Akuutti - Terveyttä, tietoa, tunteita

YLE

 

YLE A-Ö

teksti-tv s.374 tekstitys s.334 digiteksti-tv s.374 MHP-lisäpalvelu

Akuutin arkisto

28.11.2006

Hyvää oloa - joogasta ikäihmisille

Kaarinan-Piikkiön kansalaisopistolla kokoontuu joka tiistai ryhmä eläkeläisiä joogaamaan. Ryhmä on motivoitunut ja kaikki käyvät joogassa säännöllisesti.

Syy tähän on se, että joogan avulla kehot ovat notkistuneet ja vahvistuneet ja monenlaisia kremppojakin on hävinnyt matkan varrella.

Tarttis tehrä jottai

– Minä olen koko ikäni ollut liikunnan kanssa tekemisissä. Mutta nyt kun täällä ei pääse hiihtämään talvella enkä ole enää lentopalloporukka-kunnossa ja maantiet on kauhean liukkaita, niin kunto alkoi vähän rapistua joka puolelta. Siksi minä ajattelin, että tarttis tehrä jottai, kertoo Kyllikki Savolainen Piikkiöstä.

– Vaimoni on pari vuotta käynyt joogassa ja se on ollut perheessä sellainen keskustelun aihe. Minä olen suhtautunut joogaan niin kuin miehet yleensä eli mielessäni sanonut, että tosi mies ei missään joogassa käy. Mielenkiinto on kuitenkin jostakin kumman syystä kasvanut asian suhteen. Sitten syksyllä hakeuduin tänne kansalaisopiston joogaan enkä ole katunut sitä hetkeäkään, kertoo kaarinalainen Pekka Nikkanen.

Jooga sopii kaikille

– Jooga sopii aivan kaikille, koska me tehdään joogassa aina sen mukaan, mitä oma keho antaa myöden. Meillä ei ole koskaan kilpailua eikä meidän tarvitse päästä siihen asti, mihin naapuri pääsee, vaan oma keho on aina ohjaaja, sanoo joogaohjaaja Sirkka Kaplas Turun Joogayhdistyksestä.

– Jokainen tekee sitä tavallaan itselleen. Se on mahtavaa, että tässä ei olla meidän kilpailuyhteiskunnassa mukana sillä tavalla, että tehtäisiin niin kuin perinteisessä jumpassa 15 kertaa sitä ja 20 kertaa tätä ja että se on parempi, joka tekee enemmän kuin toinen, Pekka jatkaa.

Lisää liikkuvuutta

– Ensi alkuun tuntui, että on melkein kuin sahapukki, kun tähän tulee ja lähtee näitä liikkeitä tekemään. Mutta kyllä nyt tilanne on aika paljon muuttunut: lihakset on vetreytynyt ja muutenkin liikkeet, mitä tehdään, tuntuu menevän paljon jouheammin, sanoo Pentti Varjonen Turusta.

– Minullakin kehon liikkuvuus on parantunut huomattavasti. Sitten toisaalta on aika jännittävää löytää kehosta ihan uusia lihaksia, joita ei tiennyt edes olevan olemassakaan, Pekka jatkaa.

Vanha auto viikottaiseen huoltoon

– Minä olen kuin vanha auto: joka reuna rupeaa remppaamaan ja sitä pitää huoltaa jatkuvasti. Nyt minä käyn viikoittaisessa huollossa ja ajokunto on parantunut huomattavasti, Kyllikki hymyilee.

– Minun otti nilkat portaissa, polveen pisti, lonkka ei sietänyt istua sohvalla, vatsaa kaiversi ja niskat oli hirveän jäykät ja nyt minä en tunne niitä enää, Kyllikki jatkaa.

– Silloin kun aloitettiin, niin minä hämmästyin, kun tunsin sellaista lihasheikkoutta, jota en tiennyt olevankaan. Tiesin, että voimat ei ole enää samanlaiset kuin ennen, mutta oli yllätys että käsissä ja jaloissa tuntui värinää eri liikkeissä. Muutaman kuukauden joogaamisen jälkeen värinä hävisi.

– Tosin sen on huomannut, että jos välillä pitää taukoa, niin heti rupeaa lonkkaa kaivamaan ja polvea pistämään. Eli kyllä tämä vanha kone vaatii jatkuvaa huoltoa, Kyllikki nauraa.

Liikkeet tehdään oman kunnon mukaan

– Joogaan voi tulla, vaikka olisi ongelmia kehossa. Siellä voidaan jättää sellaiset liikkeet tekemättä, jotka ei siinä elämäntilanteessa sovi. Pikkuhiljaa keho notkistuu ja lihakset vahvistuvat, Sirkka Kaplas sanoo.

– Sairastan Myastenia gravis -lihastautia ja jooga on minusta erinomainen siihen, koska se on hyvin rauhallista ja liikkeet ovat venyttäviä. Tämä lihassairaushan on nimenomaan sellainen, joka pienentää liikkeitä koko ajan. Siksi jooga on erinomainen vastapaino sille, Pentti kertoo.

– Joogaharjoitusten myötä me opitaan keinoja, jotka siirtyy meidän jokapäiväiseen elämään. Eli se hyöty ei ole yksistään täällä joogaharjoituksen, tunnin aikana, vaan vaikutuksia tulee koko elämään, Sirkka Kaplas lupaa.

Joogaa sänkypotilaille

Joogasta innostuneessa ryhmässä syntyi myös ajatus siitä, että tässä muodossa joogaa voisi viedä vahvistamaan myös hyvin ikääntyneitä tai sairauden takia sänkyyn sidottuja: joogassa kun on paljon liikkeitä, joita voi tehdä sängyssä maaten.

– Tämä on tullut mieleen, kun on käynyt katsomassa vaikeasti sairaita sukulaisia erilaisissa laitoksissa. Yhdellekin sukulaisistani annettiin punnukset käteen ja käskettiin niillä harjoitella. Sehän on tosi raskasta ja vaikeaa, jos on oikein heikossa kunnossa. Joogassa olisi valtavan paljon liikkeitä, joita voi tehdä sängyssä ja joilla voisi voimistaa sitä potilasta, Kyllikki ideoi.

Jooga katkaisee arjen

– Meidän yhteiskunta on valtavan stressaava, kiireinen ja se puristaa ihmisestä viimeisetkin mehut irti. Yritykset usein puhdistavat omaatuntoaan hankkimalla työntekijöille lippuja punttisalille ja erilaisiin hoitolaitoksiin, mutta minä en ole koskaan kuullut, että jooga olisi ollut tällaisena vaihtoehtona. Jooga voisi kyllä sopia sellaiseksi, koska tässä hoidetaan sekä fyysistä kehoa että sen lisäksi mieltä, se poistaa stressiä ja auttaa vapautumaan elämän paineista, Pekka puolestaan ideoi.

– Kun lähtee joogatunnilta, niin tuntuu, että on vähän ilmassa. Tuntuu, että elämässä ei murheita sillä hetkellä olekaan, Pekka kuvailee.

Asiantuntija: SIRKKA KAPLAS, joogaohjaaja, Turun Joogayhdistys

Toimittaja: TIIA VÄRE

Akuutti - TV2 PL 277 90101 OULU | YLE | Asiaohjelmat ©2006