Akuutti - Terveyttä, tietoa, tunteita

YLE

 

YLE A-Ö

teksti-tv s.374 tekstitys s.334 digiteksti-tv s.374 MHP-lisäpalvelu

Akuutin arkisto

26.9.2006

Korvaimplantilla äänien maailmaan

Matias Saloselle maailma oli syntymästä lähtien äänetön. Hänellä todettiin vaikea kuulovamma noin yksivuotiaana. Matias on nyt yhdeksän vanha ja hänen kuuloikänsä on kuusi vuotta. Hän hallitsee viittomakielen, osaa lukea hyvin huulilta ja puhua.

Hänelle laitettiin kolmivuotiaana isossa leikkauksessa sisäkorvaistute. Laite pyritään asettamaan lapselle mahdollisimman varhaisessa iässä. Se on sähköinen kuulokoje, jonka avulla korvataan sisäkorvan puuttuvaa tai vajavaista toimintaa.

Vanhemmille korvaimplantin leikkaaminen ei ollut itsestään selvä asia. Sitä pohdittiin yhdessä ja erikseen ja lopulta päädyttiin hankkimaan laite.

- Meillä ei ole yhtään kuulovammaista sukulaista eikä tuttavaa. Matiaksen sosiaalinen elämä ja kanssakäyminen heidän kanssaan olisi ollut paljon vaikeampaa ilman leikkausta, Matiaksen isä Ari Salonen kertoo.

Matias ei pärjäisi ilman sisäkorvaimplanttia

Ääni on aaltomaista ilmahiukkasten liikettä. Korvalehti kokoaa ja vahvistaa ääntä, joka kulkee välikorvaan ja sisäkorvassa sijaitsevaan simpukkaan eli kokleaan. Siellä sijaitsevat kuuloaistinsolut vastaanottavat ja lähettävät tiedon äänistä eteenpäin. Kuulokeskuksissa ne aistitaan ja tulkitaan erilaisiksi ääniksi. Korvaimplantti mahdollistaa samat toiminnot Matiakselle.

- En tule toimeen ilman sitä. Olisi parempi, jos en olisi kuuro ja kuulisin ilman kuulolaitetta vaikka saunassa tai uimassa, Matias miettii.

Matias laittaa korvaimplantin aina ensimmäiseksi aamulla päälle. Korvaimplantissa on ulkoinen mikrofoni, joka laitetaan korvan taakse. Mikrofonin vastaanottama ääni kulkee puheprosessoriin, jossa äänisignaali muutetaan digitaaliseksi koodiksi. Sieltä ääni kulkee lähettimeen ja korvan sisäiseen osaan.

Implantti on osa Matiasta

Matiaksella on ollut 6 vuotta korvaimplantti ja perheen kokemukset siitä ovat olleet pelkästään positiivisia.

- Oli hölmöä, että edes mietin leikataanko vai eikö leikata. Se on tuonut niin paljon. Poika puhuu omasta mielestäni tosi hyvin ja pärjää koulussa. Matiaksen äiti Anne Salonen iloitsee.
Isälle korvaimplantista on kasvanut osa Matiasta.

- Olemme antaneet Matiakselle mahdollisuuden kuulua kuulevien joukkoon. Hänellä on itsellä mahdollisuus ottaa korvaimplantti pois käytöstä koska tahansa. Luulen kuitenkin, että hän tulee pitämään sen, koska tietää, mitä on olla kuulevien kanssa, isä sanoo.

Korvaimplantin äänimaailma on erilainen kuin terveen korvan. Se on metallisempi ja sähköisempi sekä vivahteiltaan kapeampi. Matiakselle se on kuitenkin arvokastakin arvokkaampi.

Matias kävi kuulovammaisten päiväkotia ja opiskeli ensimmäisen sekä toisen luokan erityiskoulussa. Tämä syksy on tuonut mukanaan muutoksia, sillä Matias siirtyi samaan kouluun kuulevien kavereidensa kanssa. Matiaksella on luokassa apuna FM-laite, jonka toinen puoli on kiinni hänen laitteessaan ja toinen puoli eli mikrofoni on opettajalla. FM-laite erottaa taustahälyjä ja kohdistaa opettajan puheen enemmän Matiakseen. Matiakselle pääsy kouluun parhaiden kavereiden kanssa on enemmän kuin iloinen asia ja hän toivoo voivansa käydä koulunsa loppuun yhdessä kavereidensa kanssa.

- Ihan kuin olisin löytänyt onnenapilan!

Toimittaja: NIINA KUJANSIVU

Akuutti - TV2 PL 277 90101 OULU | YLE | Asiaohjelmat ©2006