Kirjamaa uusimmat merkinnät RSS

HEI KUULE SUOMI!

admin — Mon, 19 May 2008 10:55:13 +0000

Kirjamaan viimeinen jakso nähtiin vapun aattona, mutta matkamme jatkuu syksyllä. Samat naamat samassa bussissa, mutta uudet kirjat, vieraat ja puheet.

Haistelemme jo syksyn kirjoja. Kotimainen kirjallisuus on niin monipuolista että jokaiselle löytyy taatusti jotain:
-keski-ikäinen mies juoksee onnen perässä
-30-luvun pikkupoika aistii saapuvan sodan
-nainen ei saa mieheltä tarpeeksi seksiä
-mies haluaa ainakin sata naista
-erilaisia tarinoita kummallisista ja tavallisista perheistä
-ihmissuhdesotkuja ja muistinmenetyksiä
-maailmanympärimatkoja ja kauhua
-rakkautta, rakkautta, rakkautta

Vaikka Suomi on tarinoiden maa, Kirjamaa aikoo vilkaista tulevan syksyn aikana myös käännöskirjoja.

Mitä te odotatte tulevalta kirjasyksyltä?

Entä mitä aiotte lukea kesällä?

Itse pakkasin kesää varten ainakin:
Lassi Nummi: Runot 1996-2007 kaikki elämän valo
A S Byatt: Riivaus – romanttinen kertomus
Ahmatova Anna: Valitut runot

ja vähän Linnaa muistin virkistykseksi. Pino kasvaa.

Anna

KULTTUURITOIMITTAJA NOLOSTUU

admin — Mon, 19 May 2008 10:23:35 +0000

Homma meni tämän blogin kanssa hiukan metsään. Urhea kollega muostutti, että blogia kannattaa hoitaa - siis kommentit pitää erikseen julkaista ja niihin voi joskus jopa vastatakin.
Tämä olikin blogin alkuperäinen tarkoitus, mutta kun ensi kertalainen asiassa olen, tietämys ja tekniikka tökkivät ja blogista tuli torso. Teemme parannuksen!
Kirjamaa kesälomailee pitkät pätkät, mutta syksyllä jatkamme matkojamme. Blogikin muuttunee silloin tavalliseksi ja toimivaksi.
Pahoittelut teille, jotka ihmettelitte kommenttienne kohtaloa!

Kenestä Suomen seksikkäin kirjailija?

admin — Mon, 21 Apr 2008 11:14:19 +0000

Olen nuori mummo. Tällä tarkoitan esimerkiksi sitä, etten seuraa Huippumalli haussa –sarjaa, vaikka ikäiseni (34) ”nuoret” naiset niin tekevät. He valitsevat mieluummin huippumallit kuin tylsän kirjallisuusohjelman, kun heittäytyvät sohvalle pitkän työpäivän jälkeen. Tieto perustuu empiirisiin tutkimuksiini. Minä taas teen työkseni Ylen kulttuurikanavalle kirjallisuusohjelmaa, jossa haastatellaan toisinaan jopa yli 80-vuotiaita, kuten tällä viikolla monen ilmeen miestä Veikko Huovista.

Tietokirjailija Anna Kortelainen puhui viime viikolla Yleä ruotivassa seminaarissa kulttuuriohjelmien tärkeydestä. Kulttuuri voi parhaassa tapauksessa havahduttaa ja liikuttaa – monessakin mielessä. Kortelaisen mukaan kulttuuriohjelmat ovat välttämättömyys taidealalle, sillä ilman niitä keskustelu jäisi pienen piirin sisälle. Hän jatkoi, että median velvollisuus on paitsi tarjota sisältöä, myös mahdollistaa elämän tarinoituminen.

Kun valtakunnan päälehti uutisoi huippumalli- ja tanssikisan vaiheista, herää kysymys, millaisista tarinoista meidän elämämme koostuu? Millaisia tarinoita me oikeastaan himoitsemme?
Kulttuuriohjelman tekijänä toivon, että tarinat kirjoista, kirjailijoista ja niiden lukijoista kiinnostaisivat.

Vai pitäisikö Kirjamaan sittenkin valita ensi syksynä äänestyksellä Suomen seksikkäin kirjailija?

HONG KONG, LONTOO, NEW YORK, MOSKOVA, ROVANIEMI – GO GO!

admin — Tue, 15 Apr 2008 08:30:57 +0000

Otsikko on rivi Sielun Veljien Suomi–Finland –levyltä. Kuuntelin sitä ahkerasti 15-vuotiaana. Levy on vuodelta 1988.

Nyt, kaksikymmentä vuotta myöhemmin, Kirjamaan kevät -08 saa samanlaisen klangin. Jaksot on nyt kuvattu. Loskatalven kuluessa matkustimme kiihkeässä tahdissa kymmeneen kaupunkiin. Espoo, Kotka, Porvoo, Tampere, Loviisa go, go! Maarianhamina, Lahti, Tallinna, Kajaani go go!

Kirjamaan tekeminen vaatii tekijöiltään kärsivällisyyttä (Kirjamaa kasvattaa), voimia (niiden keräämisessä auttaa hieno työryhmä), intohimoa (sitä on kaikilla, joskus liikaakin) ja huumorintajua (sitä on paljon ja se kasvaa ja paisuu). Pasilassa luodaan kunkin jakson perusta. Siihen tarvitaan kymmeniä puhelinsoittoja ja tuhansia kirjansivuja. Kuvausryhmä matkustaa käsikirjoituksen kanssa kerran viikossa uuteen paikkaan ja rakentaa sinne uuden Kirjamaan. Aurinko, tuuli ja sade muuttavat jokaista kuvaustilannetta. Voisiko tv-ohjelmaa hankalammin tehdä? Ehkä ei, mutta olen riemastunut ja kiitollinen siitä, kuinka moneen uuteen kirjaan, kaupunkiin ja ihmiseen olen retkillämme saanut tutustua. Toivon, että ilo näkyy!

Tällä viikolla tv:ssä on vuorossa Tallinna. Virolaiset muistuttavat monessa meitä suomalaisia, mutta jostain syystä tunsin voimakkaasti, että matkallamme saimme kosketuksen eurooppalaisempaan sivistykseen, emme vain ”ugrimugriin” erästä Viron runoilijaa siteeraten. Matkan jälkeen tekee myös mieli kyseenalaistaa käsite, että virolaiset olisivat jonkinlaisessa pikkuveliasetelmassa suomalaisiin nähden.
Ensi viikolla Kainuuseen tapaamaan nuoria ja vanhoja!

Uraania ja Loviisan boheemi

admin — Wed, 26 Mar 2008 14:17:18 +0000

Vaikka loviisalaiset varmasti toivoisivat, että idyllinen merenrantakaupunki muistettaisiin puutaloistaan ja 1700-luvulta säilyneistä linnoituksista, mekin teimme niin kuin monet muut.
Mekin muistimme Loviisan ydinvoimalasta ja matkustimme kaupunkiin hyräillen Eppu Normaalia: ”Uraani halkeaa ja tuottaa lopun valkeaa, mutta millään muilla mailla kuin Suomella, se ei oo riskiä vailla…” Riskiä vailla? Esimerkiksi tätä pohti matkaamme lähtenyt Risto Isomäki.

Minulle Loviisasta tulee jäämään mieleen myös loviisalaistunut kirjailija, todellinen boheemi, Daniel Katz. Katz – muistan nimen jo lapsuuden kodin kirjahyllystä. Saksalaisen sikakoiran ostin isälleni lahjaksi samana vuonna kun kirjoitin ylioppilaaksi. Daniel Katz saapui tapaamiseemme hilpeänä edellisillan juhlimisesta ja sanoi minua Aulikki Oksasen näköiseksi. Ne letit. Loviisalaisen kuuluisuuden taisivat tuntea melkein kaikki: puutalon kulmassa olevan pienen baarin porukka, lounastauolla päivän lehteä ostamaan lähtenyt poliisi ja ravintolahotellin tyylikäs hovimestari.

Daniel Katz esitteli minulle kolme paikkaa Loviisasta: kantaravintolansa (yhden niistä), Loviisan keskustorin ja lopuksi uskomattoman vanhan hirsitalon Liljendalissa, missä Katz on vielä jonkin aikaa sitten asunut ja jonka pihalla olevassa pienessä mökissä on syntynyt suomalaista proosaa, jota sävyttää inhimillisyys ja itseironia – vaikkapa juutalaisuudenkin suhteen. Toimittajana pääsin tuollaiseenkin kummalliseen paikkaan, mutta.

Mutta. Kill Your Darlings - ensimmäisiä asioita, joita opin, kun aloitin toimittajan työt. Näin kävi Daniel Katzin Minun Loviisallenikin. Kirjamaan tämäniltaisessa ohjelmassa puhutaan ydinvoimasta, mutta Liljendalin ihmeellisessä puutalossa ei käydä. Mutta ehkä ohjelmamme nettisivulle ilmestyy vielä tämän kevään aikana salaperäinen seikkailu Liljendalissa. Sitä odotellessa!

Miksi kuulostan Tampereella turkulaiselta ja vaikea vuoden 1918 haaste

admin — Wed, 19 Mar 2008 14:43:46 +0000

Synnyin Helsingissä 1. joulukuuta 1973. Olen elänyt koko elämäni Helsingissä. Puhun mielestäni helsinkiläisittäin painottunutta yleiskieltä, en slangia, mutta niinkuttelen kyllä riittämiin, jotta minut tunnistaa pääkaupunkilaiseksi.

Helsinkiläisidentiteetistäni huolimatta, minua luullaan Tampereella turkulaiseksi. Puheen takia. Ensimmäisen kerran tämä tapahtui Tampereen Ylioppilastalon takahuoneessa 12 vuotta sitten erään rokkikeikan jälkeen. Ja nyt, hetki sitten uudestaan. Suhtaudun positiivisesti sekä Tampereeseen että Turkuun, kunhan pohdin syytä tähän väärinkäsitykseen. Miksi kuulostan Tampereella turkulaiselta?

Kirjamaan Tampereen retkellä tapasimme miehen, joka on pohtinut monen muun merkittävän asian lisäksi juurien merkitystä esseekirjassaan Maltillinen Hutu. Kirjan kirjoittajan, tamperelaisen tutkijan Olli Löytyn omat juuret ovat Suomessa, mutta hän on käynyt syntymässä Lounais-Afrikassa, Namibiassa, lähetyssaarnaajan poika kun on. Maltillinen hutu liikkuu Afrikan ja Tampereen maisemissa ja pohtii kulttuurien kohtaamisia. Kirja kannattaa myös lukea, jos haluaa ravistella monikulttuurisuuden käsitettä. Me hoemme monikulttuurisuus-sanaa turhan usein vain kertoaksemme, miten suvaitsevaisia osaammekaan olla.

Tampereella tartuimme myös hankalaan ja ylitsepursuavan paljon käsiteltyyn aiheeseen, vuoteen 1918. Ylen kirjasto pakkasi matkaamme laatikollisen kaunokirjallisia teoksia, joissa tuota vuotta käsitellään. Niitä oli 68!

Haaste oli hirvittävä. (Kokikohan Reidar asian niin?) Miksi vuosi 1918 ei jätä meitä rauhaan? Ei minuakaan.

Revittelevä elämäkerta?

admin — Wed, 12 Mar 2008 08:07:09 +0000

Luin pitkästä aikaa elämäkerran. Havahduin, etten ole vuosiin lukenut elämäkertoja, joita kuitenkin teinityttönä ja vähän sen jälkeenkin kahlasin ahkeraan. Marianne Faihtfull, Pentti Saarikoski, Andy Warhol, Frida Kahlo, Chaplin ja tietenkin venäläisten kirjailijoiden elämäkertoja opiskeluaikoina. Ilja Ehrenburgin muistelmateos Ihmisiä, vuosia, elämää ansaitsee lisäpisteen hyvästä nimestäään.

Kirjamaan Porvoon retkeä varten luin - tietenkin - Merete Mazzarellan kirjan Fredrika Charlotta o.s. Tengström – kansallisrunoilijan vaimo. Kirja oli monella tapaa kiinnostava ja tunteita herättävä, mutta lukupiirissämme nousi myös esille kiinnostava kysymys siitä, millainen modernin elämäkerran pitäisi olla.

Olisiko Runebergien elämää pitänyt kaivella röyhkeämmin, jotta oppisimme ymmärtämään paremmin kauan sitten elänyttä ihmistä? Saako elämäkerrassa revitellä kiusallisillakin – tai aroilla – yksityiskohdilla?

Anna

Lastenkirja - paras kirja?

admin — Mon, 10 Mar 2008 10:47:32 +0000

Mitähän lukisin kuopukselleni? Nappasin lastenhuoneen kirjahyllystä Astrid Lindgrenin Ronja ryövärintyttären, klassikon, jonka olen esikoiselleni lukenut jo erinäisiä kertoja ja josta olen itse lapsena suuresti vaikuttunut.

Kirjaa hypistellessä muistin monen julkkiksen maininneen tämän kirjan kaikkien aikojen parhaaksi lukukokemuksekseen. Oliko kädessäni klassikko? Tulisiko tästä kirjasta kuopukseni ”kaikkien aikojen paras kirja”?

Miksi aikuiset valitsevat lastenkirjan, kun heiltä kysytään parasta kirjaa? Ilkeästi ajatellen tulee mieleen, että nämä ihmiset eivät ole lukeneet mitään lapsuusvuosien jälkeen. Siksi parhaiden kirjojen listoille jäävät pepit, upponallet ja muumit. Vai ovatko he lukeneet noita lapsuuden klassikoita niin herkässä iässä, ettei mikään sen jälkeen ole voinut ohittaa sitä lukukokemusta? Vai onko lastenkirjoissa totuus?

Paras kirja? Järjettömän vaikea kysymys.

Anna

Kotka – kaksi erilaista mieskirjailijaa ja haparoivaa rakkautta

admin — Thu, 06 Mar 2008 12:47:08 +0000

Kotkan matkaamme valmistellessa eteeni sattui hauska pätkä Toivo Pekkasesta. Katkelma on muistaakseni Leena Griinarin toimittamasta kotkalaisen kirjallisuuden antologiasta Hellahuoneesta maailman merille. Toivo Pekkanen oli kuulemma hankala haastateltava.

Ilta-Sanomien toimittaja Seija Jokinen kirjoittikin hänestä vuonna 1955 näin: "Tekisi mieli kysyä, voidaanko uransa alkutaipaleella kamppailevalle lehtimiehelle antaa vaikeampaa tehtävää kuin haastattelukäynti kirjailija Toivo Pekkasen luona. Varsinkin jos otamme huomioon ne vaikeudet, jotka ovat kohdanneet kokenutta ranskalaista naisreportteria samassa puuhassa, vaikeudet, jotka saivat hänet päätymään tulokseen, että kirjailija on jokseenkin ikävystyttävä suomalainen puu-ukko."

Me kirjamaalaiset saimme Kotkassa haastatella aivan toisenlaista miestä, Jari Järvelää. Järvelä vastaili mallikkaasti kysymyksiimme hänen uusimmista teksteistään ja viihdytti meitä sen lisäksi huimilla tarinoillaan erilaisista kummallisista sattumuksista, joita hänelle ja hänen ystävilleen oli käynyt – nämä tosin off the record. Minulla heräsi halu tehdä Järvelästä dokumentti – ei kirjailijana vaan jutunkertojana. Sain myös kuunnella Järvelän iPodista loisteliasta kotkalaista punkkia. Ypö viis -yhtyeen Karhulan poikii Live ilmestyi ensi kerran 1979 ja nyt siitä on otettu uusintapainos.

Kotka palaa
Kotka palaa
Läpi koko kaupungin, läpi koko yön
autot ajaa, katuu kuluttaa
mitään ei tapahdu ja kukaan ei tee mitään
kaikki istuu kotona ja kattoo telkkarii

Kotka palaa tylsyydessään alas
Kotka palaa
Kotka palaa tylsyydessään alas
Kotka palaa

Minua Kotka ei tylsistyttänyt lainkaan, sinne uudestaan!

PS. Kotkassa Kirjamaan lukupiirissä käsiteltiin Jari Järvelän viimeisintä, Romeo ja Julia -romaania. Keskustelun tuoksinassa esille nousi kysymys, osaako kirjan teini-ikäinen päähenkilö oikeastaan rakastaa. Kuvaako kirja todellista rakkautta? Asia jäi vaivaamaan mieltä. Tulin siihen tulokseen, että kirjan rakkaus ON todellista. Vaikka kyky rakastaa olisikin vielä (esimerkiksi iän takia) "vaillinainen", kirjan päähenkilö rakastaa kaikin voimin. Ja kenelläpä se rakkauden kyky olisikaan täydellinen?

Kevyttä kateutta

admin — Mon, 03 Mar 2008 12:16:17 +0000

Myönnän. Kateeksi kävi, kun katsoin viikko sitten Voimalaa. Studioon oli kutsuttu kuusi ihmistä keskustelemaan kahden toimittajan kanssa siitä, kuka kelpaa oikeaksi kirjailijaksi ja mihin kustantamoon. Kahdesta isosta ja osittain erillisestäkin teemasta, ja isosta keskustelijajoukosta huolimatta Voimalassa nähtiin ja kuultiin kutkuttavaa keskustelua. Hyvä, hyvä!

Kustannusmaailman kuviot ovat kiinnostavia, mutta täytyy tunnustaa, että Kata Kärkkäisen Kirjailijaliitolta saamiin rukkasiin suhtaudun vähintäänkin kuumottuneesti, jopa oudon henkilökohtaisesti. Se, että Kärkkäistä ei liittoon otettu, on yksi vuoden alun noloimmista kirjallisista tempauksista. Asiaa on tässä turha enempää purkaa, se kuuluu muille kuin minulle, mutta en malta olla mainitsematta, että olen lukenut neljä Kärkkäisen kirjoittamaa kirjaa. Luin ne, koska tein Kärkkäisestä pitkän henkilökuvaohjelman. Toiset niistä olivat parempia kuin toiset, mutta olen lukenut huonompiakin kirjoja elämässäni – kirjailijaliittolaistenkin kirjoittamia. Kata on fiksu nainen ja hänen yhteydessään Erno Paasilinnan lause: ”On elettävä sellainen elämä, josta syntyy kirjailija” pitää aika lailla paikkansa. Tätä lausetta olen kuullut monen liiton miehenkin hokevan. Kirjamaankin yhteydessä. Vai onko tässäkin kyse kateudesta?

Voimalasta jäi mieleen myös ikiaikainen asetelma, hyvässä ja vähän pahassakin. Kaunis Kata Kärkkäinen istui studiossa kirjavan mieslauman ympäröimänä.

Muuten, hyvä Voimala, hyvä!

Anna

Tervetuloa matkalle!

admin — Tue, 19 Feb 2008 07:45:53 +0000

Kirjamaa jatkaa seikkailua Suomen kaupunkeihin. Kiihkeän elämän elänyt beatkirjailija Jack Kerouac muistetaan ainakin romaanistaan Matkalla, jossa nuoret miehet matkaavat Amerikan halki. Heti ei uskoisi, että boheemilla Kerouacilla oli pakonomainen tapa luetteloida elämäänsä. Hän listasi paitsi kirjojensa henkilöitä, myös elämänsä naisia – joita oli paljon. Ihailin jo teini-ikäisenä Kerouacia ja listaaminen vain vahvistaa ihailuani.

Norjalaisen Erlend Loen kymmenisen vuotta sitten ilmestynyt romaani Supernaiivi kolahti minuun senkin takia, että sen päähenkilö kuluttaa aikaa tehden erilaisia listoja. Hän mm. listaa asioita, joista hän tietää paljon, mutta jotka ovat tarpeettomia.

Kuten edellisestä voi päätellä, pidän erilaisista listoista. Kun suuri päivälehti julkaisee listan kevään kirjatarjonnasta, aamukahvi maistuu pitempään.

Kirjamaan nettisivuilla on komea kirjalista. Ahkerat kulttuuritoimittajat ovat valinneet ja jaotelleet siihen suomalaisia kirjoja, joista on tarkoitus valita äänestämällä rakkain suomalainen kirja. Listaa on hekumallista, no tai ainakin mielenkiintoista tarkastella, mutta onko päätöksen tekeminen helppoa? Kannattaako kirjoilla ylipäätään kilpailla? Suosittelen ottamaan riskin.

Anna