Akuutti - Terveyttä, tietoa, tunteita

YLE

 

YLE A-Ö

teksti-tv s.374 tekstitys s.334 digiteksti-tv s.374 MHP-lisäpalvelu

Akuutin lääkäriarkisto

Crohnin-tauti

"Sairastan Crohnin-tautia, tautia hoidettiin aktiivisen vaiheen aikana kortisonilla ja lihoin 13 kg, masentavaa. Tällä hetkellä en käytä kortisonia ja olen laihtunut. Eikö tautia voi hoitaa muulla kuin kortisonilla?"

Kyllähän kortisoni sen eri muodoissa on paras lääke kyseiseen tautiin. Kortisonin huono maine taitaa johtua siitä, että silloin kun kortisonihoito keksittiin, sitä käytettiin laajasti ja pitkään isoilla annoksilla, jolloin useilla esiintyi sivuoireita. Kortisoni on hyvä lääke ja varsinkin pitkäaikaisessa käytössä lääkkeen hyöty ja haitat aina punnitaan tarkasti.

Crohnin-tauti iskee nuorena, 15-vuotiaista lähtien. Se aiheuttaa tavallisesti ohutsuolen loppuosan tai paksusuolenkin jonkin osan tulehduksen, jolloin seurauksena on kipua, ripulia, senkka nousee ja maha on arka painellen. Tarkkaa syytä ei tiedetä, mistä tauti johtuu, mutta suolen pienet verisuonet tulehtuvat, jonka seurauksena suoli sitten tulehtuu.

Kyseessä on lienee immunologinen häiriö ja siksi siihen käytetään kortisonia tai suolistosulfaa, ja lähitulevaisuudessa varmaa täsmälääkkeitäkin. Käypä hoito suosittaa suolen tähystystä noin 8 vuoden päästä siitä kun tauti on todettu ja sitten noin kolmen vuoden välein, ellei mitään erityistä ilmene. Periaatteessa suolta tähystettäessä voisi potilaan nukuttaa, mutta tähystyksiä tehdään niin paljon, ettei se resurssien puolesta ole mahdollista.

Akuutin omalääkäri Risto Laitila

Paluu lääkäriarkistoon

Akuutti - TV2 PL 277 90101 OULU | YLE | Asiaohjelmat ©2006