Akuutti - Terveyttä, tietoa, tunteita

YLE

 

YLE A-Ö

teksti-tv s.374 tekstitys s.334 digiteksti-tv s.374 MHP-lisäpalvelu

Akuutin lääkäriarkisto

Gastroskopia

"Olen saanut lähetteen gastroskopiaan. Minkälainen kyseinen toimenpide on ja mitä kaikkea sillä voidaan selvittää?"

Gastroskopia tarkoittaa ruokatorven, mahalaukun ja pohjukkaissuolen tähystystä, missä lääkäri ohjaa tähystimen potilaan nielun kautta ruokatorveen ja mahalaukkuun. Tähystin on noin metrin mittainen ja vahvuudeltaan sentin paksuinen letku, minkä nieleminen voi tuntua hieman epämiellyttävältä. Tähystäjät ovat kuitenkin kokeneita ja ammattitaitoisia ja yleensä toimenpide sujuu erittäin hyvin eikä se ole loppujen lopuksi yhtään niin kamala kuin potilas on etukäteen ajatellut. Gastroskopia on diagnostinen tutkimus, jolla selvitetään monenlaisia ylävatsavaivoja, närästystä, kipuja, nielemisvaikeuksia tai vaikkapa syytä anemialle tai kun epäillään keliakiaa. Sen avulla voidaan myös tehdä pieniä toimenpiteitä tai seurata vaikka ruokatorvileikkauksen jälkitilaa. Tähystyksen aikana lääkäri voi ottaa koepaloja ja seurata tähystystä koko ajan monitorista.

Akuutin omalääkäri Risto Laitila

Paluu lääkäriarkistoon

Akuutti - TV2 PL 277 90101 OULU | YLE | Asiaohjelmat ©2006