Akuutti - Terveyttä, tietoa, tunteita

YLE

 

YLE A-Ö

teksti-tv s.374 tekstitys s.334 digiteksti-tv s.374 MHP-lisäpalvelu

Akuutin lääkäriarkisto

Äkkikuolema

"Olen 25-vuotias mies ja menetin hiljattain terveen, mutta tupakoineen 50-vuotiaan isäni yllättäen. Nyt haluaisin tietää, mitä tällaisessa äkkikuolemassa sydämelle tapahtuu, kun taustalla ei kuitenkaan ole mitään sairautta?"

Äkkikuolema voi olla esimerkiksi sepelvaltimotaudin ensimmäinen oire, jossa veritulppa tukkeuttaa ruokkivan suonen ja sydän alkaa tämän seurauksena väristä. Sydän ei kykene enää pumppaamaan verta ja sydän pysähtyy. Tukos voi olla niin massiivinenkin, että koko sydänlihas lamaantuu kertaheitolla. Toisaalta on myös niitä äkkikuolemia, joihin ei löydy mitään selitystä edes ruumiinavauksessa. Yleistä suositusta ei ole olemassa, mutta yhdessä tutkimuksessa havaittiin että äkkikuolleen omaisella voi itsellä olla tulevaisuudessa riski jakaa menehtyneen omaisen kohtalo. Sydänfilmissä käynti voisikin olla omaisten kohdalla paikallaan, jolloin saisi tutkitutettua omat riskinsä äkilliseen kuolemaan. Tutkimuksen mukaan tämä ei siis kuitenkaan ole riittävä äkkikuolemariskin poissulku.

Akuutin omalääkäri Risto Laitila

Paluu lääkäriarkistoon

Akuutti - TV2 PL 277 90101 OULU | YLE | Asiaohjelmat ©2006