Arkeologian ajoitusmenetelmät

Tämän ajoitusmenetelmän pohjana on ajatus siitä, että esinetyypit ovat muuttunet aika ajoittain. Esineet ovat muuttuneet yhä käyttökelpoisimmiksi ja valmistustekniikaltaan paremmiksi. Myös muoti-ilmiöt ovat vaikuttaneet esineiden ulkonäköön ja raaka-ainevalintoihin. Nämä vaihtelut näkyvät etenkin saviastioiden valmistustraditioissa. Kokenut keramiikkatutkija voi osata ajoittaa pienenkin palasen jopa sadan vuoden tarkkuudella. .

Lähes koko esihistorian ajan ihminen on halunnut asua veden äärellä. Jääkauden jälkeen jääpeitteen paineen alla ollut maanpinta on kohonnut hitaasti ylöspäin. Tämä ilmiö tunnetaan tänä päivänä parhaiten Perämeren rannikolla, jossa maankohoaminen on nopeinta. Koska maankohoamisen vauhti tunnetaan, voidaan muinaisjäännöksiä ajoittaa niiden sijainnin mukaan. Mitä korkeammalla asuinpaikka sijaitsee, sitä vanhempi se pääsääntöisesti on.

Kaikessa eloperäisessä aineksessa on tietty määrä niin kutsuttua radiohiiltä, jonka määrä tunnetaan. Kun eliö tai organismi kuolee, radiohiilen määrä alkaa hitaasti vähentyä. Fysikaalisten mittausmenetelmin mitattu radiohiilen määrä korjataan eli kalibroidaan vastaamaan kalenterivuosia, koska radiohiilen määrä on vaihdellut vuosittain. Ajoitusmenetelmällä voidaan ulottua jopa noin 50 000 vuoden päähän.

Dendrokronologialla tarkoitetaan puiden iän määrittämistä vuosilustojen avulla. Vuosilustot kasvavat joka vuosi eri paksuisiksi vallitsevien olosuhteiden mukaan. Näin ollen niiden kasvuajankohta on tunnistettavissa. Menetelmää voidaan käyttää puurakenteiden, esimerkiksi laivanhylyn tai talon perustuksiksi tehdyn hirsiarinan ajoittamiseen. Menetelmällä on voitu ajoittaa myös joitakin esineitä, joissa puuainesta on ajoittamiseen tarpeeksi.

Dendrokronologian ajoituspalveluita tuottaa Joensuun yliopiston dendrokronologian ajoituslaboratorio

Menetelmä soveltuu keramiikan, epäorgaanisen maa-aineksen, rautakuonan ja kuten ohjelmasarjassa, Liedon Vanhalinnan asuinpaikan palaneiden kiukaan kivien ajoittamiseen.
Kivet saavat jatkuvasti säteilyä maaperästä ja ne pystyvät varastoimaan maaperässä olevaa energiaa. Kun kivet ovat aikoinaan kuumenneet, on niiden energia purkautunut. Kiukaan jäähdyttyä kivet ovat alkaneet jälleen kerätä energiaa.

Ajoituslaboratoriossa kivet rikotaan ja niistä poimitaan säteilyä sisältäviä kvartsikiteitä. Tällainen säteily tulee kvartsiin luonnossa esiintyvistä radioaktiivisista aineista, mm. luonnon uraanista. Kivi on miljardeja vuosia saanut säteilyä elikkä siihen on kerääntynyt ikään kuin paljon muistia. Kuumennettaessa tämä muisti katoaa, pyyhkäistään pois. Kun kiteitä kuumennetaan uudelleen ajoituslaboratoriossa ja mitataan syntyvän lämpösäteilyn määrä, saadaan selville viimeisimmästä polttamisesta kulunut aika.