Akuutti - Terveyttä, tietoa, tunteita

YLE

 

YLE A-Ö

teksti-tv s.374 tekstitys s.334 digiteksti-tv s.374

Akuutin lääkäriarkisto

Lannenikaman rasitusmurtuma ja harjoittelu

"Harjoittelen telinevoimistelua viisitoista tuntia viikossa. Minulla on todettu viidennen lannenikaman rasitusmurtumat. Vasemmalla puolella on jo rasitusmurtuma, mutta oikealla puolella se on vasta alkuvaiheessa. Nyt on määrätty kaksi kuukautta kevennettyjä harjoituksia ilman taivutuksia, hyppyjä tai tärähdyksiä. Mutta ovatko myös kiertoliikkeet ja eteentaivutukset kiellettyjä? Valmentajani mukaan eivät, eivätkä pikku tärähdyksetkään, mutta muualta on kuulunut vähän toisenlaistakin tietoa. Murtumat lähestyvät uhkaavasti selkäydintä, ja se pelottaa, ja selkä tuntuu edelleen tuntuu rasittuvan. Mitä jos murtumat eivät paranekaan? Lisäksi minulla on skolioosia lannerangan alueella. Onko se voinut vaikuttaa rasitusmurtumien syntyyn?"

Viitosnikaman rasitusmurtuma tarkoittaa nikamakaaren murtumaa, jolloin puhutaan spondylolyysistä. Voi olla, että nikamakaari on lähtökohtaisesti heikko. Voimistelussa on tyypillisesti yliojennusliikkeitä, jotka ilmeisesti ovat kaikkien pahimpia. Toistuva, kuormittava yliojennus nitkuttaa nikamakaarta hiljalleen niin että se lopulta murtuu, niin kuin tässäkin on käynyt. Kiertoliikkeistä, eteentaivutuksista ja pikku tärähdyksistä on vaikea sanoa mitään varmaa, mutta jos selkä rasittuu harjoittelusta, sanoo maalaisjärki, että ainakin tauko on paikallaan. Skolioosi tuskin tällaisia vaivoja aiheuttaa, mutta voi olla kyllä seurausta näistä murtumista. Usein kun kyseessä on nuori huippu-urheilija, liittyy asiaan monta intressiä. Niistä tärkein on tämän lapsen tai nuoren terveys. Jos se tarkoittaa sitä, että huippu-urheilusta pitää vaikka luopua, täytyy se ratkaisu uskaltaa tehdä.

Akuutin omalääkäri Risto Laitila

Paluu lääkäriarkistoon

Akuutti - TV2 PL 277 90101 OULU | YLE | Asiaohjelmat ©2006