Juha Blomberg - totta ja tarua uusimmat merkinnät RSS

Lomille lops!

admin — Wed, 18 Jul 2007 22:54:48 +0000

Armeijassa opin muutamia asioita. Yksi oli lomille pääsemisen sietämätön nokkeluus. Silloin piti keksiä mitä kummallisempia syitä päästäkseen siviilin riemujen pariin. Menin pari kertaa kihloihin armeija-aikana. Tosin morsianta ei ollut kummallakaan kertaa kihlajaisissa. Stopparissa juotiin olutta kavereiden kanssa. Molemmilla kerroilla. Niinkuin aina kun olin lomilla.

Nyt siviilielämässä ja työmaailmassa ei tarvitse keksiä syitä päästäkseen lomalle. Kunhan viettää tarpeeksi aikaa yhtiön toimitiloissa on oikeutettu palkalliseen lomaan. Ja sitä kohti olen tässä matkalla tätä kirjoittaessani.

Ja tätä kirjoittaessani olen tullut siihen loppupäätelmään että bloggaamiskokeiluni on tullut tiensä päähän.

Tämä olkoon siis toistaiseksi viimeinen blogimerkintäni. Täällä.

Voikaa hyvin ja nauttikaa kesästä!
t: Juha (b)

Yöradio Lapissa 8.-10.kesäkuuta 2007

admin — Thu, 31 May 2007 12:23:44 +0000

¤¤¤¤¤ viimeisin päivitys 11.6. klo 17.10 ¤¤¤¤¤¤¤

Elä etelän mies huijo, lähde Lappiin! Wanhaa mainosta myötäillen Yöradio matkaa Suomen Lappiin parin yön ajaksi kesäkuun alussa. Allekirjoittanut ja toimittajakolleega Kati Mikkonen laskeudumme ihmettelemään yötöntä yötä ja tarinoimaan pohjoisen ihmisten kanssa.

Lähetyspaikka on Inari, siellä tarkemmin olemme (näillä näkymin) Siidan alueella elävän tulen loimotuksessa perjantai-lauantaiyönä sekä lauantai-sunnuntaiyönä. Kutsumme tulille mielenkiintoisia, sanavalmiita ihmisiä ja ennen lähetystä seikkailemme myös ympäri Inaria tehden haastatteluja.

Aion pitää tätä blogia yllä koko retken ajan, alkaen nyt hektisistä valmisteluista aina siihen hetkeen kun sinivalkoisen lentoyhtiön koneen pyörät irtautuvat Lapin maaperältä seuraavana maanantaina.

Tervetuloa paikanpäälle, radioaalloille tai tänne nettiin seuraamaan pikkukiertueemme edistymistä. Lupaan ottaa tietysti paljon valokuvia Lapista joista parhaat löytävät tiensä joko tänne tai Picasaan.

====== Valmistelupuuhissa ==================

Huomenna lennetään. Lappiin. Tänään vielä valmistellaan retkeä, viimeisiä haastateltavia sovitellaan käsikirjoitukseen. Jos rehellisiä ollaan niin viimeisiä haastateltavia vielä metsästetään Lapin aavoilta aroilta.

Lähetyspaikaksi on vahvistunut Siidan kammi. Älkää kysykö minulta (näin valistunut on etelän mies, lat.huom.) mikä on kammi. Se selvinnee minulle viimeistään torstaina.

Videobloggaus pitää unohtaa teknisten rajoitusten vuoksi. Pahus. Oishan sitä voinut kokeilla. Pitänee päivittää wanha sanonta muotoon: "kaikkea kannattaa kokeilla, paitsi kansantanhuja ja videobloggausta".

======= Matkalla pohjoiseen! =============

Lentomatka meni hyvin. Mitä nyt kotimaan terminaalissa vähän tuskailtiin check-in:in hitautta. Yksi virkailija oli suhteellisen ripeästä toiminnastaan huolimatta varsin hidas purkamaan jonomuodostelmaa. Mutta mitäs siinä valittamaan, kun lennät päivän ainoalla lennolla Ivaloon vaihtoehtoja ei ole. Ivalosta siirtyminen Inarin maisemiin herätti meidät siihen että täällä pohjoisessa eletään kevättä vielä. Koivuihin on juuri puhjennut lehti, helakanvihreys joka etelästä on jo lähes tyystin kadonnut on täällä pääväri. Ensikosketus poroihin oli hupaisa, pirssikyydin ikkunasta todistimme kuinka porot ovat hyvin oppineet sääntöihin. Viisi poroa jolkotteli kauniisti jonossa pitkin kevyen liikenteen väylää.

Säätila oli vastoin etelän ennustajien lupauksia sateinen. Täällä piti sataa vasta lauantaina! No, pientä tihkua ja sekin lakkasi ennen auringonlaskua. Siis ennen pimeän tuloa. Siis... No, ymmärrätte mitä tarkoitan.

========== Ensimmäinen yötön yö ================

Puolen yön (siis kellosta katsottuna) aikaan pääsimme vihdoin lataamaan akkuja ja hetkeksi unten maille. Valoisuus häiritsi ainakin minun unta. Näin ihan levottomia Lapin seikkailu-unia (niistä ehkä joskus toiste lisää) enkä aamulla pysynyt millään sängyssä kun olin niin innoissani auringon kirkkaista säteistä. Jee! Nyt ei sada! Pikku aamukävelylle kosken rantaan ennen aamupalaa tekee hyvää. Sitten päivällä tekemään valmisteluja, tarkistamaan lähetyspaikka, haastattelemaan muutamia ihmisiä ja tarkkailemaan Lapin luontoa.

Auringonkilossa kohiseva Juutuanjoki aamupalanäköalana on muuten kokemisen arvoinen. Lasin takana kirmailee blondi ja mustahäntä. Paikalliset oravat ovat myös aamupalalla ruokintapisteellä, samoin pitkästä aikaa pongattu punatulkkupariskunta ilahdutti kovasti matkalaisen mieltä. Vähän väsyneenä tilitin Katille etten saanut nukutuksi valon vuoksi. Nokkelampi kolleegani valisti käyttämään seuraavana yönä pimennysverhoa. Tyhmä Juha!

Ilma täällä muuten on niin raikasta että melkein tekee kaupunkisissin kuonossa pahaa.

======= Torstai - aurinko paistaa Inarissa ================

Mahtava päivä Inarissa! Aurinko on paistanut koko päivän poutapilviseltä taivaalta, tuuli on mitä todennäköisin ja varmasti yli 6 m/s. Olemme vaeltaneet (autolla!) pitkin ja poikin. Tavanneet mielenkiintoisia ihmisiä, keskustellen mm. matkailusta Lapissa ja Teemu Selänteestä sekä Donald Trumpista. Olemme syöneet rautua ja siikaa. Nähneet porokolarin tai siis auton alle kuolleen poron ja ison tokan eläviä. Inarissa kuulemma liikuskelee karhu. Syö poron vasoja. Mutta täällä se on arkipäivää, eikä rannikkovartiostoa ole hälytetty paikalle. Toivon, että näen edes vilahduksen nallesta. Toiveeksihan se jää, mutta mukava sen toiveen kanssa on elää.

Kaunispäällä emme saaneet kahveja. Näköalakahvila oli vielä kiinni. Mutta näköalat olivat auki. Samoin mielestäni maailman kauneimman alttaritaulun sisällään pitävä Saariselän kirkko oli auki.

Lenkkeileviin poroihin muuten törmäsimme taas. Siellä ne viisi Tukholman poromarathonille treenaavaa sarvipäätä jolkottelivat kieli suusta roikkuen pitkin Ivalon esikaupunkiraittia. Yritän saada niistä ensikerralla myös kuvan.

======== perjantai 8.6. klo 9:53 ==========

Päivät eivät näköjään ole veljiä keskenään pohjoisessakaan. Eilen nautimme kauniista, aurinkoisesta poutapäivästä lämpötilojen huiskiessa +20C korvilla. Nyt kuljemme pipo korvilla, lämpöä on +9C ja taivas raskaassa pilvessä. Pääasia on ettei sada. Ja varsinkaan yöllä.

Illan pienellä luontoretkellä ei nalle tullut vastaan polulla. Valitettavasti. Ja onneksi. Metsä on oudon hiljainen kun on tottunut esim. Helsingissä Pornaistenniemen satakielikonserteissa tai merenrataruovikkojen kerttujen luritussessioissa kulkemaan. Ei pulputa sepelkyyhkyt eikä rallata räkätit. Tiaisten tiuske on melkein ainoa ääni jonka pystyy tällainen ammatikseen kuulorajoitteinen poimimaan. Käki kukkui Saariselällä. Se on mainittava.

Tänään aamupäivä sujuu valmisteluissa ja sitten onkin aika mennä lähetyspisteeseen Siidan Kammiin virittämään rensselit pykälään. Tai no, jos tarkkoja ollaan niin tekninen tukihenkilömme Sauli Antikainen tekee sen homman. Lähetysvalmiudessa ollaan ennen puolta yötä.

========= pe 8.6. klo 19:15 ========

Päivä muuttui aamun koleuden jälkeen varsin mukavaksi. Lämpötila pyöri +15C hujakoilla ja aurinko tervehti välillä yöttömän yöradion valmistelijoita. Äkkiä sitä aika kuluu kun on kivaa. Tai, siis eihän töissä kivaa saa olla, joten sanotaan sitten että päivä meni joutuisasti monien asioiden äärellä. Kammi on viritetty lähetystä varten, samoin ääniauto. Eväät on hankittu yöksi ja ilta sujunee rentoutuen kohti "vaativaa urheilusuoritusta". On se vaan suoran ulkotuotannon tekeminen aina niin yhtä jännittävää, vaikka niitä onkin tullut tehdyksi lukuisia ja taas lukuisia kertoja.

Siidan ulkomuseo on varsin vaikuttava paikka kuljeskella ja miettiä oikeasti elämää näissä olosuhteissa vuosisatoja, jopa tuhansia sitten. Pieniltä ne tuntuvat omat asuntomurheet, jos kohta onhan sitä ihminen niin raadollinen että kotiinpalattuaan se kallis asunto Helsingissä tuntuu edelleen yhtä kalliilta ja pieneltä hintaansa nähden. Elämä on.

Luontohavaintoja yritän tehdä aina parhaani mukaan, olin sitten töissä tai vapaalla. Kirjosieppopariskunnan kodinvalintapuuhia oli mukava seurata. Uros sieppo esitteli valitulleen hieman vinossa olevaa pönttöä Siidan läheisyydessä: "katsoppas hani, arkkitehdin suunnittelema sijoittelu - ei yhtään suorassa olevaa seinää. Ja rantakin ihan tuossa lähellä, melkein jokinäköala. Otetaan vaan tämä." Epäselväksi jäi mitä naaras siipalleen kohteesta kommentoi. Lapintiainen, Käpytikka. Räystäspääsky. Varis. Harakka. Kalalokki. Varpunen. Viherpeippo. Räkättirastas. Ja joku vesiäinen, oisko ollu kaakana? Pieni on valikoima ja varsin hiljainen. Kuukkeli pitäis pongata. Ja kuvata.

Lähetyksen alkuun on aikaa vajaa viisi tuntia. Tirsat voisi olla paikallaan. Tai jos sittenkin kävelen majapaikkamme (Kultahovi) baariin kahvikupilliselle ja yritän lähettää tämän pätkän blogia verkkoon. Jos siis pystyt lukemaan tämän lienen onnistunut. (piti kävellä itseasiassa Sami Radion tiloihin saakka, langaton verkko ei hyväksynyt konettani sisään!)

======= Ensimmäinen Yötön Yöradio takana ==============

Helpotuksen huokaus. Ennakkovalmistelut olivat tekemisensä arvoisia, kaikki sovitut vieraat olivat täsmällisiä ja juuri sellaisia kuin olimme toivoneet villeimmissä haaveissamme. Kullankaivaja, kultaseppä Janne Kannisto tarinoi leppoisasti kullan kimalluksesta, historiasta ja nykypäivästä.

Inarin nuorten kuulumisia kertoilivat elävästi Inarin nuorisovaltuuston jäsenet Ville-Juhani Nivasalo ja Saara-Maria Salonen sekä nuorisosihteeri Seppo Körkkö. 19-vuotias Ville-Juhani pudotteli sellaista tekstiä meistä etelän vetelistä että pisti vähän miettimään.

Kaksinkertainen Vuoden Luontokuva -tittelin saavuttanut Martti Rikkonen valotti hienosti yöttömän yön ja myös päivättömän päivän sävyjä. Vilpittömän innostuneesti puhuttiin myös Suomen kuuluisimmasta linnusta, Bubi -huuhkajasta.

Yön päätteeksi väännettiin vielä Lapin matkailun kehittämisen tiimoilta Pohjois-Lapin Matkailu Oy:n toimitusjohtaja Sanna Kortelaisen kanssa. Teemu ja Donald, tervetuloa vaan Lappiin!

Ensi yönä onkin toinen kattaus. Ei kuitenkaan mitään rääppiäistunnelmaa ole luvassa vaan tarjolla on asiaa ja viihdettä saamelaisuuden syvimmästä olemuksesta. Tarjolla on myös elävää joikaamista. Kati vähän puhui siihen malliin että.... No, ehkä alan ammattilainen Annukka Hirvasvuopio hoitaa homman kuitenkin. Mutta jätetään Katillekin varaus. Joten eikun kuulolle, jos mahdollista.

Tarkemmat aiheet ja vieraat tästä!

Me lähdemme nyt ulos pohjoista ulottuvuutta tutkimaan, menemme Lapin luontoon oikein kunnolla. Jäljitämme sinirintaa. Tuo Lapin satakieleksi tituleerattu maakuntalintu on minulla vielä näkemättä sekä kuvaamatta. Jos saamme houkutteluksi myös Martti Rikkosen mukaan retkelle niin onnistumisen mahdollisuus senkun kasvaa.

====== luontoretki Martti Rikkosen kanssa onnistui! ==========

Nukkuminen jäi taas vajaaksi. Jotenkin ei vaan pysty. Huilataan sitten etelässä.

Lauantain iltapäivä sujui hienosti vähän töitä tehden ja virallisten velvollisuuksien jälkeen alkoi meille molemmille lantalaisille hienoksi kokemukseksi noussut retki viime yön vieraamme luontokuvaaja Martti Rikkosen opastuksella. Martti vei meidät mahtavalla tavalla kohtaamaan Lapin luonnon sen moninaisessa kauneudessa, samalla kertoillen tarinoita paikoista, ihmisistä ja eläimistä. Näin se "lapinhulluus" tartutetaan parhaalla mahdollisella tavalla ihmiseen. Ja vaikken ensikertalainen näillä leveysasteilla olekaan, täytyy sanoa että kokemus oli valtaisa. Sulaojan "ihmevettä" otimme pulloihin seuraavaa lähetysyötä varten, tehosiko se kerron myöhemmin.

Karigasniemen Ailigas oli mykistävän kaunis paikka. Kolleega Kati sanoikin kävelevänsä postikortissa. Tuon mykistävän kauneuden vangitseminen valokuvaan on mahdotonta, ainakin minun taidoillani varustetulle kuvaajalle. Ja näköjään edelleen kun koen jotain "elämää suurempaa" huomaan menettäväni sen vähäisenkin taidon kuvata ja tohkeissani en muista säätää kameraani oikein. Mutta tästä tilastani olen vain onnellinen ja kiitollinen. Tunnen siis vielä jotain :)

Ailigas ja koko retki tarjosi allekirjoittaneelle muutamia uusia lintulajeja, joita koskaan ennen en ole Suomen maaperällä nähnyt. Tunturikihu, vesipääsky, lapinsirkku ja se jonka vuoksi koko retkelle lähdettiin alunperin eli sinirinta. Kuvattua en tätä kaunotarta saanut mutta ensi kerralla sitten.

====== Yöttömän yön Yöradio - osa 2 ===============

Lauantain ja sunnuntain välinen yö vaikutti olevan kirkkaampi ja hivenen lämpimämpi kuin edeltäjänsä. Olokin oli vakaampi kuin ensimmäisen Yöradion alkua odotellessa. Tai sitten yksinkertaisesti olin vaan väsyneempi. Kaikki meni alkuperäisen suunnitelman mukaisesti. Toisaalta, kuinkas muutenkaan, met nyt vaan ollaan "niin hyviä". Ja tähän VALTAVA hymiö!

Totta puhuen kaikkihan on erinomaisen pitkälti kiinni siitä millaisiksi lähinnä puhelimessa aiemmin tavatut vieraat todellisuudessa osoittautuvat. Ja osoittautuivat mainioiksi kuten edellisenkin yön vieraamme.

Lapin onnellisimman miehen Juha Guttormin kasvoille rävähti leveän onnellinen hymy kun aloimme puhua hänen seitsemän vuoden kiirastulestaan ja sen hienosta päätöksestä joka on neljän vuoden päässä. Saamelaisten kulttuurikeskus tulee Siidan välittömään läheisyyteen ja luo ihan uuden ulottuvuuden saamelaisten yhteisiin asioihin.

Lappi ja lappalaisuus suomalaisessa musiikissa on Jorma Lehtolan sydäntä lähellä ja selvästi myös Kati Mikkosen. Keskustelua hienoine musiikkinäytteineen oli mahtava kuunnella ja katsella paikan päällä. Toivottavasti tunnelma välittyi myös kotikatsomoihin.

Eikä siinä vielä kaikki. Annukka Hirvasvuopio joiku täräytti tunnelman kattoon kertalaakista ja me sentään olimme siinä kohtaa lähetyksen tekoa ulkona! Saamelaismusiikkitarjonta lennätti meitä joikujen kautta Amocin saameräppiin ja Vilddasin myötä Wimmeen.

Kahden yön paketin viimeisenä vaan ei mitenkään vähäisimpinä Siidan kammille saapuivat "lapintiiraksi" ristimämme taitelijayrittäjärespanlikkakokkimitäkaikkeahänonkaan Satu Natunen ja eräopas niin Lapissa kuin Espanjassa Erkki Jämsen. Ja taas mentiin laidasta laitaan. Puhetta piisasi niin Inarin "kulttuurihörhölä" -leimasta kuin ikimetsien säilyttämisestä.

Kun klo 4:n aikamerkki kuului vastaanottimesta, pääsi ainakin minulta tyytyväisyyden huokaus. Olin sillä hetkellä "Lapin onnellisin lantalaismies".

Sitten me siivottiin ja järjesteltiin ja purettiin....

Jaa niin, tehosiko Sulaojan ihmevesi? Kyllä, pysyin hereillä koko lähetyksen ajan ja vielä ihmeen virkeänä. Tunnuin nuortuneeni 10 vuotta, mutta valitettavasti vain henkisesti :)

====== kotona @ last =========

"Väsynyt, mutta onnellinen" kuvannee hyvin tämänhetkistä olotilaani. Kaikki meni hyvin, paremmin kuin odotin. Kiitos ennenkaikkea loistaville vieraillemme ja Lapin ihmisten yhteistyöhalukkuudelle. Siida ansaitsee erikoiskehut kammin luovuttamisesta käyttöömme. Sami Radion joukoille myös iso kiitos yhteistyöstä, ystävällisyydestä ja avunannosta. Kultahovissa saimme myös "erityiskohtelua" mm. myöhäisten aamupalojen suhteen, kiitos sinnekin. Ja Sauli Antikainen, meidän loistava äänimiehemme oli enemmän kuin mies paikallaan. Ja tietysti on kiitettävä työtoveriani Kati Mikkosta. Kati on hyvä jätkä :)

Kun Finskin Airbusin renkaat irtautuivat Lapin maaperältä Ivalossa, tiesin että tulen palaamaan. Viimeistään elokuussa. Ja varmasti vielä useasti. Lappi roks.

Kuva päivässä

admin — Fri, 25 May 2007 20:07:58 +0000

Jeh! Olen siirtynyt uuteen aikakauteen. Minulla on multikka. Työkaveri letkautti että "ole huoleti, kyllä se penisilliinillä lähtee!".

Siis olen saanut käyttööni multimediakännykkätietokonekameratsydeemin. Kaikki yhdessä paketissa. Jeh! Toimii!

Nyt tiedän missä milloinkin olen. Satelliittipaikannus eli GPS.
Voin kuvata missä olen. 5Mpixelin digikamera.
Voin videoida mitä tapahtui. DVD-tasoinen videokamera.
Voin laittaa jakoon nettiin (Picasa tai YouTube) kuvaamani materiaalin suoraan paikanpäältä.
Voin kuunnella mielimusaani. MP3-soitin.
Voin pelata. Matopeli.
Voin lukea sähköpostini missä vaan. Gmail.
Voi tätä riemua! Kuinka olen pystynyt elämään ilman tätä. Jeh!

Varmaan tämänkin viestin olisi pystynyt kirjoittamaan metsästä multikalla... oiskohan? ylläpito, onks meillä mobiiliversio blogista?
... täältä tähän ...

Digikuvauksen sietämätön keveys

admin — Tue, 22 May 2007 11:24:00 +0000

Siitä, että avautuu julkisesti harrastavansa jotain, seuraa usein joukko asioita. Esim. se että joutuu tukihenkilöksi asiaa taitamattomille tai täällä radiossa joutuu (pääsee, pomon huom.) tekemään aiheesta ohjelmaa.

Digikuvaus ja nimenomaan luonnonkuvaaminen digikameralla on yksi asioista joita harrastan ja tällä hetkellä jyrää selvästi vanhoja harrastuksiani, kalastus, elokuvat, kirjat...

Ai että miksi kuvaan? Hyvä kysymys. Olen aina ollut varsin kiinnostunut luonnosta. Pikkujuhana ollessani kiipeilimme naapurinenskojen kanssa lähiseudun puihin tarkistamaan joko räkättirastaalla on munat. Tai muuten vaan etsiskelimme metsistä kaikenlaisia mukavia luontoelämyksiä. Nyt saman elämyksen yritän saada aikaan kameran etsimen läpi luontoa tiiraamalla. Aikuisjuhan roolissa en voi enää puuhun kiivetä enkä taitaisi uskaltaakaan. Lieneekö räksän pesälle kiipeäminen edes sallittua?

Kuten mainitsin, avautuminen johtaa usein tukitoimiin. Tässä tapauksessa ohjelmalliseen suoritteeseen. Keskiviikkona 23.5.2007 klo 19 jälkeen Radio Suomessa puhutaan luontodigikuvauksen salaisuuksista. Niksejä, vinkkejä, ideoita, ratkaisuja, pohdiskelua ja vaikka mitä. Studioon saapuu silloin avukseni itsekin valokuvaava toimittajamme Juha Laaksonen ja valokuvaaja Matti Rekilä. Meille saa lähettää kysymyksiä digikuvauksesta. Vaikka jo nyt sähköpostilla. radio.suomi@yle.fi Tai vaikka klikkaamalla tästä.

Osallistu ja hämmästy. Kyllä niitä huonoja kuvia osataan ottaa täälläkin.

(joskus jopa ihan hyviä, tässä äänetön lapintiiran huuto Kustaanmiekassa)

Ennuste kesälle

admin — Mon, 23 Apr 2007 22:23:01 +0000

Supertietokoneeni vieressä olevan, tiedelehden kylkiäisenä saadun sääasemani viime aikojen lukemia seurattuani ja tämän tieteellisen datan luonnonilmiöihin yhdistäen on yöradion epäempiirinen meteorologijaoksemme tehnyt pitkän jakson ennusteen tulevaan kesään alkaen vapusta jatkuen aina syyskuun alkuun saakka. Ennen varsinaista ennustetta mainittakoon ettei tämän ennusteen teossa ole vahingoitettu, kiinniotettu tai hyväksikäytetty yhtään elävää olentoa, ihmisistä puhumattakaan.
Vappuna on luvassa eteläiseen Suomeen tosi kosteaa keliä. Viisainta on varautua Vapun kosteuteen vähintään viikon mittaisella kuivalla kaudella, jotta selviää takaisin toukokuun muuten lämpimään arkeen kunnialla. Toukokuu on siis kuiva ja vähäluminen. Pohjoisessa olevat lumimassat sulavat pikkuhiljaa ja jos kesäkuun alussa on lunta katolla on sitä myös maassa.
Kesäkuun alku on sateinen, Pohjois-Suomeen luvataan kuitenkin erittäin mukavaa ulkoilusäätä noin 6.päivästä aina 11.päivään saakka. Mahdollisesti hyvät kelit jatkuvat myös tämän jälkeen. Etelä-Suomen lomalaisille kerrottakoon että juhannuksen aikaan on parasta hakeutua mökille, jos ei omalle niin mieluiten tuttavaperheen mökille satoi tai paistoi.
Heinäkuussa on tiedossa mukavia lomasäitä niin Etelä-, Keski- Länsi- kuin Itä-Suomessa, Pohjois-Suomea unohtamatta. Aurinkopäiviä heinäkuussa on luvassa lähes kaksikymmentä ja sadepäiviä alle kolmekymmentä. Ehdottomasti paras lomakausi alkaa heinäkuun loppupuolella, jatkuen aina koulujen alkamisajankohdan yli elokuun puolelle.
Elokuuhun osuu pitkä kuiva ja kuuma jakso tulevana kesänä. Itseasiassa se alkaa jo heinäkuussa ja jatkuu syyskuun alkupuolelle saakka, jolloin tehdään ajankohtaan nähden poikkeuksellisen merkittäviä säähavaintoja eripuolilla maata.

Muuttuuko ilmasto ja mihin suuntaan?

admin — Fri, 16 Mar 2007 12:47:16 +0000

Tänään (16.3.2007) julkistetun tutkimuksen (Taloustutkimus) mukaan suomalaiset pitävät ilmastonmuutosta ihmiskunnan vakavimpana ongelmana. Takavuosina yhtä huolissaan oltiin terrorismista ja huumeiden käytön lisääntymisestä.

Viime joulukuun lämpöaalto sai aikaan melkoisen mediakohinan aiheen ympärillä ja vielä kun tammikuussa hallitustenvälinen ilmastonmuutospaneeli IPCC julkisti uusimman raporttinsa oli ilmastonmuutos päivänsana.

"Suomen ilmasto lämpenee jopa 9 astetta" otsikoitiin. "Jotain tarttis tehrä" kiljuivat poliitikot. "Taidanpa ostaa uuden citymaasturin" tuumaili suomalainen keväisessä autokuumeessa viruva yksitysiautoilija.

Kuinka paljon meistä kukin on valmis tekemään ilmastonmuutoksen hidastumisen eteen? Ja onko siitä loppujen lopuksi mitään hyötyä? Vaikeita kysymyksiä.

Radio Suomen Yövieraana la/su (17.-18.3.) välisenä yönä on emeritusprofessori Juhani Rinne, joka kirjoitti ilmastonmuutoksesta Helsingin Sanomissa jo 70-luvun puolivälissä. Ilman mitään vaikutusta.

Uudet raikkaammat tuulet puhaltavat maapallon ilmakehässä jos kaikki kauniit sanat ja uskaliaat lupaukset viedään tekojen tasolle. Suomikin on EU:n osana ottamassa hiilidioksidipäästörajoitustalkoissa oman osansa urakasta. Vaikka talousherrat kitisevätkin vastaan.

Lisätietoa ilmastonmuutoksesta: http://www.ilmasto.org

Yllätyksenä ja pyytämättä

admin — Wed, 07 Feb 2007 14:51:00 +0000

Eilen (ti 6.2.2007) oli kotiin palatessani oven takana odottamassa iloinen yllätys. Itseasiassa kaksikin. Tai jos saivartelemaan ryhdytään niin kyllähän niitä yllätyksiä oli neljä, joista tarkemmin ajateltuna kolme oli vähemmän iloisia. Kummat haluat lukea ensin, hyvät vai vähemmän hyvät?

Kiva, aloitetaan siis hyvillä.

Sain postissa kirjeen! Oikean kirjeen, oikeasti käsinkirjoitettuna siinä luki vaatimaton nimeni ja vaatimattoman kotini osoite alla. Upeeta! Ajatella, tänä päivänä joku vielä kirjoittaa kirjeitä. Flashback vei minut salamannopeasti yli viidentoiseta vuoden takaiseen aikaan, aikaan jolloin tekstarieroa ei oltu vielä lanseerattu, aikaan jolloin sähköposti oli vain harvojen ja valittujen harrastus. Siihen aikaan rakkauden viestit välittyivät kirjeillä. Ja niitä kirjeitä lueskelen iltaisin ja .... oho mites tämä nyt tänne eksyi? Asiaan. Siis sain kirjeen jossa oli käsinkirjoitettu kuori. Innostuneena avasin kuoren tärisevin käsin. Ja siinä kohtaa dramaattista iltapäivää tuli yhtäaikaa iloinen että surullinen olo.

Palataanpa niihin vähemmän kiinnostaviin joita oveni takaa löysin. Kolme paksua kirjaa. Kolme paksua teosta täynnä ihmisten ja yritysten puhelinnumeroita ja tarjouskuponkeja. Voi harmi, taas ne tulivat. Edellisetkin on vielä ottamatta pois muoveista. Siis PUHELINLUETTELOT! Jos jostakin ihmisen päivä menee pilalle niin täydellisen yllätyksenä ja pyytämättä saapuneista totaalisen tarpeettomista puhelinluetteloista. Eikä siinä vielä kaikki. Pelkään että lähipäivinä saan taas postia. Tulee sen toisen kilpailevan firman samanlainen satsi. Törkeetä, sanon ma. Ja tarkkailen postiani herkeämättä.

No, se siitä. Iloinen postini taisi jäädä vielä kertomatta. Siinä kuoressa oli JOULUKORTTI! Lähetetty Suomen Porvoosta 16.joulukuuta 2006. Ja jo nyt perillä! Kun Kusti polkee niin Posti kulkee. Tällä kertaa Kustin pyörä oli jäänyt sutimaan Sipoon kohdalle pariksi kuukaudeksi. Pääasia kuitenkin että kortti tuli perille ja minä voin vetää yhden nimen yli joulukorttiboikottiin joutuneiden listalta.

Täältä tähän...

-juha-

Vuosisadan bloggaustarina

admin — Wed, 07 Feb 2007 14:35:08 +0000

Sisältö paljastetaan myöhemmin ilmoitettavana ajankohtana. (haastattelupyynnöt tiedottajaltani)

--------------------------------------------------------------

(lisätty 8.2.2007) Kuva otettu Juhan kameralla.

------------ to be continued --------------------------

Lennokki putosi - etusivu uusiks!

admin — Wed, 10 Jan 2007 13:21:45 +0000

Olen ihmetellyt koko pienen ikäni miksi ihmeessä lentävän kulkuneuvon onnettomuus tai kolari on niin mahdottoman tärkeä asia että se pitää jokakerta uutisoida niin valtavalla volyymilla.

"Helikopteri putosi Anjalankoskella, lentäjällä meni jakaus sekaisin ja pottuvarpaan kynsi mustaksi"

Hei haloo! Jos jokaisen auton, mopon, polkupyörän, veneen, ilmatyynyaluksen, traktorin, leikkuupuimurin tai minkä tahansa muun maalla liikkuvan ajoneuvon jokainen ojaanajo tai muun epäonnisen matkan keskeytyminen kerrottaisiin ei lehdissä, nettisivuilla, uutislähetyksissä niin radiossa kuin televisiossa muuta olisikaan. Mikä ihme tekee lentävien härveleiden onnettomuuksista niin erilaisia. Ja en nyt todellakaan tarkoita niitä satoja ihmishenkiä vaativia matkustajakoneiden onnettomuuksia vaan näiden pienkoneiden harmittomien pakkolaskujen uutisointia.

"Purjekone laskeutui kaurahalmeeseen Heinävedellä - vilja-allerginen lentäjä toimitettiin saamaan ensiapua hengitysvaikeuksiinsa Savonlinnan sairaalaan."

Onkohan niin, että lentäminen on vielä niin suuri mysteeri ihmiskunnalle että siihen liittyvien poikkeuksien kertomiselle on yksinkertaisesti pakonomainen tarve. Tarve tiedottaa ettei ihminen vieläkään ole ratkaissut maan vetovoiman mystistä salaisuutta.

"Ultrakevyen lentokoneen pakkolaskussa Tuupovaaran Öllölässä ei loukkaantuneita. Silminäkijä kertoo kuulleensa ennen tapahtunutta pörinää ja laitteen takana olevista suulakkeista tulleen savua."

(otsikot keksittyjä, lat.huom.)

Pöllö jahdissa

admin — Sun, 07 Jan 2007 21:43:41 +0000

Olen tainnut joskus mainita sivulauseessa harrastavani valokuvausta. Olen taas sortunut sille tielle. Lähtenyt vinkin perässä autolla yli 50 kilometrin päähän saadakseni kuvatuksi pöllön. Ajanut wanhalla ranskalaisella, runsaspäästöisellä "urheiluautollani" pitkin eteläsuomalaisia pikkuteitä päästäkseni pienen kuusiaukean laitaan etsimään lapinpöllöä (Strix Nebulosa). Ei ole muuten kovin luontoystävällistä tällainen harrastus. Siitä miinukset mulle.

Lähdin liikkeelle tihkusateisena arkipäivänä. Ajattelin jotta varmaan aika rauhallista olisi zuumailla pöllöä. Ja mitä vielä! Pikkutien varressa oli enemmän autoja kuin konalalaisen autojobbarin pihalla. Ja ukkoja oli kuin pipoa. Paitsi että näillä ei ollut punaista pipoa, ei vaikka metsästämässä olivatkin. Kaikki olivat samalla asialla kuin minäkin. Pöllöt jahdissa.

Vartin taivasteltuani kansainvaellusta näin pöllöstä ensimmäisen havainnon! Siellähän se lensi. Toisella puolella aukeaa. Eikun sinne! Ja sinne liityin seuraan sakeaan. Pystytin oman kamerani jalustan varaan, siihen jonon hännille. Kuuntelin hämmentyneenä ukkojen horinoita valotusajoista ja syväterävyyksistä ja kameramerkkien välisistä eroista. Me kokemattomammat yritimme välillä ottaa etsimen kautta havaintoja lapinpöllöstä. Kokeneet herrat vaan välinpitämättöminä jatkoivat keskusteluaan. Puhuivat kirjanjulkaisuista ja uusimmista kuvankäsittelysovellusten ominaisuuksista. Katselin kateellisena kamera-arsenaalia jota paikalle oli raahattu. Lähes kaikilla oli parempi kamera kuin minulla. Vaikka olinkin vasta vähän aikaa sitten päivittänyt mielestäni harrastajalle hyvään malliin, näytin selkeältä amatööriltä. (sitähän minä olenkin, lat.huom.). Joukossa oli muuten yksi nainen. Nuori nainen sitä paitsi. Kameran kanssa. Hiljaisena kuunteli ja katseli. Kuten minäkin.

Sitten alkoi tapahtua. Jonkun pinna paloi kun pöllö pysyi liian kaukana. Nosti kalustonsa ja käveli pusikkoon. Muut hetken aikaa odottelivat ja sitten alkoi vaellus kohti pöllöä. Lapinpöllö katseli pää kallellaan kuusentaimen latvassa, zuumaili kohti maata, etsimessään myyrä. Ja me altekameraden (wanhat kameramiehet) zuumailimme kohti pöllöä. Sulkimien rapina oli varsinainen päivän luontoääni. Harmi kun ei ollut äänityskone mukana. Neljänkymmenen kuvaajan kamerat tallensivat tuhansia ruutuja harmaassa tihkusateisessa päivässä. Arviolta 300 000 euroa optiikkaa ja elektroniikka yhden pöllön perässä. No, elämä on.

Kokemuksena tuo joukkokuvaus oli yhtäaikaa huvittava ja harmittava. Ei välttämättä mieluisin kuvauskokemukseni, mutta mieliinpainuva ehdottomasti. Olen itse niin kameran kuin virvelin kanssa liikkuessani mieluiten pienessä porukassa, jos en yksin voi olla. Molemmat ovat minulle sen verran hartaita harrastuksia, vaikken kumpaakaan elämää suurempana pidä. Sain kuitenkin pari fotoa pöllöstä. Ei siis ihan turha retki loppupeleissä ja pitkässä juoksussa. -juhapöllönen-

Uusi vuosi - uudet kujeet

admin — Fri, 29 Dec 2006 06:04:32 +0000

Vuosi sitten tein Uuteen Vuoteen liittyviä lupauksia:

- paino saatava alle 70 kilon
- liikun enemmän vuonna 2006
- syön terveellisemmin kuin viime vuonna
- olen parempi ihminen
- lopetan scheissen puhumisen, voi johtaa radiouran loppumiseen
- olisin lopettanut tupakinpolton, mutta se pitäisi ensin aloittaa - taidan skipata

Noista on toteutunut ainoastaan painoon liittyvä lupaus. Painan nyt alle 70 kiloa, yhdellä jalalla vaa'alla seisoessani. Tänä vuonna en lupaa mitään. En edes olla aktiivisempi blogini suhteen. Vai lupaisinko lopettaa blogin kirjoittamisen? Joo, sehän voisi olla elämää helpottava asia. Vai mitä mieltä sinä olet, satunnainen lukijani? Kommentoi, jos siltä tuntuu. Nyt lupaan sulkea suuni tältä vuodelta. Mennä kotiin. Nukkua. Aattoyönä ammun pari rakettia pojan kanssa. Muttei mitään kissanpieruja. Junnu kielsi. Ne on kuulemma ihan "lällyjä". Hyvää Uutta Vuotta 2007

-juhabee-

Muutama mukava valokuva vuodelta 2006 alla:

Kirje Joulupukille

admin — Thu, 30 Nov 2006 13:17:24 +0000

Arvoisa herra Joulupukki, lähestyn Teitä taas jokavuotisella kirjeelläni. Tämä on sitten aikamoisen pitkä toivomuslista, joten toivon Teidän Arvostettu Joulun Ykkösäijä istuvan alas hetkeksi tätä kirjettä lukiessanne. Ei, en toivo tänäkään vuonna maailmanrauhaa enkä sitä myötä vapautuvien asevarustelurahojen suuntaamista ihmiskunnan hyväksi. Vaikka uskonkin Teihin Arvoisa Jouluhenkilö kuin pukki sarviinsa en sentään mahdottomia toivo. En myöskään toivo itselleni mitään, olenhan varsin vaatimaton niin habitukseltani kuin maallisen mammonan toiveiltani.

Toivomuslistani saajakohteiden kärjessä komeilee työväen etuja vilpittömästi tavoitteleva oikeistolaisryhmittymä, joka tänä vuonna on pyyteettömästi luvannut ottaa korvan kauniiseen käteensä ja kuunnella ihmisiä. Eduskuntavaalien lähestyessä toivonkin Teidän Arvoisa Joulumielisten Juristi toimittamaan kaikille kokoomuslaisille Tapani Jauhiaisen ja Päivi Yli-Pohjan kirjan Tinnitus. Ehkä sieltä heille löytyy selitys siihen miksi niin moni tavallinen duunari pitää toveri oikeistolaisen ääntelyä lähinnä vaivaannuttavana piipityksenä korvissa.

Seuraavaksi yhteiskunnallisen tasapuolisuuden nimissä on toivottava jotain myös tällä hetkellä muille valtaa pitäville ryhmittymille. Siksi toivonkin Teidän Arvostettu JouluMaaJussi jakamaan keskustalaisille kansalaisille niin maalla kuin kaupungissakin puutyöoppaan "Sampo-Nalle veistää Aimo Tukiaisen". Kyllä maajussien morsiamien hämmästys on suuri kun isännät ryntäävät verstaaseen kesken tv-sarjan kuvausten veistelemään omia tukiaisiaan.

Vihreämpi kansanosa voisi ilahtua suuresti kierrätetystä aaltopahvista väsätystä mukana kulkevasta kompostorista. Siihen voi kerätä roskan päivässä ja kaksi koiranpaskaa parhaassa. Sitä paitsi tämän kaasunaamarilaukkuun mahtuvan keikkakompostorin kyljet voi maalata täyteen iskulauseita: tyyliin: "Eläimelläkin on oikeus syödä terveellisesti - Vantaan Vegaanileijonat ry."

Ja sitten Arvoisa Joulun Punanuttuinen Työväenkin Ystävä toivoisin vasemmalle sortuneille kanssatallaajillemme solidaarisuutta ja yhteisymmärrystä liikkeen sisälle. Perussuomalaisille suvaitsevaisuutta. Ja demareille toivon vain Hyvää ja Rauhallista Joulua.

Unohtuiko joku? No, eihän pienryhmistä muutenkaan välitetä, joten antaa olla.

Yksilöidysti maamme ykköshenkilöitä toivon Teidän Arvostettu Joulun Oikeusasiamies lahjomaan seuraavasti: Nallelle hunajaa, hilloahan sillä jo onkin. Liliuksen Miksulle kausikortti punttisalille, rahan roudaaminen käy varmasti kunnon päälle. Piipon Antsulle menolippu ihan minne vaan, kunhan menee tarpeeksi kauas Suomesta.

Maailman johtajille toivon Teidän Arvoisa Joulurauhan Jouduttaja toimittamaan : Vladimir Putinille lahjakortti lontoolaiseen sushiravintolaan, George W. Bushille mitä vaan lahjoja - niistä on puutetta, Pohjois-Korean Rakas Johtaja Kim Jong Il saakoon sudenpentujen rakettikäsikirjan, Israelin tiedustelujohdolle toivoisin toimitettavan gps-navigaattorin lähiseutujen karttapohjalla varustettuna. Tony Blairille Jim Carrey DVD Liar Liar ja kaikille muille maiden ykköshenkilöille toimintapäivä köyhimpien kansalaisten seurassa ilman turvamiehiä.

Vähemmän tärkeille suomalaisille listani on seuraavanlainen: maajusseille morsiamia ja myös meille kaupunkilaisjusseille. Maajaanoja ja kaupunkilaistiinoja unohtamatta.

Ja jos nyt Teiltä Arvoisa JoulunSiivoustyönjohtaja löytyy ja meinaa jäädä varastoon yksi kappale sellaisia robotti-imureita niin yhden voisi ohjata meikäläisen asunnon savupiipusta jouluaattona. Ainiin, eihän minulla ole savupiippua. Olkoon sitten sekin toive.

Hyvää Joulua kaikille, toivoo lahjaton toivoja.

Trum petti

admin — Fri, 27 Oct 2006 02:18:30 +0000

Päivän tärkein päätös näin ruohonjuuritason työläisenä on se mennäkö syömään lohta kylmäsavusalaatissa vai lohta uunissa laitettuna. Valitsin uunissa laitetun lohen. Ja se valinta oli lähellä muuttaa elämäni. Pitkin vetävin askelin kuljin pitkin Yle-kompleksin pitkiä vetäviä käytäviä. Lähellä lounaspaikkaa oli ovessa lappu. Trumpetin koesoitto ja nuoli käytävälle eteenpäin. Pysähdyin. Vedin syvään henkeä. Ja olin hetken hengittämättä. Tähän astisen elämäni viisi pisintä sekuntia kuluivat. Näin elämäni historian soljuvan verkkokalvoilla kuin pikakelauksena. Ja voin taata ettei se ollut mukavaa katsottavaa. Eikä sitä paitsi sen enempi analysointi saati esittely sopisi lainkaan näin hyvän maun ja korkeiden eettisten arvojen ohjaamalle perhekanavalle.

Toivottuani järkytyksestä jatkoin matkaani alkuperäisen suunnitelman mukaisesti lounastamaan sitä uunissa valmistettua lohta. Nam. Se oli hyvää. Kuten aina kyseisen paikan lounaat ovat. Nautin lounaan mukavien kollegojen seurassa, keskustelimme Tsetseenian tilanteesta ja Gambian sademetsien gorillojen huonoista olosuhteista. Sivusimmepa hieman "Maajussille morsian" -ohjelmaa, kas kun sitä juontaa ihqu Mia. Entinen työkaverimme. Ruokailun ja kahvin jälkeen oli aika palata työpisteeseeni. Annoin kalapalasten pudota suuren vatsani poimuihin ja haaveilin lohenkalastusretkestä Kuolan niemimaalle. Rauhoituin tutun turvallisen juontajan ääneen joka soljui eetteristä korviini. Sitten kuulin jotain muuta.

Jostain kaikui korviini trumpetin ääni. Oliko se todellista vai ei, jäi epäselväksi. Mutta ihan kuin olisin kuullut sen kutsuvan äänen. Palasin taas ajatuksissani sen oven ääreen jossa luki "trumpetin koesoitto". Miksi en tehnyt tälläkään kertaa muutosta päivätablizaani? Miksi en hylännyt uunissa haudutetun lohen kutsua? Miksi käännyin lounasravintolaan kulkevaan käytävään enkä kävellyt suoraan koesoittoon? Miksi? Warum?

En ole varma mitä olisi tapahtunut jos olisin tuon ratkaisevan askeleen ottanut. Mitä jos olisin kävellyt trumpetin koesoittoon ja tarttunut trumpettin ja puhaltanut. Mitä jos sieltä trumpetista olisikin soljunut taivaalle lumoavan kaunis ääni, virheetön soitto puhtaalla ansatsilla. Mitenköhän se ansatsi muuten kirjoitetaan? Jos näin olisi käynyt, en istuisi tässä nyt kirjoittamassa tätä pakinaa vaan ison levy-yhtiön prameissa toimitiloissa allekirjoittamassa levytyssopimusta maailmanympärikiertueeni aikataulua samalla suunnitellen. Hemaisevan seksikäs pörröpäinen sihteerini kiikuttaisi sovitettavaksi stailistini ehdottamaa uutta borsalinoa levyni kansikuvaan. Viikon päästä levyjulkkareissani olisivat paikalla kaikki. Mia, Linda, Viivi, Mette ja Matti-Esko. Muista vähemmän tärkeistä nyt puhumattakaan. Kaikkien naistenlehtien seurapiiritoimittajat olisivat paikalla, mutta minä antaisin exclusive -haastettelun vain ja ainoastaan Iriksen Piirille. Siitäs saisit Rita Tainola.

Seuraavaksi maailmankiertueeni aikana hengailisin trumpettini soiton säestyksellä mm. Formula ykkösten varikkoalueilla ja väillä söisin Kimin kanssa Mikkelin Vaakunassa lihapullia sinapilla. Joisin kalleinta samppanjaa ja sikailisin kännissä Luxin vessassa. Ajaisin lopulta 37-metrisen jahtini kiville Nuuksion erämaajärvellä ja joutuisin Matin kanssa samaan koppiin keskustelemaan Mika Kojonkosken merkityksestä norjalaiseen mäkihyppymenestykseen. Vapauduttuani kirjoittaisin kirjan. Elämänkertani. Tai oikeasti sen kirjoittaisi Jari Tervo, koska haluaisin sen olevan täynnä värikästä kielenkäyttöä ja kummallisia ihmiskohtaloita. Kirjani nimeksi tulisi: "Tätä se oli - elämää trumpetin koesoiton ja Kakolan välisessä todellisuudessa" - tai sitten vaan lyhyesti: "Trum petti". Kirjassani kertoisin millaista elämäni oli tuon maanantaipäivän koesoiton ja sitä seuranneen huuman jälkeen. Sekoiluistani, anteeksi ystävyydestäni Mian, Viivin, Lindan ja Meten kanssa. Ja Matti-Eskon. Matti-Esko pitää muistaa aina mainita kun se on niin habajamppa. Ja hyvä kirjoittamaan. Ehkä pyydänkin Matti-Eskon kirjoittamaan kirjani. Tai seuraavan kirjani.

Mutta. En mennyt siis koesoittoon. Elämäni jatkui lohensyönnin jälkeen ihan samanlaisena. Valmistelua aamuvuoroon, vähän kokoustoimintaa ja lopulta kohti viikonlopun vapaita ja kalaretkeä Puumalaan. Ehkä siellä törmään Miaan, Viiviin, Metteen ja Lindaan. Ja Matti-Eskoon. Tosin en tiedä minkänimisiä Puumalan pelloilla kulkevat lehmät ovat. Kenties siellä joukossa on yksi edellä mainituista. Ainakin Pamela siellä on. Se lienee Matti. Mutta ei Esko.

(tarina kuultu Ylen Aamussa 27.10.2006)

TV-maksutiedot julkisiksi

admin — Thu, 19 Oct 2006 19:45:06 +0000

Jes! Nyt päästään tirkistelemään! Viestintävirasto "vapautti" tv-maksun suorittaneiden tiedot ja lähipäivinä päästään seuraamaan lehtien palstoilla listoja joissa kerrotaan vapaakatsojien nimet. Ihan mieletöntä. Näin saadaan taas huomio pois oikeista asioista. Kuten siitä mitä kuuluu Matille ja Merville ja Matille ja Oilille (vai mikä se nimi oli) ja Ollille ja Tanjalle ja Saimille ja BB:n pojalle joka pissi sänkyynsä.

Alkaako Suomessa vihdoinkin aikakausi, jossa kyttäämme lähipiirimme ihmisiä ja käräyttelemme ja kyräilemme: "...tuo juippi ei ole maksanut tv-maksuaan, joka ilta sieltä kuuluu pikkukakkosen tunnus täysillä..." Koti-stasilaisuus nousee suosioon. Kenties saamme kohta jo oikeat paparazzit näille raukoille rajoille kuvaamaan ihmisten ikkunoista sisään. Ai niin, mutta sehän taitaa olla laitonta ja laittomuuksiinhan me emme taivu.

Kytätään toisiamme!

Täältä muutama vinkki aloittelijoille

Anarkiaa?

admin — Sun, 10 Sep 2006 05:39:57 +0000

Olin siellä minäkin. Kiasman torilla lauantai-iltana (9.9.2006). Poliisien saartamana kolmen tunnin ajan.

Tarkoitus oli mennä vähäksi aikaa seuraamaan tilannetta, mutta kuinkas sitten kävikään? STT:n kollegan kanssa seurattiin torin tapahtumia ja huomaamattamme olimme mekin saarrettujen joukossa. Eihän siinä muu auttanut kuin jäädä paikanpäälle.

Poliisin toimet olivat kyllä tehokkaita. Ja massiivisia. Ensin paikalle ajoivat poliisin tarroilla varustetut bussit. Rajasivat osan torin reunasta mahdottomaksi ohittaa. Sitten koko torin saartoivat kypäräpäiset mellakkapoliisit. Mielenosoituksen järjestäjät olivat tiedottaneet tapahtumasta sen verran hyvin, että ei ollut iso ihme poliisien toimet. Jos ilmoittaa luvassa olevan "laittomuuksia" onhan järjestysvallan saavuttava paikalle estämään moiset toimet.

Aktivistit halusivat lähteä kaupungille alkuperäisen suunnitelman mukaisesti, mutta eihän siitä mitään tullut. Poliisimuurin läpi ei ollut mitään asiaa. Ja käsirysyhän siitä oli seurauksena. Poliisien sulkuketju toimi ulkopuolisen silmin erinomaisen tehokkaasti, ei mitään provosoitumista vaan rauhallisen tyynesti otettiin vastaan sylkemiset, vesipyssyn roiskeet ja satunnaiset pullotkin. Ja kun joku "anarkisteista" uskaltautui liian lähelle, suojapleksit aukenivat hetkeksi - vahvat kädet tempaisivat sätkivän aktivistin muurin läpi ja ennen kuin pyristelevä mielenosoittaja ehti huutaa "kyttä on natsisika" hän huomasi olevansa poliisibussin sisällä odottamassa kuljetusta talteenottopisteeseen.

Aika pieni osa joukosta oli "oikeita aktivisteja". Suuri osa näytti olevan vain kaljapäissään uhoamaan tulleita nuoria. Kun mitään ei paikanpäällä tapahtunut, osa porukasta alkoi leikkiä piirileikkiä ja kisailla keskenään. Harva uskaltautui juoksemaan oikeasti kohti virkavallan valtaisaa liha- ja suojamuuria. Saarron keskelle jäi allekirjoittaneen lisäksi lukuisa joukko viattomia sivustakatsojia, jotka olisivat halunneet päästä kotiin. Mutta ei auttanut itku kansalaistottelemattomuuden markkinoilla. Piti odottaman pitkä tovi koleassa syystuulessa. Vihdoin vapaus koitti ja "innocent by-stander" pääsi kohti kotia ja sunnuntaiaamun työvuoroa.

Kuvia paikan päältä (c) JB 2006

Digi-luu digi-lei

admin — Mon, 04 Sep 2006 03:58:55 +0000

Vajaa vuosi ja olemme digiajassa. Television katsomisessa tietenkin. Itse olen seikkaillut digiboksien ihmeellisessä viidakossa jo kolmen boxin verran. Ensimmäinen oli ensialkuun ihmeellinen kapistus jonka kanssa oli hauska harjoitella. Tunnustaudun jonkin asteiseksi laitehörhöksi, joten aika kului ja välillä oli pinna kireällä toosan kanssa. Kyllähän sillä kuvan sai aikaiseksi ja hyvän kuvan, malli oli vaan terrestriaalinen (T) ja kun asuin kaapeli (C) taloudessa niin olihan siitä poksista luovuttava. Ja kun ne kirotut DVB-tekstit eivät pelittäneet niin tervemenoa boxi n:o 1.

Seuraavaan digisovittimeen päätin sitten sijoittaa oikein kunnolla. Ja ostin ns. markkinoiden parhaan, oikein testivoittajan! Ja olipas se hieno. Ja kallis! Kaksi viritintä ja iso kovalevy. Mikä parasta - sitä pystyi tuunaamaan! Ja taas oli laitehörhöllä kivaa. Melkein vuoden jaksoin päivittää sitä melkein päivittäin. Mutta sitten into laantui. Myin purkin hyvään kotiin. Hyvällä hinnalla. Varmaan parhaiten hintansa pitänyt laite mitä olen koskaan omistanut. Yleensähän tietoteknisten härveleiden arvopuoliintuminen on nopeampaa kuin takuuajan kuluminen.

Kun lupauduin vetämään Radio Suomen digiTV -teemaillan, tajusin ettei minulla ole digiboxia. Säilyttääkseni katu-uskottavuuteni, kävin ostamassa uuden boxin. Etsin mahdollisimman edullisen vaihtoehdon. Laitteen piti kuitenkin täyttää perusehdot:
- tallentava
- kaapelimalli
- yksinkertainen käyttää
- DVB-tekstitys pitää toimia

Ja sellainen löytyi. 180 euroa. Ja kaikki toimii. Mutta voisi se olla helpompi käyttää. Tällainen laitefriikki osaa kyllä (käyttöohjetta lukematta!) kaivaa ominaisuudet esiin, mutta olen varsin huolissani niistä peruskäyttäjistä, joille näitä härveleitä pääosin myydään. Kuinka selviää loputtomista valikoista ja alavalikoista? Käyttöergonomia olisi kyllä syytä testata käyttäjillä etukäteen.

Tekniikka on kivaa, kunhan se toimii.

Ötökät on kivoja!

admin — Sat, 29 Jul 2006 21:33:59 +0000

Olen hurahtanut ötököihin! Kesän ajan olen zuumaillut maata kohti "sillä silmällä". Ja aina kun jossain vilahtaa mielenkiintoisen näköinen ötökkä, tähtään sitä makrolinssilläni ja annan palaa. Ei ole ötököitten kuvaaminen helppoa ei. Mutta ihan mielettömän kiehtovaa. Ne ohikiitävät öttiäiset ovat läheltä, makrolinssin läpi tarkasteltuna erinäköisiä kerrassaan. Jotkut pelottavia, jotkut tosi huvittavia. Laitanpa tähän malliksi yhden. Kommentoi, jos siltä tuntuu.

Tenniskyynärpää

admin — Wed, 19 Jul 2006 17:35:35 +0000

Ai kettu kun kivistää kättä! Ei pysty edes... hmmm?.... nostamaan kahvipannua levyltä. Elämä tekee kipeetä. Auts. Lomalla jaksoin sinnitellä tämän kanssa kohtuullisesti mutta töihin palattuani valituskynnys laski heti ja piti samantien ottaa yhteys terveydenhoitoyksikköön.

Kävi hyvä tuuri kun pääsin jo samana iltana lekurille (ortopedi!). Kolmen minuutin vääntelyn ja keskustelun jälkeen diagnoosi oli valmis. Minulla on tenniskyynärpää. Siis TENNISKYYNÄRPÄÄ! Minulla. Henkilöllä, joka ei ole koskaan pelannut tennistä. Hengästyn pelkistä pallorallien seuraamisesta tv:stä - enkä harrasta muutakaan urheilua josta voisi käteni rasittua näin pahasti. Se tenniskyynärpää nimenä on kuulemma lekurinkin mukaan "vanhentunut". Mutta miksei siitä puhuta "hiirikyynärpäänä"? Se kun on ainakin oman empiirisen lääketieteellisen tutkimukseni mukaan kädessäni vikana. Ainoa mitä kädelläni vemputan on hiiri. Siis tietokoneessa kiinni oleva hiiri. Tuossa HIIRIKYYNÄRPÄÄ diagnoosissa on varmaan jotain niin pelottavan yleistä ja tietoteknisen tavallista että sitä ei oteta käyttöön vaan puhutaan tyylikkäämmin tenniskyynärpäästä. Onneksi ei kuitenkaan golfkyynärpäästä, silloin pyytäisin kädelleni amputointia.

No, nyt syön about sataviiskymmentä nappia 2-3 kpl / pvä ja menen sitten uudelleen lääkärisedän juttusille jos vielä kahvipannun nostaminen tuottaa tuskaa. Ei silloinkaan vielä kuulemma amputoida, mutta tykitetään kortisoonia lihakseen. Ja sitten kuulemma helpottaa. Lohduttavaa kuulla.

Nyt jatkan tenniskyynärpääni rasituksen minimointia ja päätän bloggaamisen täältä tähän...

Lemmenruokaa äijien tapaan

admin — Tue, 13 Jun 2006 12:11:46 +0000

Sainpa käsiini uuden keittokirjan. Kaunis kirja jossa kannessa veitsi leikkaa sisäfilettä ja taustalla on punaviinipullo ja valkosipulia. Ei liene mikään ”Tässä oli itua – anorektikon muistelmat” tai ”Karpin maailma – vähähiilarisen elämän sietämätön keveys” teos siis kyseessä.

Radiostakin tuttu Vesa Toivanen on kehittänyt mielestäni mainion idean. Äijä on kysynyt joukolta – pienellä jiillä – suomalaisia julkimoäijiä mitä he laittavat tarjolle kun on aika käydä naisen sydämeen ruokasalin kautta.

Ja kyllähän aijät kertovat. Käytän tässä nyt omavaltaisen tasapuolisesti arvon herroista maskuliinista hellittylymuotoa äijä, josta ei kenenkään pidä pahastuman. Jos pahastuu, niin vapaasti voi lähettää valituksia punaisena tai valkoisena, rose ei kelpaa.

Alkupaloina Vesa Toivanen kertoo miksi on tämän hurmurin keittokirjan kasaan keittänyt. Kirjassakin mukana olevan suomalaisen professorin mukaan ihmisten käyttäytymiseen on evoluution myötä tullut ruoan tuominen naaraalle. Hyvän valkuisainepitoisen saaliin naaraan kanssa jakanut uros osoittaa kelpoisuutensa ja saa yleensä yhdistää perimäaineksensa naaraan perimäaineen kanssa. Voisiko asiaa enää kauniimmin kuvailla? Ruoan kautta on siis äijän tie muuallekin kuin naaraansa sydämeen. Eikun vinkkiä kirjasta hakemaan peräkammarien aikamiespekkopojat.

Ja kun tuo Pekko tuli mainittua niin mainitaan ensimmäisenä kirjan julkimoäijistä elokuvaohjaaja Timo Koivusalo, jonka resepti pitää sisällään siikaa ja slow motion –kastiketta. Pohjois-Karjalan Pasolini Markku Pölönen laittaa naiselleen vävypataa ja parisuhdepannukakkua. Pölönen ja Koivusalo kuuluvat kirjan luokittelussa yllättäen filmiäijiin. Tarjolla on myös tiedeäijiä, moottoriäijiä, teollisuusäijiä, vallan äijiä, musiikkiäijiä, urheiluäijiä ja monen sopan äijiä. Viimeeksi mainituista löytyy mm. Juice Leskinen, joka aarteelleen laittaa pastahurmaa halutessaan ”olla ihmisiksi”

Hurmurin keittokirja ei ole nimestään huolimatta pelkkä keittokirja vaan myös täynnä mukavia pikkutarinoita sekä ruokaa laittavista äijistä että itse ruoasta ja sen ympäriltä. Myös juomia sivutaan.

Aake Kallialan ja Sakari Kuosmasen suomalaiseen äijäruoanlaittoperinteeseen lanseeraama ”ruoanlaittoruoka” on myös mukana kun äijät kokkaavat lemmenruokaa. Armoitettuna napostelijana esitelty Mikko Juntunen on jokaisen äijän oman reseptin yhteyteen tarjoillut sopivan ruoantekoruokareseptin ja mitäs muutakaan löytyy elokuvaäijä Koivusalon kohdalta kuin Director’s Cut, marinoituja jumbokatkaravun pyrstöjä, oliiveja ja aurinkokuivattuja tomaatteja paahtoleivän päällä, juomaksi kuivahkoa valkoviiniä.

Kenenköhän äijistä ruoka-annos on ”Pöytähän lyöty pihvi” – no Mietaan Jussin tietty. Entäs ”Viitoskassan kaunottaren kuhavuoka”? Nyt tarvitaan hieman biisitietoutta: kyse on nimittäin Miljoonasade –yhtyeen keulaäijän Heikki Salon reseptistä. ”Ylellinen blini” on tietty Mikael Jungnerin menu, mutta mitä ihmettä on "pappamakkara pakoputkella?"

(tarina kuultu Ylen Aamussa 14.6.2006)

Pelien kuningas on ilon amme

admin — Sat, 10 Jun 2006 21:02:05 +0000

Joskus junnuna pelasin kesäisin fudista melkein joka päivä kotipiirini nurmikentillä. Minusta ei tullut jalkapalloilijaa, toisin kuin monista pelikavereistani. Eikä tullut minusta urheilutoimittajaakaan. Eikös sitä sanota että epäonnistuneista urheilijoista tulee urheilutoimittajia. Tosin tuolla logiikalla minun pitäisi olla taloustoimittaja. Tai vähintään ihmissuhdekonsulentti.

Jalkapallo on kuulunut elämääni jossain mittakaavassa aikuisiälläkin lähes koko ajan. Ja ainakin neljän vuoden välein minussa herää fudisfani. Perjantaina alkaneet MM-kisat ovat kyllä taas kerran mahtavaa urheiluviihdettä kerrassaan.

Oma poikani sai omat nappikset ja säärisuojukset pari viikkoa sitten. Nyt pitäisi päästä testaamaan intoa pelaamiseen jossain joukkueessa tai ainakin kivassa kaveriporukassa kuten minä aikanaan. Saa nähdä tuleeko pojasta jalkapalloilija vai vain palloilija kuten isästään.

Kävin torstaina, päivää ennen ensimmäistä ottelua, tapaamassa yhtä suomalaista jalkapalloasiantuntijaa. Mies, jonka ääni on varsin tuttu kaikille fudista ja kilpapyöräilyä seuraaville. Jukka Pakkanen ei jätä kylmäksi koskaan kun puhutaan jalkapallosta ja varsinkin italialaisesta jalkapallosta.

Keskustelu soljui Pakkasen lasitetulla parvekkeella varsin sujuvasti ja tulokset voi kuulla yöradiossa la-su välisenä yönä.

Nyt kaikki jalkapallon pariin, hopi hopi!