterin vuokrauksesta innostuneiden kannattaa tarkistaa vakuutuksensa ehdot. Kuluttajien vakuutustoimiston nettisivuilta löytyy runsaasti tietoa niin matka- kuin muistakin vakuutuksista. Osoite on: http://www.vakuutusneuvonta.fi/, lisätietoja ja neuvoja saa myös soittamalla numeroon 09-6850 120.

Asiantuntija: MARJA SAARIO, apulaisjohtaja, Kuluttajien vakuutustoimisto

Toimittaja: ANU-MAIJA KÄRJÄ

Akuutti - TV2 PL 277 90101 OULU | YLE | Asiaohjelmat ©2006