Akuutti - Terveyttä, tietoa, tunteita

YLE

 

YLE A-Ö

teksti-tv s.374 tekstitys s.334

Akuutin Arkisto

27.1.2009

Änkyttäminen esteenä työuralle

Änkyttäminen vaikeuttaa ainakin 50 000 aikuisen suomalaisen arkea. Useimmiten änkyttäjä on mies, sillä miehillä änkytys on neljä kertaa yleisempää kuin naisilla.

Änkyttäminen luo oman haasteensa myös työllistymiselle. Noin 70 prosenttia änkyttäjistä uskoo änkyttämisen vaikuttavan työllistymiseen. Filosofian maisteriksi luonnonmaantieteestä valmistuneelle Sampsa Arolle työllistyminen oman alan töihin on ollut vaikeaa. Tämän vuoksi maantieteilijä on ajanut seitsemän vuoden ajan taksia.

Kuva: YLE/Akuutti

– Monessa työssä vaaditaan hyvää ulosantia ja toisaalta änkyttäjiä kohtaan on myös ennakkoluuloja. Ajatellaan, kun henkilö ei osaa puhua, niin hän ei ole myöskään täysjärkinen, Aro sanoo.

Änkyttäminen vaikeuttaa puhetilanteita

Änkytys on lihasliikkeiden ja hengityksen yhteistyön ongelma. Se ilmenee puheessa tahattomina toistoina, venytyksinä ja puheen lukkiutumisena. Puhuessaan änkyttäjä tietää tarkalleen mitä aikoo sanoa, mutta ei pysty tuottamaan puhetta haluamallaan tavalla. Änkyttäjän puheeseen voi liittyä myös niin sanottuja myötäliikkeitä sekä muutoksia hengityksen rytmissä ja äänenkäytössä. Aro kertoo, että hänellä menee pallea ikään kuin lukkoon puhuessa.

Änkyttämiselle ei ole yksiselitteistä syytä. Änkytys ei ole perinnöllistä, vaikka taipumus siihen saattaakin periytyä. Arokaan ei tiedä tarkkaa syytä änkyttämiselleen. Hänen puheentuottamiseen tarvittavat elimensä, kuten äänihuulet ovat kunnossa.

Osa änkyttäjistä on hoitanut änkytystään jopa hypnoosilla. Asiantuntijoiden mukaan paras apu änkytykseen löytyy puheterapiasta, jossa Arokin kävi koko ala-asteen ajan.

Kuva: YLE/Akuutti

– Puheterapeutilla tein hengitysharjoituksia, mutta en kuitenkaan kokenut saavani siitä apua. Sen jälkeen en ole käynytkään puheterapiassa, mutta nyt aikuisena olen miettinyt sen uudelleen aloittamista.
Tulitikkujen sijasta ostin karkkia

Änkytys voi alkaa missä iässä tahansa. Noin viisi prosenttia lapsista änkyttää, mutta yleensä änkytys jää alle vuoden mittaiseksi episodiksi. Puheen sujumattomuus on tiedostamatonta, eikä se lasta itseään häiritse. Arolla änkytys alkoi kahdeksanvuotiaana. Hän muistelee olleensa kioskilla, kun huomasi ettei saakaan sanottua haluamaansa sanaa.

– Minulla on sellainen mielikuva, että olisin ollut ostamassa tulitikkuja. Muistan, että sain sanottua kioskimyyjälle vain "tuli", mutta sitten en kumminkaan pystynyt sanomaan "tikkuja". Myyjätär ehdotti, että tulisalmiakkia, ja kun en pystynyt sanomaan muuta niin ostin sitten karkkia, vaikka pitikin ostaa tulitikkuja.

Kuski parhaasta päästä

Aron nykyiset työkaverit eivät näe änkyttämistä ongelmana. Työkaveri Pekka Aho ei koe, että änkyttäminen vaikuttaisi kummemmin Aron työntekoon. Aro on otettu porukkaan siinä missä muutkin kuskit.

Kuva: YLE/Akuutti

– Tottahan se niin menee, että ei turhaan kiirehditä Aron kanssa keskustellessa, vaan jutellaan ajan kanssa. Aho naurahtaakin, että välillä heillä muilla on peiliin katsomista, jotta asiat tulevat selvitettyä oikein.

Suharista yrittäjäksi

Aron kohdalla työnhaku ei tuottanut toivottua tulosta, ja hän perusti erikoiskarttoja valmistavan yrityksen. Kotitoimistossa valmistuu karttoja moneen lähtöön: matkailuyrittäjille, hiihtokilpailujen pitäjille ja jopa lastenkutsujen järjestäjille aarrekarttoja.

Kuva: YLE/Akuutti

– Tämä ajankohta on vähän huono perustaa yritystä, mutta pitää yrittää ettei sitten vanhana tarvitse harmitella miksi en silloin yrittänyt, kun olin nuori.

Änkytyksen kanssa opittava elämään

Aikuisikään jatkunut änkytys paranee harvoin kokonaan. Asiantuntijat sanovatkin, että tuolloin änkytyksestä tulee tavallaan kuin allergia, josta ei pääse eroon, mutta sen kanssa oppii elämään. Tänä päivänä Aro vaikuttaa olevan sinut änkytyksensä kanssa.

Kuva: YLE/Akuutti

– Ehkä en olisi Sampsa, jos en änkyttäisi. Se on osa identiteettiäni, että olen tällainen kuin olen.

Toimittaja: OUTI JUVANI

Suomen änkyttäjien yhdistys: www.ankytys.fi

Akuutti - TV2 PL 277 90101 OULU | YLE | Asiaohjelmat ©2006