Akuutti - Terveyttä, tietoa, tunteita

YLE

 

YLE A-Ö

teksti-tv s.374 tekstitys s.334 digiteksti-tv s.374 MHP-lisäpalvelu

Health in Europe

30.5.2006

Tuberkuloosi tappaa taas

Tuberkuloosin piti olla hävinnyt. 1940-luvulla alkanut rokotuskuuri on tehonnut, eikä tuberkuloosin ole ajateltu enää uhkaavan suomalaisia. Suunnitelmissa on lopettaa rokotukset lähivuosina. Vaara ohi?

Akuutin terveysdokumentissa selviää, että tuberkuloosi on kaikkea muuta kuin kadonnut. Tartunnan saa joka vuosi kahdeksan miljoona ihmistä, kolme miljoonaa kuolee. Ja vaikka tuberkuloosi pesii erityisesti köyhissä ja epävakaissa oloissa, ei Eurooppa ole turvassa. Heikommat terveysolot löytyvät heti naapurista, ihmiset liikkuvat yhä enemmän maasta toiseen, eivätkä raja pysäytä kulkutauteja. Eivätkä edes rokotteet, ne kun eivät tehoa kaikkiin tuberkuloosimuotoihin.

Jos rokotukset lopetetaan, tarkoituksena on vastaavasti tehostaa tuberkuloosin hoitoa – uusia tapauksia kun tullee puhkeamaan entistä enemmän. Hoito onkin viime vuosikymmeninä kehittynyt, mutta mistään yksinkertaisesta tai aina edes tehokkaasta operaatiosta ei ole kyse.

Yksistään lääkitys kestää kuudesta yhdeksään kuukautta. Se on pitkä aika ilman sivuoireitakin, saati niiden kanssa. Koska lääkitys kestää niin kauan, on moni jättänyt hoidon kesken. Seuraus: vastustuskykyiset tuberkuloosibakteerit. Lääkkeet ovat menettämässä tehoaan, eikä uusia ole vielä keksitty. Tuberkuloosi uhkaa Eurooppaa taas.

Akuutin dokumentissa Tuberkuloosi tappaa taas selvitetään vanhan kulkutaudin uudet askeleet kohti Eurooppaa, sen rajojen sisäpuolelle. Samalla selviää, että myös uusia lääkkeitä on koko ajan kehitteillä. Kumpi voittaa kilpajuoksun?

Ohjaaja: Moris Issa

Tuottajat: Sarka Spevakova, Zita Drdova

Tuotanto: Tsekki/Hera Film, Czech TV

Akuutti - TV2 PL 277 90101 OULU | YLE | Asiaohjelmat ©2006