Akuutti - Terveyttä, tietoa, tunteita

YLE

 

YLE A-Ö

teksti-tv s.374 tekstitys s.334 digiteksti-tv s.374

Akuutin Arkisto

6.11.2007

Terveysmatkailu

Vammalalaisella Anu-Maria Ylösellä todettiin keliakia kuusi vuotta sitten. Sairaudesta huolimatta hän matkustelee ahkerasti. Viimeisen vuoden aikana Ylönen on käynyt Espanjassa, Italiassa ja Serbiassa. Gluteenittomia tuotteita hän löytää ulkomailta vaihtelevasti.

- Esimerkiksi Italiassa löytää gluteenittomia tuotteita aika hyvinkin supermarketeista ja pienemmistäkin kaupoista saa esimerkiksi maissipastaa, mutta ei sitten välttämättä mitään leipätuotteita. Ja sitten taas Espanjassa, missä olin juuri niin, niin siellä marketeissa ei ole juurikaan gluteenittomia tuotteita. Niitä löytyy lähinnä ison tavarataloketjun luontaistuoteosastolta.

Etelä-Euroopan ravintoloiden listoilta Ylönen saa turhaan hakea merkintää gluteenittomista annoksista. Siellä hän pärjää Keliakialiiton kielikäännöksen avulla. Liitossa on viime aikoina pohdittu sitä, miten suomalaista osaamista ruokavalioasioissa voitaisiin hyödyntää matkailullisesti.

Suomi kiinnostaa terveysmatkailijoita

Terveys ja turismi kiinnostavat nyt muitakin. Kuopiossa perustettiin viime vuonna yritys, joka on markkinoinut Itä-Suomen sairaala- ja kuntoutuspalveluja lähinnä venäläisille potilaille.

- Venäläisiä kiinnostavat lapsettomuushoidot, mikrokirurgiset selkäleikkaukset, kuntoutus, neurologinen kuntoutus, verisuoni- ja sydäntutkimukset ja siihen liittyvät operaatiot, kertoo toimitusjohtaja Leila Tolkki European Health Promotion Centeristä. Hänen mukaansa täkäläisiä terveyspalveluja tunnetaan vielä etenkin Venäjälle kehnosti.

- Suomalaiset terveyspalvelut ovat lääketieteellisten yhteyksien kautta tuttuja asiantuntijalääkäreille ja tutkijoille, mutta ostaville asiakkaille tai lähettäville tahoille, kuten vakuutusyhtiöille, ne ovat melko tai jopa täysin tuntemattomia ainakin Pietarin ja Venäjän markkinoilla.

Parikymmentä venäläistä potilasta on jo saanut hoitoa Itä-Suomen yksityisissä sairaaloissa ja kuntoutuskeskuksissa. European Health Promotion Centerissä uskotaan, että suomalaisilla terveyspalveluilla on markkinoita myös muulla Euroopassa.

- Niiden potilaiden määrä, jotka lähtevät esimerkiksi Englannista hoitoon ulkomaille, lisääntyy 20-25 prosentin vuosivauhtia. Uskon vakaasti, että nämä samat lonkka- ja sydänleikkaukset, jotka Englanti ostaa nyt muualta niin, voitaisiin ostaa Suomesta. Olemme varmasti hyvinkin siinä kilpailussa mukana.

Suomella hyvä maine

Tolkin mukaan suomalaisten valtit ovat terveyspalveluiden tasalaatuisuus, korkea hygienia, hyvä lääketieteen taso ja puhdas luonto. Eikä suomalaisten terveyspalveluiden hintakaan pelota ulkomaalaisia.

- Suomalainen hintataso pärjää niiden vertailuiden mukaan, joita on tehty jo useita vuosia, erittäin hyvin. Mutta sitten, kun mennään tuonne kauemmas - Intiaan, Malesiaan ja Thaimaahan - maihin, jotka tarjoavat terveyspalveluja kansainvälisesti ja globaalisti, niin Suomen hintataso on kyllä korkeampi.

Maailman terveyspalvelut ovat avoinna myös suomalaisille. Täältä terveysmatkataan vielä lähinnä Viron kylpylöihin, mutta kuopiolaisyrityksen kautta suomalaiset voivat hakeutua vaikkapa lonkkaleikkaukseen tai hedelmöityshoitoihin esimerkiksi Espanjaan. Miksi suomalaiset sitten lähtisivät ulkomaille sairaalahoitoon?

- Hinta on yksi asia, ja onhan tämmöistä potilaiden liikkumista tapahtunut jo esimerkiksi Viron suuntaan, mutta siellä on tehty lähinnä tällaista kevyempää kirurgiaa, esteettistä plastiikkakirurgiaa, ja sitten tietysti hammaskirurgiaa ja -hoitoja, sanoo European Health Promotion Centerin toimitusjohtaja Leila Tolkki. Hän uskoo, että suomalaisetkin potilaat liikkuvat tulevaisuudessa entistä enemmän.

- Nyt on olemassa selviä signaaleja siitä, että vakuutusyhtiöt alkavat muuttaa vähän omia käytäntöjään, mikä edistää nimenomaan potilaiden liikkuvuutta.

Vielä nyt suomalaisten hakeutuminen hoitoon ulkomaille on perin harvinaista. Sen sijaan suomalaiset gluteenittomat tuotteet matkaavat ahkerasti maamme rajojen ulkopuolelle. Suppeaa valikoimaa sopiikin laajentaa täkäläisillä tuotteilla. Anu-Maria Ylönen ei ole löytänyt ulkomailta lainkaan esimerkiksi gluteenittomia tuoretuotteita. Matkustaessa hänen mielestään keliaakikon oma asennoituminen on tärkeää.

- Yleensä on sattumaa ja kiva yllätys, jos ulkomaanmatkalla löytää jotain gluteenitonta. Kävin keväällä juuri Sisiliassa ja löysin sieltä yhdestä supermarketista erilaisia gluteenittomia keksejä ja italialaisia grissini-leipätikkuja. Niitä on aina kiva ostaa ja tuoda kotiin, jotta on taas vähän erilaista syötävää, mitä täältä Suomesta saa.

Toimittaja: MEERI YLÄ-TUUHONEN

Akuutti - TV2 PL 277 90101 OULU | YLE | Asiaohjelmat ©2006