Akuutti - Terveyttä, tietoa, tunteita

YLE

 

YLE A-Ö

teksti-tv s.374 tekstitys s.334

Akuutin Arkisto

3.3.2009

Mitä tehdä, kun uni ei tule?

"Olen ollut herkkäuninen aina, mutta varsinainen ongelma tuli, kun parisuhteessa alkoi mennä huonosti ja töissä oli liikaa stressiä. Valvoin ja itkin öitä, tai jos sain unenpäästä kiinni, heräilin ahdistuneena kummallisiin aikoihin."

"Nuorempana olen aina nukkunut hyvin. Nukahtamisvaikeudet alkoivat, kun aloitin vuorotyön muutama vuosi sitten. Ennen sitä ei ollut mitään ongelmia."

Kuva: YLE/Akuutti

Ainakin kolmannes suomalaisista aikuisista kärsii jonkinlaisesta unettomuudesta. Joka kymmenes meistä on kärsinyt huonoista unista yhtäjaksoisesti vähintään kuukauden ajan.

Unettomuuden monet puolet

Unettomuusongelmia on monenlaisia. Jollekin nukahtaminen tuottaa vaikeuksia, kun joku toinen herää aamuyöstä liian aikaisin. Jonkun ongelmana voi taas olla unessa pysyminen.

Tavallisesti ihminen nukahtaa noin puolessa tunnissa. Henkilön katsotaan kärsivän unettomuudesta, jos hänellä on vaikeuksia unen saamisessa tai unessa pysymisessä vähintään kolmena yönä viikossa.

Kuva: YLE/Akuutti

"Unen päästä kiinni saaminen on hankalaa eli en yleensä nukahda moneen tuntiin. Kaikenlaiset työ- ja muut ajatukset pyörivät päässä, ja huomaamattaan mietin tulevia ja menneitä. Isäni vakava sairastuminen ei varmasti helpota asiaa."

"Aluksi unettomuus ei vaivannut joka yö, mutta tilanteen pahennuttua se muuttui jokaöiseksi heräilyksi ja myöhemmin myös nukahtamisongelmaksi. Aloin jo alkuillasta jännittää, miten jaksan töissä, jos en saa nukutuksi. Nukkumisesta tuli ahdistava asia, mikä on ihan hullua, koska sen pitäisi olla virkistävä osa elämää."

Tilapäinen tai pitkäaikainen ongelma

Unettomuutta voi esiintyä tilapäisesti vaikkapa stressin, hankalan elämäntilanteen tai aikaerorasituksen takia. Pitkäaikaisen unettomuuden taustalla voi olla jatkuva stressaava elämäntilanne, masennus tai jokin ruumiillinen sairaus. Myös liiallinen alkoholin tai unilääkkeiden käyttö saattaa altistaa unettomuudelle.

Kuva: YLE/Akuutti

"Kun uni ei tule, sitä kokeilee kaikenlaista: erilaisia rentoutumistekniikoita, meditaatiota, lukemista, valvomista, päiväkirjan pitämistä, lampaiden laskemista... Päivisin ulkoilua, urheilua ja joogaa. Lopetin jopa joksikin aikaa vähäisen kahvinjuonninkin."

"Olen yrittänyt kokeilla erilaisia rentoutusmenetelmiä ennen nukkumaanmenoa, mutta ainakaan vielä ne eivät ole tehonneet. Kai suurin ongelma on siinä, ettei osaa nollata aivojaan."

Unettomuuteen liittyy paljon erilaisia riskitekijöitä. Paitsi että väsymys ja ärtymys vaivaavat huonosti nukutun yön jälkeen, myös muisti ja keskittymiskyky huononevat sekä tapaturma- ja onnettomuusriski kasvavat. Lisäksi unettomuus voi altistaa muun maussa kakkostyypin diabetekselle tai sydän- ja verisuonitaudeille.

Turha murehtiminen pois

Unettomuuden itsehoidon kannalta olisi tärkeää, ettei murehtisi etukäteen tulevia yöuniaan. Nukahtaminen on sitä vaikeampaa, mitä enemmän sitä yrittää. Jos uni ei vajaassa puolessa tunnissa ole tullut, kannattaa palata vuoteeseen vasta, kun nukuttaa.

"Unettomuuteeni ei ole tähän mennessä auttanut mikään muu kuin uni- ja nukahtamislääkkeet tai elämän tasapainossa pitäminen niin, ettei olisi mieltä vaivaavia ongelmia. Niistä jälkimmäinen on valitettavasti aika mahdoton tehtävä. Paras käytännön kikka on ollut viettää rauhallinen hetki ennen nukkumaanmenoa ja mennä suoraan sänkyyn siellä mitään puuhaamatta. Tällä hetkellä on menossa hyvä vaihe."

Kuva: YLE/Akuutti

Unettomuuden hoidossa neuvotaankin noudatettavaksi hyvää unihygieniaa:

– Makuuhuone ei saa olla liian kuuma, valoisa tai meluisa.
– Alkoholia, kofeiinipitoisia juomia ja tupakkaa kannattaa välttää ennen nukkumaanmenoa.
– Jokailtainen rentouttava rituaali, kuten rauhallisen musiikin kuuntelu tai lämmin kylpy, voi auttaa unensaamisessa.

Nukahtamis- tai unilääkkeitä voidaan käyttää lyhyenä ensiapuna, mutta nukkumisongelmien ratkaisemiseksi täytyy selvittää, mitkä asiat valvottavat.

Toimittaja: TITTA VILPA

Lähteenä käytetty psykiatrian erikoislääkäri Matti Huttusen artikkelia: Unettomuus (Lääkärikirja Duodecim, Terveyskirjasto, 12.9.2008)

Akuutti - TV2 PL 277 90101 OULU | YLE | Asiaohjelmat ©2006