Akuutti - Terveyttä, tietoa, tunteita

YLE

 

YLE A-Ö

teksti-tv s.374 tekstitys s.334 digiteksti-tv s.374 MHP-lisäpalvelu

Akuutin lääkäriarkisto

Toistuvat hiivatulehdukset

"Olen nuori nainen ja vaivanani on usein toistuvat hiivatulehdukset, apteekista saatavat lääkkeet poistavat vaivan hetkellisesti, mutta eivät estä tulehduksen uusiutumista. Mikä siis avuksi?"

Emättimen hiivatulehduksen aiheuttaa hiivasieni, mutta se on aivan eri hiiva kuin mitä vaikka leivontaan käytetään. Hiivasieniä on varmaan kaikkien suolistossa ja iholla, mutta aika harvoin niistä on haittaa. Jos tulehdus kuitenkin tulee, hoitoon tarvitaan lääkitys. Hiivatulehduksen oireita ovat yleensä kutina ulkosynnyttimissä ja kirvely sekä valkovuoto. Nämä oireet voivat olla todella piinallisia.

Suurin syy hiivatulehduskierteeseen on emättimen oman, terveen bakteeriston muuttuminen, jolloin hiiva saa kasvutilaa. Muutoksen voi aiheuttaa esimerkiksi antibioottikuuri tai raskausajan hormonaaliset muutokset. Toistuva emättimen hiivasienitulehdus vaatii kyllä tarkan arvion eli lääkärillä käynnin. Tällöin tutkitaan onko ehkä muita tulehduksia tai altistavia tekijöitä, kuten diabetes. Tulehduskierteen saa monesti katkeamaan kuukauden mittaisella hiivalääkekuurilla, tällöin suun kautta otetaan yksi tabletti kerran viikossa. Toistuva hiivatulehdus ei kuitenkaan ole vaarallinen, eikä aiheuta lapsettomuutta tai pysyviä vaurioita.

Hiivasyndrooma eli hiiva-allergia on merkillinen ilmiö, johon monet potilaat ja jotkut lääkäritkin uskoo ja hoitaa. Mutta näyttölääketieteen näkökulmasta se on uskomushoitoa.

Akuutin omalääkäri Risto Laitila

Paluu lääkäriarkistoon

Akuutti - TV2 PL 277 90101 OULU | YLE | Asiaohjelmat ©2006