Akuutin Arkisto
3.3.2009
Ihminen numeroiden takana
Alkuvuosi on ollut rankka tuhansille ja taas tuhansille työntekijöille. Eikä helpotusta näyttäisi olevan näköpiirissä. Uutiset irtisanomisista ja lomautuksista ovat päivittäisiä.
Työttömyydestä kärsii lähes neljännesmiljoona suomalaista ja lomautettuna arvioidaan olevan jopa 60 000 työntekijää. Jokaisen irtisanomis- ja lomautusluvun takana on kuitenkin ihminen ja selviytymiskamppailu.
Työn menettäminen on traumaattinen kokemus sekä irtisanotulle että hänen perheellensä. Selviytyminen kriisistä ja uudesta elämäntilanteesta asettaa koko perheen jaksamisen koville.
Uusi ammatti – uusi mahdollisuus?
Aikoinaan elektromekaanikoksi valmistunut Heli Greus ehti työskennellä parikymmentä vuotta saman yrityksen palveluksessa ennen kuin hänet irtisanottiin. Hän kertoo pitäneensä monipuolisesta ja mielenkiintoisesta työstään, jossa työtehtävät olivat vaihtuneet vuosien varrella. Vuoden takainen irtisanominen oli sokki, josta toipuminen on edelleen käynnissä.
– Tein työohjeita tietokoneella, kun esimies pyysi minut koppiinsa ja antoi kirjekuoren. Ensin ajattelin, että en ota koko kirjekuorta lainkaan vastaan. Sen jälkeen silmissä sumeni ja kaikki tapahtui hirveän äkkiä. Keräsin henkilökohtaiset tavarani ja työnjohtaja talutti minut pihalle.
– Vasta autossa istuessani tajusin, että en ollut edes hyvästellyt työkavereitani. En halunnut hyväksyä sitä, että minut irtisanottiin. Ajattelin olevani lomalla ja meneväni takaisin töihin. Vähitellen tajusin, ettei sitä päivää tule koskaan. Irtisanominen oli lopullista ja tunsin itseni hylätyksi.
Psykologi Soili Poijulan mukaan irtisanomistilanne tulisi toteuttaa kunnioittavasti ja inhimillisesti. Irtisanomislapun saavien työntekijöiden ei pitäisi erottua töihin jäävästä työporukasta. Yksi tapa on esimerkiksi jakaa kaikille "kirjekuori".
Irtisanomisen myötä myös nelihenkisen perheen arki muuttui uuden taloudellisen tilanteen myötä. Kaikki ylimääräinen humputtelu jätettiin totaalisesti pois ja elämä laitettiin säästöliekille. Lapsille Greus kertoo jutelleensa jo ennen varsinaista irtisanomista mahdollisesta töiden loppumisesta.
– Tästä huolimatta tilanne oli aluksi lapsille outo ja yllättävä, kun en lähtenytkään aamuisin töihin. Tuntui pahalle sanoa, ettei äidillä ole töitä. Alkuhämmennyksen jälkeen lapsista oli mukavaa, että olin kotona kun he palasivat koulusta.
Soili Poijula muistuttaa, että myös lapsilla on oikeus tietää vanhemman uudesta elämäntilanteesta. Kun on varmaa, että työttömyys kohtaa jompaakumpaa vanhemmista pitäisi lapsille kertoa, että mitä se käytännössä tarkoittaa. Lisäksi olisi korostettava, että aikuiset huolehtivat heistä.
Kotona ollessaan Greus kaipasi eniten työn tuomaa sosiaalista ympäristöä ja työkavereita sekä olotilaa, että on tarpeellinen myös kodin ulkopuolella.
Sosiaalisuus tärkeää
Irtisanomisen myötä työtön menettää sosiaalisen viiteryhmän - työkaverit. Poijula suosittelee, että tilalle hankittaisiin esimerkiksi harrastusryhmä, jossa voi kokea olevansa tarpeellinen kodin ulkopuolella. Hän korostaa myös läheisten merkitystä selviytymisprosessissa.
– Ei ole vain yksilön tehtävä selviytyä huonommuuden tunteesta. Jos toiset ihmiset luottavat, rohkaisevat ja antavat vastuuta irtisanotulle, niin silloin hän ei ole irtisanottu vaan ihmisenä hyväksytty.
Greusin työpaikalla järjestettiin mahdollisuus käydä juttelemassa psykologille, mutta hän ei osannut mennä ammattiauttajan pakeille. Suurimpana voimavarana hän pitää ystävien ja perheen tukea, jotka ovat kannustaneet häntä jatkamaan eteenpäin.
– Meillä on ihana koira, joka heiluttaa häntää ja muistuttaa, että lähdetään lenkille. Kotiin ei kannata, ei voi, eikä kannatakaan jäädä istumaan ja miettimään asioita.
Poijula toivoo työnsä menettäneiden puolisoilta kärsivällisyyttä ja rakkautta sietää toisen pahaa oloa. Työn menettäminen tulisi ottaa yhteisenä selviytymistehtävänä ja ongelmana.
– Pahaa oloa ei pidä sietää loputtomiin, eikä mitä tahansa, mutta semmoista mikä kuuluu kriisissä ihmisen käyttäytymiseen. Pitäisi nähdä paha olo reaktiona kriisitilanteessa ja uskoa, että tilanne muuttuu tulevaisuudessa.
Greusille irtisanominen merkitsi alan vaihtoa. Hän on parhaillaan työvoimapoliittisessa koulutuksessa suorittamassa logistiikka-alan perustutkintoa. Tulevaisuudessa hänellä on tarkoitus työllistyä linja-autonkuljettajaksi.
– Koulutuksesta huolimatta tulevaisuus mietityttää. Varsinkin kun työttömiä on niin paljon tällä hetkellä. Nyt kuitenkin tuntuu hyvältä. Olen koulutuksessa ja menossa eteenpäin. En pelkää mennä ja syöksyä mihinkään. Haluan kokeilla ja katsoa, mitä uusi ammatti tuo tullessaan.
Irtisanominen avaa uusia ovia
Kolmikymppinen Mira Mällinen irtisanottiin joulun alla 2008. Hänen kanssaan samaan aikaan sai sata muutakin ihmistä potkut. Irtisanominen oli Mälliselle tavallaan helpotus. Tehdastyö kävi hänen terveytensä päälle. Ranteet ehdittiin leikata kolmeen kertaan seitsemän vuoden työuran aikana.
Muutama kuukausi töiden päättymisen jälkeen hän kokee olonsa virkeämmäksi ja suunnittelee hakevansa kevään yhteishaussa ammattikorkeakouluun sosionomiopintoihin.
– Alussa spekuloin muutaman päivän, mitä varten minut irtisanottiin? Se vaihe kuitenkin meni muutamassa päivässä ohi, ja nyt tulevaisuus on auki niin kuin 16-vuotiaana. Jumitin seitsemän vuotta työssä, joka ei vastannut koulutustani. En olisi saanut lähdettyä vakituisesta työstä, jos minua ei olisi irtisanottu. Nyt avautuvat portit omaan ammattiin, nuorisotyöhön.
Mällistä mietityttää talouspuoli ja se, miten hän saa aikansa kulumaan jos töitä ei löydykään heti. Tällä hetkellä hän ottaa työttömyyden loman kannalta.
– Olin 90-luvun alussa jonkin aikaa työttömänä, joten ei tämä ole ensimmäinen kerta. Tiedän, ettei tästä voi tulla kuin parempaa.
Oikeus arvokkaaseen lähtöön
Autonasentaja Olavi Stoor irtisanottiin pari vuotta sitten vuosikymmeniä kestäneen työuran päätteeksi. Samaan aikaan Stoorin kanssa joutui lähtemään muitakin vanhemman kaartin työntekijöitä.
– Ei me sillä lailla tarpeettomia oltu, kun irtisanomisella yleensä tarkoitetaan. Meidän poistuessamme työelämästä otettiin tilalle koko ajan lisää porukkaa. Meistä ei vain ollut enää mitään imettävissä yhtiölle. Sen hetkisellä johdolla oli ajatuksena, että vanhoista työntekijöistä on päästävä eroon.
– Olin täyttänyt 60 vuotta, kun työsuhteeni päättyi. Kolmisen vuotta olisi ollut eläkekahveihin, jolloin olisi voinut itse sanoa kiitoksia, ja sitten olisi kukitettu ja juotu kakkukahvit.
Stoor ei pidä yhtiön ratkaisua oikeudenmukaisena. Palkinto ei ole paras mahdollinen, jos vuosikymmeniä jatkunut yhteistyö sanotaan irti hieman ennen eläkeikää.
– Mitä pitempään on ollut saman yrityksen palveluksessa, sen tuskallisempaa on erkaantuminen. Työssä ollessa sitä on ikään kuin kiinni yhteiskunnassa ja täyttää yhteiskunnan asettamat velvoitteet. Olen kuitenkin ajatellut, että se oli yksi elämänvaihe ja nyt ollaan uudessa tilanteessa. Ei vanhan kanssa pidä jäädä painimaan.
Stoorilla ei ole tullut työttömänä aika pitkäksi. Kunnalliset luottamustoimet ja kalastusharrastus pitävät siitä huolen.
– Toivon pääseväni kesällä eläkkeelle. Palkkatyössä minun työurani on taakse jäänyttä elämää, mutta ei suinkaan yhteiskunnallisena vaikuttajana.
Jaloille on noustava kaikesta huolimatta
Poijulan mukaan irtisanomisesta jää yleensä aina arpi. Ihminen yrittää ymmärtää tapahtunutta, etsiä syytä itsestään ja kokee häpeää, kun hänet hylätään. Ihmiset, jotka voittavat häpeän, pääsevät kiinni sosiaaliseen elämään ja pystyvät nauttimaan toisten seurasta selviytyvät traumaattisesta tilanteesta parhaiten.
Myös sillä on vaikutusta, miten kokee työn menettämisen, ja kuinka poikkeuksellista se on tai kuinka harvoihin se kohdistuu työyhteisössä. Maailmanlaajuisia syitä ja yksittäisten alojen alasajoja voi olla henkilökohtaisesti helpompi käsitellä.
– Ydinasia on se, että ihminen itse ottaa selviytymistehtävän ja käyttää aktiivisesti muita apuna selviytymisprosessissa. Pitäisi olla rohkea, jaksava ja aktiivinen, mikä on tietenkin aika kova ja epäreilu vaatimus, mutta se sama vaatimus tulee myös vakavan sairauden kohdatessa.
Useimmilla työpaikoilla tarjotaan sokkivaiheen kriisiapua. Poijulan mielestä apua pitäisi olla tarjolla myös pitemmän ajan kuluttua. Näin kunnioitettaisiin yksilöiden erilaista tapaa yrittää selviytyä asiasta ja tilanteesta.
Irtisanottujen auttaminen on Suomessa vielä melko retuperällä. Esimerkiksi Tanskassa sairausvakuutusjärjestelmä on korvannut työpaikan menetyksestä johtuvan kriisihoidon jo vuosia.
– Kriisi kestää yleensä kuukaudesta kahteen kuukauteen, ja sen jälkeen pitäisi olla selkeästi parempi olo. Ammattiapua kannattaisi hakea, jos kärsii useita kuukausia irtisanotuksi tulon jälkeen unettomuudesta, alavireisyydestä tai ahdistuneisuudesta. Jo muutamalla käynnillä voi päästä parempaan vaiheeseen elämässään.
Asiantuntija: SOILI POIJULA, psykologi ja psykoterapeutti
Toimittaja: OUTI JUVANI
Kirjallisuutta:
Poijula Soili: Miten selviytyä työpaikan menetyksestä
Poijula Soili, Ahonen Riitta: Irtisanotut