Akuutti - Terveyttä, tietoa, tunteita

YLE

 

YLE A-Ö

teksti-tv s.374 tekstitys s.334 digiteksti-tv s.374 MHP-lisäpalvelu

Akuutin lääkäriarkisto

Ehkäisypillerien lopettaminen ja kuukautiset

"Lopetin e-pillereiden syönnin pari kuukautta sitten ja samalla jäivät myös kuukautiset pois. Onko tällainen normaalia vai pitäisikö asialle tehdä jotakin?"

On melko tavallista, että pillereiden lopettamisen jälkeen seuraava kuukautiskierto pitkittyy, mutta ei niiden pitäisi kuitenkaan jäädä kokonaan pois. Kun raskauden mahdollisuus on poissuljettu, voi kuukautisten uudelleen alkamista odotella kuitenkin ihan rauhassa jopa puolikin vuotta ellei samaan aikaan ole viitteitä mistään muista oireista. Jos vuoto ei ala vielä tuon puolen vuoden jälkeenkään, aletaan tutkia mahdollisia hormonihäiriöitä. Yksi oleellinen tutkimus tällaisissa tapauksissa on estrogeenin tuotantoa mittaava progestiinikoe eli potilaalle annetaan vähän aikaa keltarauhashormonia ja katsotaan alkaako kuukatisvuoto. Samalla tutkitaan kilpirauhastoiminta, prolaktiinin eli maitohormonin pitoisuus. Nämä testit sitten ohjaavat jatkotutkimuksia.

Akuutin omalääkäri Risto Laitila

Paluu lääkäriarkistoon

Akuutti - TV2 PL 277 90101 OULU | YLE | Asiaohjelmat ©2006