Akuutti - Terveyttä, tietoa, tunteita

YLE

 

YLE A-Ö

teksti-tv s.374 tekstitys s.334 digiteksti-tv s.374 MHP-lisäpalvelu

Akuutin lääkäriarkisto

Heikentynyt hajuaisti

"Olen tupakoimaton 60-vuotias terve mies lapista ja haluaisin tietää, mistä voisi johtua, että hajuaistini on huonontunut huomattavasti muutaman viime vuoden sisällä? Myös makuaistilleni alkaa käydä vähitellen samoin. En tunne enää esimerkiksi kahvin tuoksua tai makuakaan. Hengitystietulehduksia ei ole ollut."

Haju- ja makuaisti kulkevat käsi kädessä. Me tunnemme suussa vain karkeat 4-5 päämakua, mutta haistamme noin 10 000 eri hajua. Hajuaisti ikään kuin tuo esiin kaikki aromit ja maut eli kun menee hajuaisti, menee samalla osittain myös makuaisti. Syy vainun menoon voi olla nenässä. Ensin lähdetäänkin selvittelemään syytä nenäontelosta eli löytyykö sieltä jotain estettä hajuaineiden pääsylle kosketuksiin hajureseptoreiden kanssa Esimerkiksi polyypin tai allergisen nuhan hoitaminen voi palauttaa hajuaistin. Jos syy ei löydy nenäontelosta, tutkitaan seuraavaksi hajukeskus ja etsitään syytä sieltä. Valitettavan monesti syy haju- ja makuaistin katoamiselle jää kuitenkin arvoitukseksi. Hajuaistin voi menettää myös yhtäkkisesti onnettomuuden seurauksena. Tällöin hajurata katkeaa, jolloin hajuaisti ei enää palaudu.

Akuutin omalääkäri Risto Laitila

Paluu lääkäriarkistoon

Akuutti - TV2 PL 277 90101 OULU | YLE | Asiaohjelmat ©2006