Arkeologiset tutkimusmenetelmät
Kaivaustutkimus ei ole ainoa arkeologian tutkimusmenetelmä, vaikkakin niistä tunnetuin. Esihistorian jäljille maisemassamme voi päästä muillakin keinoin.
Tunnetuin arkeologian tutkimusmenetelmistä on kaivaustutkimus. Siinä muinaisjäännös tai sen osa tuhotaan hallitusti keräten siitä mahdollisimman paljon informaatiota.
Kentällä tapahtuva kaivaus on vain pieni osa itse tutkimusprosessia. Ennen sitä kaivausta johtavat arkeologit ovat käyneet läpi kaikki tutkittavaan kohteeseen liittyvät tiedot arkistossa, sopineet asiasta maanomistajien kanssa, koonneet kaiken kentällä tarvittavan välineistön ja palkanneet kenttätyöhenkilöstön.
Kentällä kaivausta johtavat arkeologit valvovat, että kaikki dokumentaatio tehdään asiaan kuuluvalla tarkkuudella. Muinaisjäännöksestä tehdään muistiinpanojen lisäksi paljon erilaisia karttoja, otetaan erilaisia näytteitä ja valokuvia sekä kerätään löydöt talteen systemaattisesti.
Todellinen työ alkaa kaivausten päätyttyä, jolloin kaikki kentällä kerätty tieto kootaan yhteen raportiksi. Sitä ennen kaikki kartat piirretään puhtaaksi, valokuvat kehitetään ja arkistoidaan ja luetteloidaan. Löydöt puhdistetaan ja konservointia vaativat esineet konservoidaan. Puhdistuksen jälkeen löydöt käydään yksitellen läpi ja luetteloidaan. Tämän jälkeen esineet siirtyvät Kansallismuseon kokoelmiin, josta niitä voi saada nähtäväksi. Lopuksi tehtävässä raportissa kaivausten johtaja tekee päätelmät tutkitun muinaisjäännöksen luonteesta ja tutkimustuloksista.
Inventoija liikkuu metsissä ja tarkastaa tunnettujen muinaisjäännösten kunnon tehden muistiinpanoja, ottamalla valokuvia ja tehden ehkä pieniä koepistoja maahan. Paikallisten asukkaiden havainnot ovatkin yleensä erittäin tärkeitä uusien kohteiden etsinnässä, koska inventoija ei voi ehtiä alueen kaikkiin kolkkiin, vaan joutuu valikoimaan potentiaalisimmat kohteet tarkastusta varten.
Inventoinnin yhteydessä tarkastetaan yleensä myös alueella tehtyjen ja Museovirastoon ilmoitettujen irtolöytöjen löytöpaikat.
Kuten kaivausten yhteydessä, myös inventoinnin aikana syntyneet kartat piirretään inventoinnin jälkeen puhtaaksi, valokuvat ja löydöt arkistoidaan ja luetteloidaan. Inventoinnin tulokset kootaan raportiksi, jota käytetään apuna alueen maankäyttöä suunniteltaessa.
Inventointiin ei tarvita erityistä lupaa, vaan sitä voi harrastaa kuka tahansa. Jos löytää uuden muinaisjäännöksen, on varottava vahingoittamasta sitä.
Vanhaa karttamateriaalia voi käydä tutkimassa maakunta-arkistoissa sekä Kansallisarkistoissa (http://www.narc.fi/Arkistolaitos/kansallisarkisto/). Internetin välityksellä voi tutustua 1600-luvun maakirjakarttoihin virtuaaliyliopiston sivuilla (http://www.virtuaaliyliopisto.fi/maakirjakartat/).
Arkeologia voi hyödyntää jossakin määrin myös paikannimistöä. Tietyt luonto- ja viljelysaiheiset nimet voivat antaa viitteitä maankäytön historiasta. Paikannimien levintä voi joissakin tapauksissa ilmaista jopa varhaisen asutuksen leviämissuuntaa. Paikannimikartastoa voi tutkailla Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen (Kotus) sivuilla.