577: UUSI VANHA MIES (viikko 38)

Pertti Mäkimaa - Jukka PuotilaPertti on ollut sairaalassa jo useita viikkoja, ja alkaa vihdoin osoittaa toipumisen merkkejä. Mäkimaat rientävät suurin odotuksin sairaalaan. Pertti on ajoittain tajuissaan, mutta tuntuu luulevan olevansa vuodessa 1984. Lääkärit eivät osaa arvioida, ovatko Pertin neurologiset vammat pysyviä.

Niina ottaa yllättäen sairaslomaa ja tahtoo lähteä perheensä kanssa äkkilähdöllä ulkomaille. Teemu ei ole ajatuksesta innoissaan. Niina pyytää Ainoa mukaansa, mutta tämäkään ei ehdi. Teemu on huolissaan Niinan jaksamisesta.

Arto saa harmikseen kuulla, että Lindan lakkiaiset on tarkoitus järjestää Inkerin uuden miehen hulppeassa Kulosaaren-asunnossa. Eeva ei tahdo lakkiaisia kotiinsa, eikä myöskään Inkeriä keittiöönsä hääräämään. Arto joutuu huomaamaan, että Eevan ajatukset ovat koko ajan vain Pertissä.

Mäkimaat ihmettelevät Pertin kuntoa. Hän ei tunne edes lapsiaan, joten Eeva ei uskalla näyttäytyä, ettei tämä järkyttyisi nähdessään vaimonsa vanhentuneen 30 vuotta. Mirja yrittää varovasti kertoa Pertille tosiasioita, mutta ilman tulosta.

Niina tunnustaa Ainolle olleensa rakastunut Pilkamaan, ja myöntää olevansa edelleen suremattomasta surusta sekaisin. Teemu ei vaadi Niinalta selityksiä, vaan ehdottaa, että Niina lähtisi matkalle yksin. Niina pakkaa laukkunsa ja lähtee Prahaan, jonne heidän oli Pilkaman kanssa tarkoitus mennä yhdessä. 

Emilin ja Erikan nuorta lempeä seuratessaan Eeva joutuu käsittelemään myös omia tunteitaan Perttiä kohtaan. Helpottaakseen syyllistä oloaan Eeva suostuu lopulta minkälaisiin lakkiaisjärjestelyihin Arto vain ikinä haluaa.

Karin järkyttyy tajutessaan, että Ninni on palaamassa takaisin Sudaniin, vaikka on asunut Karinin luona jo monta viikkoa. Karinille selviää, että Ninnillä ei ole Khartumissa odottamassa enää työtä eikä poikaystävää. Silti Ninni tahtoo lähteä.

Janne saa ensimmäistä kertaa uudet appivanhempansa kylään. Ilta sujuu leppoisasti, kunnes Ninni tulee selvittämään asioitaan Jannen kanssa. Ninni ei tahdo palata Afrikkaan ennen kuin Janne on hyväksynyt hänen anteeksipyyntönsä. Janne ajaa Ninnin pois. Aino päätyy lohduttamaan Ninniä, ja Janne huomaa yllättäen avautuvansa appivanhemmilleen menneisyytensä kipeistä ratkaisuista.

Karin yrittää selvittää totuutta Hanneksen Helsinkiin muutosta. Suoraan Hannekselta Karin ei sitä uskalla kysyä, vaan yrittää saada Teemua selvittämään asiaa puolestaan. Miranda palauttaa Karinin maan pinnalle ja käskee tätä elämään vain omaa elämäänsä. Lähdön hetkellä Ninni paljastaa Karinille, että Hannes oli kuin olikin itse maininnut mahdollisesta paluustaan.

Eeva uskaltaa vihdoin näyttäytyä Pertille. Nähdessään vaimonsa Pertti menee täysin lukkoon eikä reagoi enää mihinkään.

Asiasanat: 

Unelmien täyttymys - melkein!

Ode, Eeva ja KajeOletko koskaan miettinyt, miltä tuntuisi, jos jokin seitsemäntoista vuoden ajan odottamasi yhtäkkiä toteutuisi? Minäpä kerron: se järisyttää koko olemustasi.

Kaje: Perjantai-ilta tammikuun 20. kuluvaa vuotta sykähdytti sydämeni avattuani Kotikadun vastaavan tuottajan Marina Meinanderin viestin. Tuijotin ruutua lumoutuneena ja huomasin kysyväni itseltäni, että voiko tosiaan elämä joskus saada siivet selkäänsä ja toteuttaa suurimmat unelmat ihan pyytämättä. Totta se oli! Olin saanut kutsun Kotikadun suosikkihahmoni kuvauksiin yhdessä yhden ystävän kanssa palkintona voitosta tiedonkeruukilpailuissa. Näyttelijän valinta oli helppo – totta kai – Lena Meriläinen ja ”salaisena” toiveena yhteisiä kohtauksia Jukka Puotilan kanssa. Ystävän valinta oli yhtä helppo: tietenkin toinen mäkimaanikko Ode. Samanhenkisen kanssa yhdessä katselu on antoisinta. Sähköpostikutsuni kiisi hänelle ja nopsasti sain riemukkaan myöntävän vastauksen.

Samaan aikaan Tampereella, Ode: Tammikuussa sain Kajelta tekstiviestin, jossa kysyttiin, lähtisinkö hänen kanssaan seuraamaan Lena Meriläisen roolityötä Kotikadun kuvauksiin. Että lähtisinkö? Mihinkään en olisi mieluummin lähtenyt! Vastausta ei siis tarvinnut kahdesti miettiä. Oli jälleen kaivettava mäkimaisittain editoidut VHS-kasetit esiin, että pystyisi odottamaan syksyyn asti.

Pitkä odotus huipentui syyskuun 11., joka maineestaan huolimatta osoittautui meidän onnenpäiväksemme. Tuottaja Meinander oli vastaanottamassa meitä Ison Pajan aulassa. Kun on yksi asia, joka varmasti yhdistää, tilanne on välitön, näin tässäkin tapauksessa. Meinander vei meidät sinne kaikkein pyhimpään, studioon, keskelle lavasteita aina kameran viereen saakka. Sukellus Kotikadun maailmaan ruudun toiselle puolelle oli elämys, kokemushuipentuma. Nähdä se kaikki, mitä todellisuudessa tapahtuu illuusion aikaansaamiseksi. Tavata heidät, joiden roolityö on kannatellut meitä lähes kahden vuosikymmenen ajan.

Pääsimme siis seuraamaan kuvauksia, selaamaan käsikirjoitusta, toteamaan itse, miten tarinaa tehdään. Saimme nähdä useaan otteeseen ja eri kulmista noita vuosia odottamiamme kohtauksia. Ensin vedettiin muutamat harjoitukset ja sitten varsinaiset kuvaukset. Oikeat paikat merkittiin teipillä mattoon ja erilaisista halausotteista valittiin se tilanteeseen ja kuvakulmaan sopivin. Meriläisen ja Puotilan yhteistyö oli upeaa katseltavaa. Heidän kemiansa osuivat ihan nappiin. Ja miten lohdullista tietää Eevan ja Pertin välien jälleen lämpiävän! Kuten ohjaajakin pilke silmäkulmassaan totesi: "Kyllä se sieltä vielä tulee." Illuusio oli siis täydellinen, jopa niin täydellinen, että yhtäkkiä olimme kuin kärpäsinä katossa siellä, Perttilässä, seuraamassa jotakin epätodellisen kaunista: kuinka Eeva sujahti Perttinsä kainaloon ja miten suloisesti mies pyöritteli sormiaan rakkaansa iholla. Unelmaa tämä päivä meille tarjosi - puuttumaan jäi ainoastaan mäkimainen suudelma.

Hetki kuvauksissa päättyi vain ihan liian pian. Niitä kun olisi vain katsonut katsomasta päästyään. Tulevasta juonesta Jukka Puotila totesi kauniisti: sarjan kautta halutaan valaa ihmisiin uskoa uusiin alkuihin. Pasilasta suuntasimme Kallion kupeeseen Hakaniemeen kertaamaan päivän antia ja nostamaan juhlan kunniaksi maljat - niin tiedätte kyllä keille. Vaikka haikeus sarjan päättymisestä oli läsnä, tajusimme, että edessä oleva syyskausi on mäkimaanikoille sanalla sanoen huikea – ihanaa!

Oikein, oikein lämpimät kiitokset Lenalle, Jukalle ja Marinalle sekä koko tiimille! Mäkimaanikoiden toiveuni taisi sittenkin toteutua.

 

P.S. Tiesittekö, että itte Mäkimaallakin on reppu?

Asiasanat: 

Yle TV1 Kotikatu - tarina Suomesta

Syksy 2012 on Kotikadun viimeinen syksy
Yle TV1:n Kotikadun viimeiset jaksot alkavat syyskuun 20. päivä. Kotikatulaisten elämä jatkuu syksyn alussa onnettomuuden varjossa. Pertti makaa sairaalassa eikä hänen perheensä tiedä hänen lopullisesta kohtalostaan vielä mitään. Eeva joutuu kohtaamaan itsensä ja suhteensa rakkauteen. Laura, Janne ja Mirja yrittävät rakentaa itselleen toimivaa arkea, kukin omalla tavallaan. Niina on menettänyt elämänsä suuren rakkauden ja arki jatkuu uusine haasteineen. Karinille syksy on armollinen, ja hän saa elämänsä vihdoin raiteilleen. Mutta miten käy Hanneksen? Riston ja Julian liittoa koetellaan eri tavoin ja Tuijalle kotirouvana olo Espoossa osoittautuu rooliksi, johon hän ei tahdo mahtua ja josta hän yrittää päästä vapaaksi kohtalokkain seurauksin.

Kotikatu on seitsemäntoista vuoden ajan piirtänyt kuvaa Suomesta. Maamme rakentuu ihmisten arjesta, heidän valinnoistaan, ja tavastaan elää toistensa kanssa. Ihmisten arki heijastaa samalla myös Suomen henkistä ja taloudellista tilaa. Kun Kotikatu alkoi, Suomi oli tuore EU:n jäsen. Nyt olemme tilanteessa, jossa EU, ja sen myötä myös Suomi, elää voimakasta murrosvaihetta. Myös tämä asia heijastuu syksyllä Kotikadun rakastettujen hahmojen elämänvalintoihin ja arkeen. Kotikatu on, paitsi tarina Luotoloista ja Mäkimaista, myös tarina Suomesta. Loppuun asti.

Kotikatu päättyy joulukuun 8. päivänä 2012. Kun sarja sanoo hyvästit katsojilleen, sitä on tehty kaikkiaan 17,5 tuotantovuotta ja sarjan jaksoja on nähty kaikkiaan 588 viikkoa. Kotikatu on jatkunut pidempään kuin yksikään muu kotimainen draamasarja. Sarjan ideoivat lähes parikymmentä vuotta sitten Kari Kyrönseppä ja Hannu Kahakorpi. Kahakorpi myös tuotti sarjaa pitkään. Nyt sarjan tuottaja on Marina Meinander.

Kotikadun näyttelijät
Sarjassa on vakituinen rooli noin 20 näyttelijällä, heistä yhdeksän on ollut mukana sarjan alusta asti.
Kotikadulla alusta asti mukana olleet näyttelijät ovat Lena Meriläinen (Eeva Mäkimaa os. Virtanen), Jukka Puotila (Pertti Mäkimaa), Pirjo Lankinen (Laura Mäkimaa), Misa Nirhamo (Janne Mäkimaa), Inka Kallén (Mirja Mäkimaa), Tiina Rinne (Maija Mäkimaa, Pertin äiti), Anitta Niemi (Karin Luotola), Risto Autio (Hannes Luotola) ja Ville Keskilä (Teemu Luotola).

yle.fi/kotikatu
Syksy 2012 on Kotikadun viimeinen syksy  - tässä uudessa blogissa tekijät muistelevat, dokumentoivat, pohtivat, haaveilevat tai vaihtavat ajatuksia sarjasta, sen henkilöistä, tekemisestä, vaiheista ja aiheista. Olet tervetullut viettämään Kotikadun viimeistä syksyä kanssamme osoitteessa yle.fi/kotikatuRisto (Ilkka Heiskanen) ja Julia (Elena Spirina)

Näkemiin Kotikatu

Lokakuu 2011. EnsimmäiseHeikki Kujanpään kuvausviikon jälkeen nousen auton rattiin. Olen puhunut koko viikon ja saan olla vihdoin hiljaa. Yritän pitää silmiäni auki. Ajan kohti Turkua. Moottoritien ajokaista näyttää kuin videokuvalta. Avaan ikkunan pysyäkseni hereillä.

En ollut osannut odottaa väsymyksen totaalisuutta.  Olin pestautunut Kotikatuun ohjaajaksi löytääkseni työhön rentoutta ja keveyttä. Odotin, että nopea aikataulu pakottaisi luopumaan liiasta kunnianhimosta ja pikkutarkkuudesta. Mutta miksi se ei onnistunut?  Ja kauanko pitäisi odottaa, että työrytmiin tottuisi ja siitä alkaisi nauttia?

Toimin Kotikadun määräaikaisena pääohjaajana vajaan vuoden. Tuona aikana ohjasin yhteensä 28 jaksoa, jos lasketaan torstain ja perjantain puolen tunnin ohjelmat omiksi jaksoikseen. Jaksot tehtiin neljän ryppäissä. Tätä niin sanottua ”blokkia” kuvattiin kymmenen päivää. Kuvausaikaa kuhunkin jaksoon oli siis keskimäärin kaksi ja puoli päivää. Draamaohjelmaa saatiin aikaiseksi 11 minuuttia päivässä. Ammattilaisille se on aikamoinen saavutus.

Olin mielestäni ollut hyvä henkilöohjaaja. Jos verrataan tennikseen, uskallan sanoa, että Suomen huipputasoa. Mutta nyt vastustajia oli ainakin kolme ja jokaisella pallo. Nopeassa tempossa sain ehkä jonkun hyvän lyönnin, silloin tällöin.

Miksi toivoin rentoutta ja keveyttä tällaisissa olosuhteissa?

Kotikadun ohjaaja ei vain mieti roolihahmojen pyrkimyksiä ja houkuttele näyttelijöitä toteuttamaan niitä.  Hänelle ei riitä, että hän osaa kommunikoida ryhmän kanssa. Eikä sekään, että hän löytää mahdollisimman mielenkiintoiset asemat kohtauksen sisällön ja kuvallisen toteutuksen kannalta.

Tärkeintä oli juuri se, mitä toivoin jo osaavani.

Ohjaajan pestiä on monesti verrattu astronautin tehtävään. Se on yhtä stressaavaa ja vaikeaa, koska pitää muistaa koko ajan kymmeniä ellei satoja asioita ja reagoida aina yksityiskohtiin suhteessa päämäärään.  Astronautilla painottomuudessa leijailu on sentään vapauttavaa. Sellaisesta unelmoin ohjaajanakin. Että ohjaamisen flow auttaisi leijumaan työssä, jota sydämestäni rakastan.

Kotikatua tekee noin kahdenkymmenen hengen kuvausryhmä säännöllisesti ja näyttelijät päälle. Enää tuo porukka ei viikosta toiseen ollut kokonaisuudessaan tulessa, mutta silti monet olivat. Kuvausryhmälle tärkein asia ei ollutkaan saada aikaiseksi huikaiseva taide-elämys.  Tämä koneisto ei ollut nyt menossa kuuhun. Jos se sinne yrittäisi, siltä loppuisi happi. Elokuva-auteurien ehdottomuudella ei tätä ohjattaisi. Kireälle vedetty taiteellinen tinkimättömyys viikosta toiseen johtaisi ryhmän loppuun palamiseen.

Syyskuu 2012.  Lähden editistä viimeisen kerran. Jälleen on valmistunut neljä puolen tunnin jaksoa ja kaksi lauantain vajaan tunnin mittaista uusintajaksoa. Vaikka leikkausaika oli tiukka, kaksi viikkoa, teimme hyvää työtä Raisan ja Markun kanssa.  Käsikirjoitukset eivät olleet maailman parhaita, mutta niissä oli riittävästi emootiota, huumoria ja hyvät henkilöt.  Ja ainakin tuottajan silmät kostuivat katselussa muutaman kerran.

Tämä on Kotikadun opetus minulle. Ohjaajan tärkein tehtävä on asettaa tavoitteensa oikein. Kuvauksissa se tarkoittaa myös kykyä luoda hyvä ilmapiiri. Aikataulu pitää nähdä ilman kiirettä. On osattava valita ne asiat, jotka siinä ehtii tehdä hyvin.

Ehkä joskus onnistuimmekin, koska lopputuloksissa pitkin matkaa on upeita näyttelijäsuorituksia.

Olen syvästi kiitollinen tästä kokemuksesta.

Jo se, että sain tehdä töitä ihailemieni näyttelijöiden kanssa olisi yksin riittänyt. Mutta lisäksi yhteistyö kuvaajien, Johanin, Petrin ja Henrikin kanssa oli kerta kaikkiaan hieno kurssi kuvaideointiin. Kahden viikon suunnittelujakso ennen jokaista blokkia pakotti miettimään ratkaisuja, jotka olisivat nopeita toteuttaa, mutta joiden avulla vältettäisiin tasapaksu tv-kerronta.  Tavoitteena oli perinteisen vastakuva-estetiikan rikkominen mielenkiintoisilla avauksilla, ajoilla, asemilla, kuvakoon vaihteluilla ja yksityiskohdilla.  Tätä on ehkä vaikea selittää muuten kuin vertauksella. (Otetaan taas tennis !)  Jos esimerkiksi Wimbledonin turnausta kuvaa vain verkon kohdalta, se on turruttavaa. Mutta toisen pelaajan tai pallon näkökulma tekee siitä heti kiinnostavamman.  Fiktiossa tämä kaikki on mahdollista.

Elokuussa 2012 nousin viimeisen kuvausviikon päätteeksi auton rattiin. Olo oli kevyt ja tyytyväinen.  Kaksi kuvausviikkoa oli kulunut rennosti ja ilman maitohappoja. Kiire oli käväissyt kylässä vain kerran tai kaksi. Lopetimme kuvaukset säännöllisesti vähän etuajassa ja viimeisenä päivänä tuntui, että aikaa oli jo yli tarpeen. Viimeisissä kohtauksissa vieraillut nuori näyttelijä hehkutti kuvausten leppoisaa ilmapiiriä.

Ajoin taas moottoritietä kohti Turkua.  Maailma näytti juuri siltä miltä sen pitikin.   

 

Heikki Kujanpää

Sivut